torstai 14. maaliskuuta 2013

Jeeeeeeeee !!!!!!
Sain eilen UWAn valmiiksi :) Siitä huivista tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Vielä se pitäisi höyryttää eli viimeistely puuttuu; Siitä huolimatta katson UWAn loppuun saatetuksi.
Tällainen siitä tuli..


En tullut mitanneeksi sen strategisia mittoja, mutta reilunkokoinen se on; ja kasvaa vielä, kun saan höyrytettyä sen. Kuva ei anna todellista kuvaa siitä, miten kaunis ja minkä kokoinen huivi todellisuudessa on. :(

Ulkona on taas ollut yöllä tosi raikasta. Herätessäni klo 8 maissa, oli pakkasta edelleen -23 astetta. Vähemmän se tietysti on kuin eilen ollut -26 ja risat eli suotta tässä kauhistelen ;)
Alkaa kyllä mietityttää hiljalleen, tuleeko tänä vuonna kevättä ollenkaan - tuntuu, että tämä talvi vain jatkuu ja jatkuu.

Kultsin auto sanoi eilen sopimuksensa irti, joten kävin illalla viemässä oman autoni hänelle lainaan. Tuntui ihan luontevalta lainata autoa hänelle. Sitä vartenhan ystävät ovat, että auttavat tukalassa tilanteessa mahdollisuuksiensa mukaan.
Samalla näin hänen uuden kotinsa. Hänellä on kaunis ja käytännöllinen koti. Toisaalta vähän kirpaisi, kun tuli mieleen yhteinen, vanha talomme ja kotimme, mutta osaan silti iloita hänen talostaan. Varmaan mua joskus pyydetään vielä uudestaankin käymään... ;)

Nyt on vähän orpo olo käsitöiden suhteen. Onhan tuossa noita keskeneräisiä sukkia, mutta... Tekisi niin mieleni tehdä toinenkin tuollainen huivi vaikka joululahjalaariin. Tuo oli ihan kiva malli kutoa.

Iltapäivällä ystävättäreni pitäisi tulla käymään kahvilla. Kivaa :)
Lisäksi lähden mahdollisesti Kultsin kanssa liikenteeseen. Hän käy töiden jälkeen katsomassa jotain, jo ennalta katsomaansa, autoa ja jos se on vielä saatavilla, lähden hänen kanssaan hakemaan sitä.

Nyt keitän toisen kupillisen kahvia ja siirryn noiden sukkien pariin.

Aurinkoista päivää kaikille!


10 kommenttia:

  1. Wau! Hieno saavutus sulta,Upea on huivi ehkä joskus myös teen tuon huivin.
    Onneksi olkoon kun saavutit UWA työsi valmiiksi ennen määrä aikaa.
    Hyvää viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin olen tosi tyytyväinen huiviin :) :)

      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Upea huivi, ja onnea UWA:n loppuunsaattamisesta!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen huivi jo ennen pingotusta =) Onnittelut UWA:n loppuunsaattamisesta. Osallistuin viime vuonna, vaan tänä vuonna jätin väliin.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut UWA-projektin valmistumisesta!
    Onpa upea huivi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin olen tosi tyytyväinen, niin huivista kuin siitä, että sain kuin sainkin UWAn kunnialla loppuun.
      Ihastuin tuohon huiviin tehdessä vielä enemmän. Eikä ollut vaikea :)

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)