lauantai 15. joulukuuta 2012

Päivä on vierähtänyt iltaan, mutta nyt on ainakin hyvä syy kutomattomuudelle - kävin Koskissa. Tämä oli se ns. joulukäynti eli lahjojen jakelu. Kävin kolmessa eri paikassa; yksi paikka jäi käymättä, mutten yksinkertaisesti jaksanut. Sen siitä saa,kun juoksee monessa paikassa saman päivän aikana.
Keli oli aika hyvä - mitä nyt tuuli pöllytti lunta ja tie oli jäinen. Matkan hyvin sujumiseen vaikutti osaltaan se, että oli liikenteessä melkein ilman aikataulua eli sai ajaa just sitä vauhtia maantiellä, mikä tuntui sopivalta. Muu isompi liikenne tuli sekä mennessä että tullessa vastaan.
Mutta nyt se reissu on käytynä ja voi keskittyä joulun valmisteluun kotona... Kunhan nyt toivun ensin tästä reissusta. Pakko myöntää, että väsähdin aika paljon tämän päivän aikana.

Palattuani kotiin, käväisin kaupassa ja meinasin pudottaa silmäni tuossa kylällä; ilmielävä joulupukki. Oli se hyvä, että tuli vietyä ne lahjukset Koskiin, kun kerran joulupukkikin oli jo liikenteessä ;D
Toisaalta.. pitäisi ottaa varmaan puikot käteen ja tehdä vielä ne kahdet tekemättömät miesten sukat, jotka ovat tulossa joululahjoiksi. Toiset sukat tikutetaan 2,5mm puikoilla, mutta toiset voi onneksi tehdä 3mm puikoilla.

Nyt kahvia koneeseen ja sitten puikot käteen - ei tästä muuten mitään tule.
Palataan astialle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)