maanantai 29. huhtikuuta 2019

Heipähei!



Alkaa olla Huhtikuu lopuillaan. Tuntuu, että tämä kuukausi on mennyt jotenkin kuin unessa ohi; olen meinaan nukkunut luvattoman paljon. Etenkin silloin uni on maistunut hyvin,kun tuota kättä ei ole särkenyt. Onneksi se piikki helpotti tosi paljon - aion silti käydä ottamassa vielä toisen parin viikon päästä.

Kevät pääsi yllättämään. Yön aikana tuli hiirenkorvat koivuihin ja nyt yön aikana lehdet ovat kasvaneet jo aika isoiksi. Viikonloppuna huomasin, että valkovuokotkin ovat alkaneet kukkia. Muistan lapsuudestani keväitä, jolloin en saanut vietyä äidille äitienpäivänä valkovuokkoja,joita aina vein. On kevät aikaisessa tänä vuonna. Toivottavasti ei tulisi takapakkia.

Ystis kävi eilen värjäämässä mun hiukset - ja taas näytän omalta itseltäni. Äiti alkoi harmaantua jo pian 30v ylitettyään. Mä en olis harmaa,vaan punaiset hiukseni olisivat maantien väriset. Pakko värjätä - en halua luopua "porkkanavärisistä" hiuksistani.

Aloitin viikonloppuna niitä Niina Laitisen Äitienpäiväsukkia, mutta päädyin purkamaan. Mulla ei ole nyt inspistä keskittyä palmikkosukkiin, joissa joutuu joka kerros vääntään ja kääntään palmikkoja moneen kertaan. Ehkä sitten joskus,kun on enemmän puhtia.
Päädyin yrittämään Carita Eskolinin Helmisukkia, joihin on ohje Facen villasukka ryhmässä. Onneksi joku oli laittanut linkin you tubessa olevaan ohjevideoon - helpottaa paljon, kun luetun lisäksi näkee, miten se tehdään.


Nyt,kun Ystis aloitti sen kurssin, kärjistyy se, kuinka yksin mä loppujen lopuksi olen. Jos ei Ukkokultaa olisi, ei varmaan olisi minuakaan ollut enää vuosiin. Ennen Ukkokultaan tutustumista, olimme suunnilleen kahdestaan exän kanssa täällä. (olemme molemmat ulkopaikkakuntalaisia) Eron jälkeen exä meni uudestaan naimisiin ja lopulta muutti pois täältä. Oikeastaan vasta meidän eron jälkeen aloimme pitää enemmän yhteyttä Ystiksen kanssa. Näin jälkeenpäin näen itsekin sen, että exä osoitti käytöksellään, ettei Ystis ollut tervetullut meille. Niinpä Ystis kävi silloin,kun exä oli töissä ja kun Ystis meni kyläkauppaan töihin, notkuin mä siellä sen ajan,kun exä oli töissä. Ystis yritti moneen kertaan sanoa, että exä on narsisti, mutta mä olin niin rakastunut rakkauteen, etten suostunut näkemään / myöntämään sitä. Vasta vuosia eron jälkeen suostuin myöntämään sen ja näkemään kaikki ne kohdat,mistä olisi pitänyt huomata se. Ja muutenkin - en tiedä,oliko meidän loppujen lopuksi mitään järkeä mennä naimisiin. Viikon päästä häistä,exä oli lähdössä maalle hoitamaan isäänsä eikä edes kysynyt mua mukaan. Esitin samana kesänä kysymyksen hänelle,että missä kohtaa mä olen tärkeysjärjestyksessä, kun selvästi hänen vanhempansa olivat paljon tärkeämmät kuin vasta vihitty vaimo. Ikinä en tainnut olla sijalla yksi. Olimme n.10 vuotta naimisissa ja käteen jäi oikeastaan yksi tapahtuma,mistä mä olen ylpeä hänen käytöksessään mua kohtaan: se oli silloin,kun äidillä todettiin syöpä ja reilun vuoden päästä sen uusiutuminen ja lopulta äidin nukkuminen pois. Silloin, yllättäen, exä oli se, joka oli vahvempi ja ihan oikeasti läsnä mua varten. Niin kuin Ystis sanoi, on se hyvä, että edes yhdestä asiasta voin olla ylpeä exän kohdalla.
Eron se olisi voinut hoitaa paremmin. Ensinnäkin ajankohta: olin kuukautta aikaisemmin päässyt sairaalasta,kun meinasin kuolla aivokalvontulehdukseen ja samanaikaiseen verenmyrkytykseen. Toisekseen, lähdin ihan normi tilanteessa käymään kaupassa ja samalla moikkaamaan Ystistä. Sieltä meni päälääkärille ja juuri kun olin päässyt sinne, exä soittaa ja ilmoittaa, että voin puhua samalla meidän erostamme. Se kaihertaa edelleen, ettei hänellä ollut kanttia sanoa sitä naamatusten vaan hän hoiti asian puhelimessa. Pahempaa olisi ollut vain se, että olisi saanut tekstarilla tiedon. 
Niin kauan kuin exä asui täällä, nähtiin jokusen kerran,mutta hänen muutettuaan perheineen pois, jäi yhteydenpitokin. Alkuun onniteltiin synttäreinä ja toivotettiin jouluja, mut nyt sekin on jäänyt. Ei niin, että niitä kaipaisinkaan.

Nyt mulla on ihana Ukkokulta, joka pitää kuin kukkaa kämmenellä, on herttainen,kiltti,huomaavainen,huumorintajuinen, aikaansaapa ja ennen kaikkea, hän on läsnä ja saa mut tuntemaan itseni rakastetuksi ja tärkeäksi. Ystiskin on sanonut, että meille on kiva tulla, kun Ukkokulta kotona ollessaan tulee juttelemaan ja juomaan kahvia (exä vetäytyi aina pois tilanteesta ja sai mulle tunteen, että tein jotain väärin, kun Ystis tuli käymään)
Mun Ukkokultani on vain niin ihqu ja rakas. Molemmat sanomme päivittäin rakastavamme toisiamme - toistetaan päivittäin siltä varalta, että toinen on unohtanut sen 💕💕💕

Mikäköhän mut nyt laittoi pohtimaan tuollaisia? Mene ja tiedä, mutta eipä sillä suurempaa väliä kai ole. Pääasia, että nyt on ihana miesystävä,jonka kanssa on hyvä olla.

Jos välillä jotain käsitöistäkin. Sain tässä viikonloppuna valmiiksi kaverin äidille violetit Anelmaiset. Eihän ne niin pirtsakat ole kuin ne vihreät, mut ihan nätit nämäkin.


Nyt on yksillä puikoilla perussukat Adlibriksen Socki -langasta Ukkokullan työkaverille joululahjaksi. Koko on 48 eli hetken aikaa saa tikuttaa. Toisilla puikoilla on perussukat Ystikselle. En ole aikoihin kutonut 2.5mm puikoilla, joten tuntuu, ettei työ etene ollenkaan,kun kutoo parsinneuloilla. Kolmansilla puikoilla on ne Caritan Helmisukat. Pakko myöntää, että ne ohuimmat sukat ovat tuota...hmmm...odottamassa vuoroaan. Sitä en tiedä,koska se vuoro tulee 😉


Kai mun täytyy mennä jatkamaan kutomista. Ainakaan mä en ole saanut puikkoja toimimaan automaattisesti, vaikka kuinka olen näyttänyt,mitä pitäisi tehdä. Ei pitäisi olla niin vaikeaa 😂

Aurinkoista viikkoa tasapuolisesti ja jos en huomenna tule kirjoittaneeksi mitään, niin Hauskaa Vappua!
Ps. Anteeksi tämä vuodatus päivitys :(


Kuvahaun tulos haulle vappupallo



tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kevät keikkuen tulepi..

Eilen katselin, että pihakoivuihin on tullut hiirenkorvia. Täytyy se kai myöntää, että kesä lähenee. Sekin, että laitoin ponnarin, viittaa kesän lähestymiseen. Mun on pakko pitää ponnaria kesäisin, koska muuten läkähtyisin tämän hiuspehkoni alla.

Eilen meinasi olla vaikea päivä. Yritin ties kuinka monta kertaa herätä / nousta, mutta vasta kahden maissa onnistuin siinä.  Ei vaan mikään motivoinut heräämään; ajatus siitä, että pitäisi tehdä ruokaa, tökki todella lujaa. Ja kun olin vielä edellispäivänä luvannut Ukkokullalle, että paistan lättyjä jälkkäriksi. 
Tässä tuli taas todistettua se, etten mä tykkää keväästä yhtään,kun alkaa olla valoisaa suurimman osan päivästä. Kesä menee sillä verukkeella, että pääsee uimaan ja on toivo siitä, että päivät alkavat taas lyhentyä - siis valoisa aika. Myönnän, olen vähän tällainen Mörri-Möykky.
Päivällä ei edes kutominen houkutellut heräämään, mutta onneksi sain illalla vähän heiluteltua puikkoja.

Oikeastaan eilisen päivän pelasti kaksi asiaa: Ystis tuli kurssin jälkeen käymään kahvilla ja Ukkokulta ilahtui lätyistä ja söi ruokaakin hyvällä ruokahalulla. Sellaiselle on mukava tehdäkin ruokaa, jolle maistuu ja joka ei ole ennakkoluuloinen eri ruokia kohtaan ( ei ainakaan kovin ennakkoluuloinen) Tiedä sitten, onko vaikuttanut se, että olen sanonut "Maista ainakin, ei ole pakko syödä". Tuolla konstilla mulle opetettiin eri ruokien syömistä pienenä.

Tänään nousin jo klo 8, mutta nyt pari tuntia myöhemmin, tuntuu siltä, ettei tirsat olisi yhtään pahitteeksi. Pakko yrittää saada taas jonkinlainen rytmi tähän elämään. Pelkäsin eilen, että kun nukuin puolipäivää, en yöllä saa nukuttua. Hyvin nukutti. Onkohan mulla ehtymätön univarasto...

Jos keittäisi toisen kupin kahvia ja yrittäisi sitten vähän kutoa.

Mulla olisi hirveä hinku tehdä - siis opetella ja tehdä - peitto Color pooling -menetelmällä. Osaisinkohan mä? Täytyisi vaan ostaa langat siihen - mulla ei ole mitään niin paljon, että saisin sellaisen tehtyä. Suunnitelmissa olisi siis melkein parisänkyyn peitoksi riittävä, mutta voipi olla, että tulee vain torkkupeitto - jos nyt ikinä saan sitä tehtyä.


Kuvahaun tulos haulle color pooling



Saatan palata vielä kirjoittelemaan tänään, mutta nyt ei oikein irtoa enempää tällä istunnolla.
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

maanantai 22. huhtikuuta 2019


 Vielä ehdin toivottaa Hauskaa Pääsiäistä! 



Kuvahaun tulos haulle pääsiäinen


Olen jotenkin ollut..hmmm...lamaantunut. Olen kyllä pakottanut itseni kutomaan sen verran, mitä käsi antaa myöten, mutta muuten tekisi mieleni vain nukkua tai jurottaa. Onneksi Ystis on käynyt kahvilla eli on tullut vaihtelua päivään.
Toki  voisin itsekin käydä jossain, mutta nyt on pieni  hankaluus... En saa tuon käteni kanssa rintsikoita itse kiinn ( en takana enkä edessä ja sitten pyörittämällä taakse ) eli täytyisi aamulla tietää lähteekö jonnekin vai ei, jolloin Ukkokulta voisi vyöttää liiveihin. Toinen ongelma on se, että olkain painaa just pahalle kohtaa siinä oikeassa olkapäässä. Saas nähdä,miten mökkihöpero musta tulee, kun meidän kahvihetket Ystiksen kanssa ovat toistaiseksi ohi;hänellä alkaa työkkärin kurssi huomenna.

Soitin tuossa ennen Pääsiäistä niistä röntgenkuvista; ranne on kunnossa, mutta olkapäässä on pitkälle edennyt nivelrikko. Sitä mä just toivoinkin.... Ei naurattanut yhtään. Hiljaa mielessäni pelkäsin tuota diagnoosia, mutta toivoin viimeiseen asti sen olevan vain joku lihastulehdus tms. No, aina ei voi voittaa.

Saan sentään pari sukkakuvaa tähän. Tuntuu, että valmistuu hitaasti, kun teen joko pitkävartisia tai sitten muuten isoja sukkia, kuten kokoja 46-48.



Kaverille Anelmaiset 7 veikasta

                                       

Ukkokullan työkaverille, koko 46







perjantai 12. huhtikuuta 2019

Että osasi eilen keljuttaa, kun tää hukkasi mun pitkän tekstini. Mitä siitä opimme? Kopioi kirjoittamasi teksti aina välillä tekstinkäsittelyohjelmaan, niin saat ainakin sieltä sitten kopioitua tekstin tänne, jos käy hullusti.  Kiukutti meinaan tosi paljon eilen.

Osasyy saattoi olla se, että mulla on särkenyt oikeaa kättä yli 1.5kk. En tiedä, mistä se on ottanut itseensä, mutta kipeä se on ollut.  (onneksi olen vasuri 😀 ) Siinä on neljä kipupistettä; yksi olkapään etupuolella, yksi hauiksen yläosassa, yksi kyynärtaipeessa ja yksi ranteessa. Se hauiksen kipu säteilee pahimmillaan sormiin. Ei kiva. Nukkumaan meno on painajaismaista, kun ei millään meinaa löytää edes siedettävää asentoa.
Sinnittelin 1,5 kk , mutta viime viikolla annoin periksi ja varasin ajan lääkäriin.
Eilen sitten kävin lekurissa. Ensin epäili lihastulehdusta, mutta sitten muutti mieltään,kun totesi olkanivelen klonksuvan kättä liikuttaessa. Hän oli niin vakuuttava, että annoin laittaa kortisonia olkapäähän. Vastaanotolta menin röntgeniin, missä kuvattiin se olkapää ja ranne. (ranteessa kananmunan kokoinen mötti) Ens viikon torstaina kuulen, mitä kuvissa oli vai oliko mitään. Sitten hän määräsi tosi vahvaa särkylääkettä, jota suositteli otettavaksi vain yötä vasten ja sinnitellä muuten 800mg Buranalla.
Toivottavasti tuo kortisoni auttaisi - alkaa pää seota jo tämän säryn takia.

Tässä päivänä eräänä ajattelin, miten vähän mulla on sukulaisia, joiden kanssa pidetään yhteyttä. He ovat kaikki äidin puolelta, paitsi pikkuserkku, mutta hänet lasketaan äidin puoleiseen sukuun, koska on niin erilainen kuin muut isän puoleiset sukulaiset. Isän puolen suku lakkasi pitämästä yhteyttä 1993 jälkeen, jolloin isä kuoli. Tai no, isä veli ja tyttärensä pitävät harvakseltaan yhteyttä, mutta muut ei. Yritimme äidin kanssa alussa pitää yhteyttä, mutta koska se oli niin yksipuoleista, annettiin asian olla.
Äidin puolelta meitä on eno, äidin sisko ja enon vanhin tytär (asuvat kaikki Koskissa) Eniten pikkuserkkuni jälkeen, pidetään enon tyttären kanssa yhteyttä, sitten enon vaimokkeen kanssa. Tätini ei oikeastaan pidä mitään yhteyttä oma-aloitteisesti ja silloinkin kun soitan, on hänellä jotain kesken tai on lähdössä jonnekin. Miten tuon voi tulkita kuin ettei hän halua pitää yhteyttä. Eikä hän vastaa viesteihin - ei Facessa eikä tekstareihin.
Varmaan sen takia täällä oleva Ystikseni ja pari kaveria sekä ystävä Koskissa, ovat tärkeääkin tärkeämpiä mulle. Koskissa oleva ystäväni Seppo, on ollut vuodesta 1987 mulle kuin isoveli. Välillä on otettu yhteen melkein verissäpäin, pidetty mykkäkoulua ym. mutta aina sopu löytyy ja kaikki unohdetaan. Meillä on Sepon kanssa vielä yhteistä se, että olemme syntyneet samana päivänä, paitsi että Seppo on 3 vuotta vanhempi. Hän on tosi tärkeä ihminen mulle.
Ja ehdottomasti tärkein  ihminen on rakas Ukkokultani, jonka kanssa on seurusteltu 8 vuotta. Niin ne vuodet vierii. Vuoden päästä on seurusteltu yhtä kauan kuin olin naimisissa exän kanssa.

Ei maar, kai mä menen kokeilemaan, josko pystyisi kutomaan.
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

ps. Tämä kuva unohtui eilisestä kuvakavalkaadista. Mun mielestä tuli nätimpi, kun oli tummempi pohjalanka



keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Uusi ennätys !!!

Huomasin tuossa, etten ole kirjoittanut sitten tammikuun mitään. Höh! Tässä nähtiin hyvä päätökseni kirjoittaa tänä vuonna viime vuotta säännöllisemmin.

Tää ei ole todellista!!! Bloggeri hukkasi mun piiiiiiitkän kirjoittamani tekstin !!! 
Oli ihan hyvä postaus,vaikka itse sanonkin. Tänään en jaksa enää kirjoittaa sitä uusiksi, joten taitaa olla menneen talven lumia.

Kirjoitan huomenna lisää,kunhan tulen lekurista. Oikeaa kättä särkenyt 1,5kk ja viikko sitten annoin periksi ja varasin ajan lääkäriin. Tuo jatkuva särky alkaa koetella hermoja.

Laitan kuitenkin muutaman käsityökuvan tähän.