Lumet ovat sulaneet ja ulkona on sellainen tuuli,että tukka meinaa lähteä päästä.
Päivällä vaikutti, että tämä on ihan hyvä päivä pitkästä aikaa, mutta iltaa kohden mieli on muuttunut.
Olen tosi väsynyt eikä minkään tekeminen tahdo luonnistua. Hetken maltan istua kutomassa, mutta sitten täytyy lähteä haahuilemaan päämäärättömästi. Stressaavaa.
Varmaan mua stressaa ne tekemättömät KyJytkin, vaikka olen päättänyt,etten ota niistä stressiä; valmistuvat,jos valmistuvat.
Niihin Huhuu -pipoihin pitäisi ommella silmät. Suunnitelma on edennyt jo siihen asti, että olen kaivanut neulan ja langat valmiiksi esille. Jos vaikka huomenna aloittaisin sen projektin. Olisi niin kiva päästä laittamaan kuvat tänne ja sinne Neulomon Pipo -ketjuun.
Katselin uuden Ullan sukkamalleja ja heti siellä oli ainakin kolmet, jotka menivät todo -listalle. Tietenkään hyllyssä ei ole sopivaa lankaa (kuinkas muuten ) eli pitäisi ostaa uutta lankaa. (uskoo ken haluaa tuon selityksen...) Tai sitten vain täytyy yrittää löytää tuolta hyllystä jotain sopivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)