Tänään on taas sellainen päivä, ettei mikään huvita ja kaikki masentaa. Eniten mietityttää rahatilanne - yllättävää. Tuntuu, ettei rahat riitä mihinkään mihin niiden pitäisi riittää. Kotitöitäkin pitäisi tehdä, mutten saa tartuttua niihin. Oikeastaan haluaisin vain olla peiton alla ja toivoa, että maailma unohtaa minut sinne.
Olen koko aamun suunnitellut kauppaan lähtöä, kun tarvitsisi maitoa makaronilaatikkoon, mutta lähteminen tuonne ihmisten ilmoille tuntuu niin hirvittävän vaikealta. Kaikkein mieluiten tekisin pesän peiton alle.
Muistelin tuossa äsken, miten ennen vanhaan mieliala parani, kun otti kutimen käteen, mutta nyt se tuntuu niin kaukaiselta. Vaikka kuinka yritän suunnata tuonne sohvalle kutomaan, ei jalat vie sinne.
En tiedä, pitäisikö antaa periksi ja mennä sinne peiton alle odottamaan, mitä tapahtuu.

Toisaalta tämä olo saattaa johtua osaksi siitä, että väsähdin eilen sillä silmäpolikeikalla aika paljon - siinä oli kuitenkin 4 tuntia kiinni. En muistakaan, koska olen ollut niin kauan yhtäjaksoisesti reissussa. Sitä kesäistä Musiikkitapahtuma reissua ei voi laskea, koska siinä pääsi aina välillä huilaamaan. Ärsyttävää, kun väsähtää tuollaisista reissuista ja kun se väsy jatkuu vielä seuraavanakin päivänä. Tämä on oikeastaa tosi syvältä.

Sääkään ei pahemmin mieltä piristä, sillä ulkona höytyilee jälleen lunta. Ei sitä paljon tule, mutta tulee kuitenkin. Jospa se siitä vielä auringonpaisteeksi muuttuisi.

Parempaa keskiviikkoa teille, ystäväiseni.