Tänääkin on puikot pysyneet kädessä,vaikka muuten mieliala onkin laskenut iltaa kohden. Tämä on aika ärsyttävää ja stressaavaa, kun mieliala seilaa edestakaisin.
Tulee sellainen tunne, ettei musta ole mihinkään enkä ole ihmisenä minkään arvoinen. Muutenkin tuntuu, että tulkitsen asioita ihan erilailla kuin ne on alunperin tarkoitettu. Kohta en enää itsekään tiedä mitä kukakin tarkoittaa sanoillaan ja teoillaan. Ehkä tuo on hieman kärjistetty, mutta suuntaa antava lause mietteistäni.
Siitä olen tyytyväinen, että sain itseni lähtemään liikkeelle ja käymään ystäväni luona kahvilla. Tänään on siis ollut tällainen mietiskely- ja itsetutkiskelupäivä. Olisi kyllä voinut jäädä vähemmälle mietiskely, koska lopputuloksena oli oikeastaan vain päänsärky.
Pitäisi oppia siihen, että ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat, ilman isompaa stressiä. Helpommin sanottu kuin tehty.
Siitä olen omalla kohdallani tyytyväinen, että hyväksyin erään asian tänään niin kuin se on, vaikka tekikin kipeää. Tähän asti olen vielä jossain mieleni sopukoissa elätellyt toiveita asian menevän toisin, mutta nyt olen hyväksynyt asian todellisen tilanteen... Kai... Varmaan vielä tulee päiviä,jolloin ajattelen "entäs jos sittenkin...", mutta pääsääntöisesti tiedän ettei asia mene niin. Joistakin asioista on vain pääsettävä irti ja annettava niiden muuttua menneisyydeksi, vaikka sitten itkun saattelemana.

Se, mikä on pelastanut osaltaan tätä päivää on se, että sain jälleen huomata  neulomusteni (sukkien ja tumppujen) kelpaavan läheisille. Kultsi haluaa lisää sukkia ja tumppuja , eikä ystävänikään pane pahekseen uusia sukkia. Jotain omantunnonarvoa nostattavaa sentään :)