maanantai 30. lokakuuta 2017

Lääkärissä käyty

Ihanaa!!! Ei sydämen vajaatoimintaa eli sydän sykkii niin kuin pitääkin. Tai no, ylärajoilla, mutta kunnossa. Se oli helpottava tieto. Lääkäri kyllä päätti nähdä kovasti vaivaa ylipainostani, mutta mä osasin olla varuillani ja olin valmistautunut siihen. Parista muustakin asiasta hän päätti nähdä vaivaa, mutta sanoisin tilanteen lopputuloksen olleen 100-0 mulle :D
Mut on se, että lääkärissä joutuu kiihtymään. En ole monta lääkäriä nähnyt, jotka suhtautuvat vaivaan vaivana ilman, että ensin saarnataan ylipainosta tai muusta ja vasta sitten EHKÄ paneudutaan vaivaan. Tässä tapauksessa oli onnea, ettei lääkärikään ollut mikään hento lilja. Siinä kun se oli aikansa mussuttanut mun ylipainosta, mä totesin kylmän viileästi " ei sunkaan painoindeksi taida olla ihan kohdillaan" Touhé :)

Kävin aamupäivällä ennen lekuria ostamassa itselleni uudet collegehousut, kun vanhat ovat ihan riekaleiset. On se niin väärin koot S ja M maksoivat 9,95e, L ja XL 12,95e ja siitä isommat 19,95e. Auts! Mulla on tuo ylin ryhmä. Luulisi, että koko kasvaisi joka suuntaan,mutta ei. Leveys vyötärössä ja lahkeessa pysyi melkein samana, mutta puntteihin tuli kyllä mittaa reilusti. Mun täytynee katkaista puntit ja tehdä uusi kuminauhakuja. Ei se ole kiva, että lahkeet ovat nilkoissa makkaralla. Mä en ainakaan tykkää.

Säästä voisi sanoa sen verran, että on tuullut ja ollut harvinaisen pimeä päivä. Tylsää! Se hyvä puoli pimeissä päivissä on, että voi polttaa kynttilöitä.

Ei maar, kai mä menen takaisin kutomaan - ei muuten joululahjat valmistu.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Se on sitten ensilumi maassa

Satoi sitten eilen ensilumen maahan - tuli heti varmaan 15cm. En muista, koska lumi olisi tullut näin aikaisin, vaikka tuskin tämä vielä maahan jää, kun pitäisi lähipäivinä sataa vettä. Sitten kyllä on liukasta.
Mä olen ns. jumissa kotona, kun autossa on vielä kesärenkulat alla. Ukkokulta lupasi vaihtaa ne viikonloppuna ja samalla herkistellä jarruja, kun Allu pitää katsastaa parin viikon sisällä.

Ukkokulta lähti aamukahdelta auraamaan ja on mielenkiintoista nähdä, koska hän tulee kotiin. Menee varmaan normaaliin tuloaikaan, kun sillä firmalla,missä hän on töissä, on tuhottomasti huoltokohteita. Veikkaan, että hänelle maistuu uni töiden jälkeen.

Mäkin verestin valmomismuistoja ja kudoin aamuneljään. Siltikään en saanut nukuttua kuin nelisen tuntia. Olen vähän siivonnut ja nyt astianpesukone pyörii.
Nyt on sopivasti "luppoaikaa" jonka voi käyttää kutomiseen. Veikkaan kyllä, että kun istun tuohon kutomoon, en siitä hevillä lähde ( enkä millään muullakaan musiikkilajilla :D *puujalkavitsi" jos huomasitte)

Täytyisi saada tyhjennettyä kamera, että saisi laitettua tännekin uusia sukkakuvia. Ehkä mä jonain päivänä suoriudun. Ihan kuin se nyt isoja vaatisi...

Kaveri kävi eilen kahvilla ja tuli vähän purettua sydäntä. Muutenkin tämä lokakuusta alkava aika tuonne jouluun asti on mulle rankkaa aikaa, koska äidin lopun alku oli alkanut todenteolla. Juu, tähän joku voi sanoa, ettei ole mahdollista, koska äidin kuolemasta tulee 11 vuotta. Me vain olimme tosi läheisiä, kun meidän kolmen hengen perheestä oltiin jäljellä vain äiti ja minä sen jälkeen, kun isä kuoli 1993. Hullua ajatella, ettei äiti elänyt kuin 13 vuotta kauemmin kuin isä.
Yksi ja varmaan ainoa syy, mikä nosti äidin kuoleman näin voimakkaasti pintaan, on se, että kaveriltani leikattiin maanantaina syöpä, joka oli kohdussa. Leikkauksessa kävi ilmi, että syöpä oli levinnyt munasarjoihin, kohdunkaulaan sekä ylä- että alavatsaan ja kaikki pahanlaatuisia kasvaimia. Hän on ihan maansamyynyt (ei ihme) - mäkin olisin.

Nyt täytyy lopetella,kun Ystis tulee kahville.
Palaan asiaan myöhemmin tänään tai sitten joku toinen päivä.

Mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lunta tulvillaan...



Tai ei nyt sentään...Mutta ulkona höytyilee aina välillä jotain valkoista. Hiutaleiden koko vaihtelee pienestä oikein kunnon kokoiseen.  Ei se vielä maahan jää, mutta kuitenkin. Ehkä tätä voidaan pitää silti ensilumena - kun sitä ainakin välillä sataa. Ukkokullan pomo oli pelotellut, että keskiviikkona auraamaan, mutta siihen en jaksa uskoa.

Tämä viikko oli pyhitetty siivoamiselle. Maanantaina kaksi ystävääni tuli avuksi tähän kaaokseen. Yksi hoiti keittiön, toinen vessan ja mä selvin olohuoneen. En käsitä, miten tuota tavaraa onkin kertynyt noin paljon...Ja kun on paha tapa, että laskiessaan kädestä jotain, se tuppaa jäämään siihen. Mutta nyt on tasot tyhjänä, pölyt saaneet kyytiä ja kaikki sormenjäljet pyyhitty kaikista mahdollisista paikoista.
En ole mikään siivousintoilija, joten nyt kun on tehty kunnon suursiivous, koti tuntuu tosi ihanalta. Päätettiinkin, että nyt ei kerätä tasoille mitään, vaan kaikki laitetaan samantien paikoilleen. Pysyy koti paljon kauniimpana :)

Lumenhöytyily loppui ja aurinko kaivautui esiin pilvien takaa. Kiva :)

Viikon aikana kutominen on jäänyt vähälle, mutta eilen kudoin senkin edestä. Pitkästä aikaa kutominen tuntui mukavalta. Sainkin eilen taas yhden parin valmiiksi ja nyt pitäisi laittaa seuraavat puikoille. Täytyisi tyhjentää kamerasta sukkakuvat, niin saisi laitettua niitä tännekin.

Kävin viime viikolla ( siis tällä viikolla ) labrassa kilpirauhaskokeessa. Arvon pitäisi olla 1 ja 2 välillä ja mulla oli 1,4 eli siis on hyvä. Hienoa, että tuo lääkitys löytyi heti miten kohdalleen. Mulla on ollut tuo sama arvo 2,5 vuotta putkeen.
Huomisesta viikon päästä on se sydän ultra, kun sydämen vieressä on tummentuma, joka on kasvanut edellisestä kuvauksesta. Silloin kun kävin täällä tk:ssa, lääkäri sanoi, että tilanne on ristiriitainen; kuvan mukaan olisi sydämen vajaatoimintaa, mutta verikoearvo on ihan normaalin rajoissa. No, mieluummin tutkitaan enemmän kuin mennään olankohautuksella.

Ystis tulee kahville ja sen jälkeen menen kutomoon.
Mukavaa sunnuntaita!


torstai 12. lokakuuta 2017

Tulihan päivänavaus! Mun pikäaikaisella kaverillani on todettu rintasyöpä, menee maanantaina leikattavaksi. Asenne hänellä on kohdallaan - toivoo uutta hiustenväriä,kunhan hoidot lakkaavat ja hän on asennoitunut hyvin siihen, että 99% on vielä hengissä viiden vuoden päästä. Mutta siitä huolimatta veti hiljaiseksi.
Nyt vaan sattuu omaan kaveripiiriin kaikenlaista vähän liikaa. Viime joulun tienoilla yksi kavereistani löydettiin kuolleena kotoa (ikä vähän päälle 50v) ja nyt sitten tämä (ikä 50v.) eihän nuo tietenkään ikää katso. Niin ja toiminimeni entisellä kirjanpitäjällä on myös todettu syöpä. Joo-o. On se pirullinen sairaus.

Sain eilen sen verran kudottua, että sain koon 35 sukkatilauksesta ensimmäisen sukan valmiiksi. Nyt pitäis aloittaa kaveria sille.
Ensin ehkä pakotan itseni tekemään makkarakeiton, niin on sekin pois vaivasta. Ystis tulee  käymään kahvilla, kunhan on ensin käynyt hierojalla. Ajattelin paistaa karjalanpiirakoita kyytipojaksi. Täytyy olla tarkkana, että niitä on vielä, kun on ens viikonloppuna (siis viikon päästä) tulossa vieraita.

Käyn tekemässä sen keiton ja palaan sitten asiaan.

Meni sitten vähän kauemmin eli on käyty saunassakin. On sauna ihan eri juttu kuin suihku. Tein samalla,kun keitto valmistui, itselleni kiinankaalisalaatin ns. välipaloiksi. Jostain syystä olen nyt ihan hulluna siihen.

Nyt taidan siirtyä kutomoon, kun sormia syyhyttää siihen malliin.
Heipähei ja mukavaa torstai-iltaa,

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pitäisi istua kutomassa joululahjoja, mutta nyt ei oikein meinaa irrota. Vaikka äidin kuolemasta tuleekin joulun alla 11 vuotta, on äiti taas noussut mieleeni. Merkittävin syy voi olla se, että nyt eletään niitä aikoja, jolloin vein äidin viimeisen kerran sairaalaan, ja äiti soitti seuraavana päivänä sanoen "että ymmärränhän minä, ettei hän tule enää kotiin." En ollut ajatellut asiaa niin, muttei tuo tullut yllätyksenä. Jotenkin alitajuisesti olin jo tiedostanut tuon. Huhhuh! Että ottaa vieläkin koville kirjoittaa tuosta - tuntuu, että elän niitä kahta päivää taas uudestaan. Onko se toisaalta ihme - olin ainoa lapsi eikä näin ollen ollut ketään samassa tilanteessa olevaa, jonka kanssa olisi voinut jakaa ja kokea surun sekä tukea toisiamme. Pari tosi hyvää ystävää, yksi serkku ja pikkuserkku isän puolelta, olivat tosi tärkeitä tukijoita silloin. Niin ja rakas exäni. Hän joutui käymään aikamoisen tilanteen kanssani läpi. Kaikki pointsit sen tilanteen hoitamisesta hänelle... Eli laittoi hän minut ykkössijalle tärkeysjärjestyksessä. Kerrankin.

Tätini kanssa emme juuri ole puhuneet äidistä. Alkuu yritin puhua, mutta hän teki kilpailutilanteen siitä, kumpi menetti enemmän - hän ainoan sisarensa vain minä,joka menetin ainoan äitini. *Rumasana*  Ne ovat niin kaksi eri asiaa, ettei niitä voi mielestäni verrata saatika kilpailla niillä. Ei minulle tullut mieleenikään Mummun kuollessa alkaa kilpailla sillä, että minä menetin eniten, koska hän oli mummuni eikä suinkaan äiti,tätini ja enoni, joiden äiti hän oli. Onneksi on ollut muita, joiden kanssa olen voinut puhua ja pohtia. Mutta paha maku jäi tuosta tilanteesta suuhun ja laittoi minut miettimään entistä tarkemmin mitä tädilleni sanon ja kerron.
Olen yrittänyt pysyä välilöissä hänen kanssaan, koska hän on ainoa, joka muistaa mun lapsuudestani jotain ja toisekseen, meitä on äidin puolella tosi vähän, joiden kanssa olen tekemisissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Meitä on eno, tätini ja Serkku, joista Serkku on ainoa, joka soittaa mullepäin. Tätini ja enon vaimoke eivät oikeastaan soita koskaan, vaan se olen minä,joka soitan ja yritän pitää jonkinlaista yhteyttä. Tuntuu vaan, että tuppaan ja häiritsen heitä, kun yhteydenpito on näin yksipuolista. Pitäisi varmaan koettaa, kauanko menee ennen kuin he soittavat, jos lopetan omat soittoni - vai soittavatko ollenkaan.

Mut kyllä mä aika yksin olen. Jos Kyöpsy ei jostain syystä soita, saattaa mennä päivä ettei kukaan soita. Ei ole hirveästi sellaisia kavereita / tuttuja enää, joiden kanssa soittelisi säännöllisesti. Ja jos Kyöpsy on reissussa, saattaa mennä päiviä, ettei puhelin soi kertaakaan. Se on sellainen asia, mihin en ole tottunut. Äidin ja Mammun kanssa soiteltiin päivittäin - nyt se on Kyöpsy, jonka kanssa soitellaan päivittäin ainakin lyhyt puhelu. Pikkuserkun kanssa soitellaan kerta viikkoon tai kahteen, samoin Serkun kanssa.
En edes muista, koska tätini on soittanut mulle - se olen,kuten sanottu -  minä, joka soitan ja kysyn kuulumiset.
Saattaa olla, että puhelin soisi enemmän, jos olisin palannut eron jälkeen Koskiin, mutta sielläkin on kaikki niin muuttunut, ettei tilanne välttämättä eroaisi tästä. Onko se mikään ihme; olemme kaikki "aikuistuneet" ja perustaneet perheitä, joko lasten ja/tai koirien merkeissä. Mulla ei ole kumpaakaan.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että mulla on kolme aivan ihanaa kaveria / ystävää täällä, joilla on tosi iso merkitys elämässäni. Ainakin yksi heistä lukee tätä eli Kiitos J! <3 
Lisäksi on tuo rakas Ukkokulta, jota ilman en välttämättä olisi enää kirjoittamassa tätä. Jos häntä ei olisi ollut, en olisi selvinnyt välttämättä erosta hengissä. Otti se niin koville, vaikka oli tuo nykyinen Ukkokultakin olemassa.
En tiedä, mikä loppujen lopuksi mulle ja exälle tuli - varmaan se oli se kasvettiin-erille -selitys. Ja toinen syy oli varmaan se, että  mä en koskaan tuntenut olevani tärkeysjärjestyksessä numero 1 - en edes sinä kesänä, kun meidät vihittiin. 

Ei ole todellista! Tietokone meni jumiin ja hukkasi 2/3 siitä, mitä olin kirjoittanut. Epäreilua! ilmeisesti niitä ei oltu tarkoitettu muiden silmille. Ärsyttää siitä huolimatta. Ihmettelen kyllä tekstin katoamista, sillä bloggeri kuitenkin tallentaa aika usein automaattisesti tekstin. Höh :(

Yksi syy näille masennuskausilleni on se, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jolloin tulee näitä masennuskausia - toisilla voimakkaammin kuin toisilla. Yritän rämpiä aina sen vaiheen yli pakottamalla itseni kutomaan tms. lääkehoidon lisäksi ja välillä se toimiikin. Välillä tulee sitten niitä maanisia aikoja (onneksi harvoin) Jolloin esim. mikään kutominen ei riitä. Pitäisi vain kutoa enemmän ja enemmän ja enemmän.... Pahimmillaan mennään pienessä ajassa päästä toiseen ja edestakaisin.
Eräs henkilö oli kyllä sitä mieltä, että syön ihan turhaan lääkkeitä, mutta enemmän uskon koulutuksen saaneisiin hoitajiin ja lääkäreihin kuin keittiöpsykiatriin. Eiköhän nuo ammatti-ihmiset osaa työnsä. Luulisin.....

Tässä oli pieni tauko, kun Ystis soitti ja kysyi saako kahvia. Tottahan toki kahvit keitettiin. Paistoin karjalanpiirakoita kyytipojaksi. Ovat niin hyviä.
Käydään aina välillä Mäntsälässä sellaisessa leipomossa hakemassa niitä pakasteina, jotka laitetaan jäisenä pellille ja paistetaan 25min. 24 kappaleen pussi maksaa 4e. Ei paha. Viimeksi siellä oli tarjous 2 pss = 6e ja heti lähti 4 pussia mukaan. Täytyy taas käydä siellä ens kuussa, kun lupasin viedä Koskiin pikkuserkulle niitä, kun mennään joulun alla käymään...ja täytyy kotiinkin ostaa niitä.



Niin tai näin,olematta sen enempää uskovainen, haluan ajatella, että äiti kulkee koko ajan rinnallani ja pitää ainoasta lapsestaan huolta.  Oikeastaan olen varma siitä, että hän tekee niin. *snif'

tiistai 10. lokakuuta 2017

Sateinen tervehdys

Tänään(kin) on tullut tosi helponoloisesti vettä. Mistä sitä riittää? Toisaalta, kaikki on pois talven lumista. Mutta on tämä jotenkin mälsää, kun sataa koko ajan ja on pimeää. Toki pimeyteen vaikuttaa sekin, että eletään syksyä, jolloin muutenkin on pimeää.

Kävin aamulla lääkärissä kuulemassa labratulokset, joihin Akuutin lääkäri oli laittanut lähetteen. Kaikki olivat ihan hyvät. Koska olin saanut ajan "oikealle" lääkärille (siis sellaiselle, jonka mielestä silmätulehdus ei johdu ylipainosta (oli vähän kärjistetty, mut kuitenkin)) puhuin sekä tuosta jalkojen turvotuksesta sekä hengästymisestä. Mainitsin myös sen, kuinka jotkut sanovat, että puhelimessa mun hengitys vinkuu ajoittain ja on raskasta. Pääsen puhaltamaan putkeen, jolla mitataan keuhkojen tilavuus - keuhkoista kuului pientä rohinaa, mutta lääkäri ei kuitenkaan pitänyt sitä vaarallisena eikä kovin pahana.
Lisäksi sanoin, että Ukkokulta väittää, että mä kuorsaan. Hah! korkeintaan naisellista tuhinaa (kirjoittajan huomautus) Lääkäri pyysi tarkkailemaan, onko hengityskatkoksia. Uniapneahan tästä puuttuukin.

Varsinainen syy, miksi menin lääkäriin, oli mun jalkojen turvotus. Olen syönyt 2.5 viikkoa nesteenpoistolääkettä ja jatkan vielä tämän kuun loppuun, jolloin mulla on tämän päiväisen lääkärin varaama aika sydänlääkärille.
Jo vuonna 2011 keuhkokuvassa näkyi tummentuma sydämen vieressä ja silloin 2.5 viikkoa sitten otetussa kuvassa tumma alue oli kasvanut . Tässä tarkistellaan, ettei ole sydämen vajaatoimintaa. Veriarvojen mukaan ei, mutta kun on se tummentuma siellä kuitenkin olemassa.Kaikkea sitä pitää tulla.
Arvatkaa vain stressaanko??!!??
Huomenna pitäisi muistaa varata aika kilpirauhaskokeeseen. Normaalisti se otetaan kerran vuodessa , mutta nyt tuo lääkäri haluaa varmistaa, ettei turvotus johdu kilpirauhasesta.

Ystäväni J pirautti iltapäivällä ja kysyi,voiko poiketa. Sanoin hänen olevan aina tervetullut - ja sain samalla kahviseuraa. Kyllä kahvi maistuu aina paremmalta seurassa kuin yksin.

Ukkokullan setä on tulossa rouvansa kanssa reilun viikon päästä katsomaan, miten remontti etenee Mäellä. pakkohan heiltä on kysyä, tulevatko he kahville. Se tarkoittaa sitä, että kaaoksessa oleva koti pitäisi saada järjestettyä (=zipattua tavarat jonnekin) ja siivottua. Onneksi R ja T lupasivat tulla kavereiksi. Eiköhän me kolmistaan saada jotain aikaan. Täytyy ennen sitä yrittää saada tasoja jo tyhjiksi ja siirrettyä lankakassit ja -laatikot olkkarista makkariin. Ahdistaa jo ajatus. No, ei siinä kauan mene,kun vaan saa aloitettua.

Nyt menen jatkamaan kutomista.
Toivottavasti muualla ei ole näin sateista!

perjantai 6. lokakuuta 2017

Tänään kävin aamulla labrassa verikokeella, kun on ensi viikolla se lääkäri noista jalkojen turvotuksista. Ei ne enää niin pahat ole, kun olen syönyt nesteenpoistolääkettä, mutta vieläkin on kävelykengät turhan tiukat. Lisäksi verestä katsotaan, onko aihetta pelätä sydämen vajaatoimintaa vai ei.

En tiedä, onko pelkkää huonoa kuntoa, mutta hengästyn helpommin kuin ennen ja muutamat ovat sanoneet hengitykseni kuulostavan puhelimessa raskaalta ja vinkuvan aika-ajoin. No, se selvinnee ensi viikolla. Onneksi se lääkäri on jo tiistaina.

Eilen meinasi olla varsinainen aikuisiän känkkäränkkä päivä. Mikään ei huvittanut, ei kutominen, ei pelaaminen, ei surffaaminen netissä eikä edes oleminen. Oli itkupotkuraivari lähellä - ja ihan ilman syytä. Jotenkin olen vain niin väsynyt kaikkeen...Ja stressaa joulun tuleminen (leipomiset,kutomiset,Koskissa käynti) Ja varmaan yksi syy on se, että mulla on masennusjakso menossa. Eivätkä nämä pimeät sadepäivät mieltä nostata.

Lisäksi saattaa mielialaan vaikuttaa, että kahdella tuttavalla on todettu hiljattain syöpä. Lähipiirissä ei ole onnellisia  loppuja syövän kanssa.

Kaiken muun keskellä pysähdyin eilen miettimään, miksi ihmeessä mä edes kirjoitan blogia. Eipä täällä varmaan moni käy. Yhtä hyvin voisin kirjoittaa sepustukseni vihkoon ja laittaa sukkakuvat vain koneella olevaan käsityökansioon.

Mutta onneksi mulla on tuo rakas Ukkokultani. (en osannut valita kuvaa,joten laitoin molemmat) Tuntuu, että ilman häntä olisin jo tehnyt jotain peruuttamatonta. ( ei vaan aina jaksa rimpuilla)

               Kuvahaun tulos haulle sydän               Kuvahaun tulos haulle sydän

Kai se pitäisi mennä kokeilemaan, pysyykö puikot kädessä vai meneekö  päivä vain itkuisena ja odotellessa, että tulee ilta ja voi mennä nukkumaan. Itku on tullut, kun mietin, että onkohan äidillä ja isällä siellä pilvenreunalla yhtään ikävä minua ja sitten,kun on minun aikani mennä sinne , ovatko he siellä vastassa ja näenkö enää heitä. Noihin kysymyksiin kun saisi vastauksen. Haluan uskoa, että he ikävöivät ja näen heidät vielä, mutta se on kuitenkin vain oma tapani jaksaa. Ja taas tuli itku. Olen niin lopussa.
Silloin,kun on ystisten kanssa täällä, on pakko skarpata, mutta välillä näin yksinollessa tulee näitä huonoja hetkiä.
Hoitajallekin on aika vasta marraskuussa. :(

tiistai 3. lokakuuta 2017

Tämä ei nyt suju huonostikaan...

Oli niin hyvä tarkoitus ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa useammin, mut niin se vaan on jäänyt aikomiseksi....Vähän niin kuin moni muukin asia. Miten ihminen voikaan olla niin saamaton??!!?

Syksy on tullut - lehdet ovat kellastuneet ja leijailevat tuulen mukana maahan, ja tuulta riittää. Tänään on ollut ihan sadepäivä ja tällaista ovat luvanneet koko viikoksi. Ei tässä muuten mitään olisi, jos voisi vain nököttää kotona, mutta kun välillä pitää lähteä ulos.

Mutta on tämä ollut varsinainen syksy; 2 silmätulehdusta ja 1 korvatulehdus. Ei naurata. kun nyt vaan pysyisi terveenä. Tämän kuun lopulla täytyy aloittaa kuivakakkujen leipominen jouluksi, että ehtivät maustua. Täytyy aloittaa jauhojen ym. kantaminen hiljalleen kotiin kaupasta, ettei tarvitse kerralla raahata montaa kymmentä kiloa jauhoja, sokeria ja rasvaa. Niin ja piimää maustekakkuja varten.
olen laskenut, että tänä vuonna listalla on "vain" 8 x piimäkakku, 4-5 sitruunakakkua ja 3 tiikerikakkua =15-16 kakkua. Onnettoman vähän siihen nähden, mitä välillä on ollut.

Auto temppuili näiden kirjoitusten välissä oikein urakalla. Ensin se alkoi temppuilla ajoneston kanssa eli ajonesto ei lähtenyt pois päältä, mikä tarkoitti sitä, ettei auto käynnistynyt. Alkoi olla pinna aika kireällä sen kanssa. Ilmeisesti ratin suojakotelo painoi jotain ajoneston pientä nippeliä, koska kun muovikotenlon irrotti ja starttasi, auto lähti oikein nätisti käymään. Kuskaanko mä nyt sitten ruuvaria aina mukana, että saan purettua muoviosat ja auton käyntiin, . Herättäis varmaan joko hilpeyttä tai sitten epäilyn, että olen varastamassa autoa.
Auto siis lähti useamman kerran käyntiin ja jäi sellaisenaan talliin. Piti sitten parin päivän päästä lähteä asioille, niin lupas lupas vaan ei käynnistynyt. Nyt oli sitten akku ihan dead.Ei kun laturi kiinni ja odotetaan seuraavaan päivään. Käytiin vielä Ukkokullan kanssa ajelemassa Mäntsälään kahville, että saatiin sillainkin ladattua akkua. Ei pidetty radiota auki ja valoinakin oli pelkät parkit.
Eilen olin sitten jännän äärellä, kun menin talliin tarkoituksenani lähteä asioille. Lähti oikein nätisti tallissa käyntiin. Hoidettuani parissa paikassa asiat, totesin kauhukseni jättäneeni kännyn kotiin. Toisin sanoen, jos auto olisi temppuillut, olisin mä ollut oman onneni nojassa, koska en olisi saanut ketään kiinni. Eikä olisi ollut puhelimen lainastakaan apua, koska en muista kenenkään numeroa ulkoa. Toista se oli lankapuhelimen aikaan - muisti montakin numeroa ulkoa.
Onneksi Allu toimi moitteettomasti :)

Kävin eilen ottamassa uudet kynnet tai siis kynsien geelauksessa. Alkuun nämä näyttivät kivalta, mutta en mä nyt enää ole ollenkaan varma. Niin tai näin - kuukausi näitä on nyt katseltava. Pohjalla mustaa lakkaa ja päällä pinkkiä "koristekalvoa" . Nämä ovat vähän sekavat, kuten kuvistakin huomaa. ( oli vaikea saada kuvaa näistä eli ei ne ihan noin hirveät ole kuin kuvassa)



Pikkuisen olen saanut kudottuakin eli KyJykin etenee hitaasti, mutta varmasti. Samalla syntyy myös joululahjasukkia. Tällaiset ovat viimeksi valmistuneet. Kaikki ovat 7 Veikkaa.





Kai mä menen ja otan kutimen tällekin päivää kätöseen. Jos sais edes vähän kudottua.
Mukavaa päivän jatkoa ja toivotaan, ettei kaikkialla ole sadepäivä.