maanantai 1. joulukuuta 2014

En käsitä, miksen saa taas kirjoitettua mitään. Yksi syy voi  olla matalapaine, joka edelleen jatkuu ja toinen syy yksinkertaisesti saamattomuus. Tuntuu, etten viitsi tänne vuodattaa kaikkea peetä, mitä mielessä liikkuu.
Enkä ole saanut luettua muiden blogeja aikoihin. Älkää huolestuko, palaan kyllä lukemaan, kunhan saan aikaan.

Joulukin alkaa ahdistaa, vaikka päätin, ettei tänä jouluna tipu sukulaisille sukkia eikä huiveja. Ehkä sitten taas ensi vuonna.
Tällä viikolla pitäisi repiä jostain rahaa, että pääsisi ostamaan leivonta-aineet kakkuihin ja piparitaikinaan. Perjantaina olisi tarkoitus tehdä piparitaikina ja leipoa perinteisesti Itsenäisyyspäivänä. Tein tuossa kauppalapun tarvikkeista ja pakko sanoa, että menee pieni omaisuus niihin. Olis rahalle muutakin käyttöä, mutta täytyyhän sitä edes jouluksi leipoa. Ja tehdä Lasimestarin silliä ja ostaa lanttulaatikkoa sekä rosollia.Niin ja imelletty perunalaatikko pitää tehdä. Kinkku tulee joululahjaksi. Mutta mistä kaikkeen revitään rahaa..

Vähän olen saanut käsitöitäkin tehtyä ja valmistumaan. Pikkuserkkuni, jolle oli ne mustat matot, saa vielä virkatun korin. Ohje on isompi kahvallinnen kori Lankavan sivuilta. Poikkeuksena se, että tein Paula -kuteesta sen. Kudetta meni kilon verran.


Lisäksi olen kutonut yhdet polvisukat, lankana TeeTee Pallas. Ohje on Tekstiiliteollisuuden sivuilta, Se ero tuohon malliin on se, että tein nilkkaan resorin.

 

Nyt on puikoilla toiset polvarit, jotka tulevat ihan tuon ohjeen mukaan.
Näiden jälkeen pitäisi kutoa vielä viidet sukat ennen joulua. Taitaa yöt jäädä lyhyiksi...

Kai tässä täytyy mennä jatkamaan kutomista. Mukavaa alkanutta viikkoa!

1 kommentti:

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)