Luulin jo, että tästä tulee hyvä päivä, mutta erehdyin. Heti, kun rauhoituin paikalleni, alkoivat ajatukset taas kiertää kehää. Ilmeisesti pitäisi mennä koko ajan kuin Duracel pupu, jottei ehtisi ajatella mitään. Tällainen on kovin kuluttavaa henkisesti. Ehkä olotilaan vaikuttaa osittain sekin, että ulkona on tosi harmaa päivä. Mä en haluaisi olla tällainen, mutta vaikka yritän vakuuttaa itselleni,että kaikki on hyvin ja että olen reipas,pirteä ja iloinen, en onnistu siinä. Vai onko musta vanhemmiten tullut perusluonteeltani tällainen hapatus.. :(

Kutoakin pitäisi, mutta ei ole minkäänlaista intoa ottaa puikkoja käteen. Alustavasti puhuttiin ystäväni kanssa, että pitäisimme huomenna kudontapiirin eli siinä kohtaa viimeistään puikkojen on tartuttava käteen.