Ystävättäreni käväisi aamukahvilla, mikä hieman pelasti päivää. Hänen lähdettyään tuli taas hirveän yksinäinen olo, eikä itkukaan ole kaukana :( Tuntuu, että olen ihan yksin,vaikka minulla onkin ystäviä. Jotenkin aloin ajatella, että tulen varmaan kuolemaan ihan yksin - kukaan ei voi kestää minua ja näitä mielialanvaihteluitani. Tiedän sen olevan älytöntä ajatella asioita noin pitkälle ja tuohon tapaan. Minkäs teet... Sitä vain täytyy yrittää sinnitellä niin kauan kuin jaksaa.
Kutominen ei innosta, mutta jotain pitäisi tehdä, etten koko ajan pyörittelisi näitä ajatuksia. Ei kenenkään pää kestä tällaista asioiden veivaamista - eikä tilanne muuksi muutu vaikka kuinka vääntäisin ja kääntäisin niitä. Tämä vain taitaa olla taas tällainen päivä.
Onneksi yläkerran naapuri tuli hakemaan minut päiväkahville, niin saatiin vähän vaihtelua tähän päivään.
Kultsinkin kanssa tekstailtiin ja hän tulee huomenna vaihtamaan kesärenkaat autooni. Kultainen Kultsi :)
Kai menen yrittämään, jos puikot vaikka haluaisivat tarttua käsiin.
Mukavaa lauantaita!
Voi sentään sinua - täältä lähtee hurrrjan iso lohtuhali. Niiden synkempienkin hetkien jälkeen tulee taas niitä valoisampia päiviä
VastaaPoistaKiitos lohtuhalista. Tuli tarpeeseen...
VastaaPoista