Kuukausikin on taas vaihtunut. Meni toisaalta aika nopeasti tuo helmikuu. Yleisesti ottaen helmikuu oli aika matalapaineinen, eikä tämä kuu ole alkanut sen paremmin.

Eilen yleisen painostuksen alla leivoin pullaa. Taikina ei oikein onnistunut - tuli laitettua liikaa voita. Eikä ne nousseetkaan kunnolla, vaikka kuinka nostatin kaikessa rauhassa. tuli jo sellainen tunne, etten enää ikinä leivo pullaa. On ne kuulemma kuitenkin syötäviä.

Ystävättareni halusi lohtulankaa, joten tilasin sitä hänelle. Minulla on enemmän kokemusta ulkomailta tilaamisesta. Hän siirsi lankarahan tililleni ja laittoi viestin, että "tilaa lopulla itsellesi sukkalankaa" Minähän tilasin :) Ihana ystävä!!!! Kiitos, J <3
Aion kuitenkin maksaa ne hänelle takaisin, koska ei tässä kenelläkään ole liikaa rahaa.
Rahasta puheenollen, maksoin aamulla laskuja ja totesin, että tämä kuu sitten ihmetellään. Tilille ei jäänyt juuri mitään pakollisten laskujen jälkeen :/ Vielä täytyisi yhteen laskuun taikoa rahaa kuun loppuun mennessä eli se tarkoittanee sitä, että on laitettava lankaa myyntiin. Millään en raaskisi laittaa, kun olen jo puhumattomat langat hävittänyt. Tämä on syvältä!!!

Käsitöitä eli sukkia on valmistunut kaksi paria. Molemmat ovat 7 veljestä Tweediä ja UWA töitä. Uwa on siinä mallissa, että yksi puuttuu. Eiköhän sekin valmistu Vappuaattoon mennessä.

Kevään tulon tietää siitä, että sorsat siirtyvät tähän ylemmän joelle tuolta lammelta. En saanut kamerallani zoomattua enempää, mutta kuvassa on aika monta sorsaa. Jostain kumman syystä, minusta sorsat ovat aivan ihania lintuja ;) Liekö sitten peruja niiltä ajoilta, kun asuimme omakotitalossa joen rannalla ja pari sorsaa päätti ottaa pihassamme olleen suihkulähdealtaan uintipaikakseen. Muutenkin viihtyivät paljon pihassamme... Voidaan oikeastaan sanoa, että meillä oli lemmikkisorsat :)

Ajatukseni ovat taas aika masentavia. Tuntuu jotenkin siltä, että tämä on tässä ja kaikki on jo nähty. Ei niin, etteikö minulla ole ihania ystäviä ja hyvä tukiverkko, mutta silti... Ehkä tämä on vain tällainen ohimenevä tunne, kun on todennut tilanteen laskujen maksamisen jälkeen... Jälleen kerran. Nuoruuden ystäväni sanoisi kyllä tähän, että "Hymyile, huomenna voi olla vielä huonommin".
Vaikka minulla onkin ystäviä, joille voisi kertoa ja puhua ihan kaiken, pidän kuitenkin pahimmat ajatukseni vain itselläni. Jollain tapaa haluan suojella / säästää heitä pahimmalta. Sanotaan näin, että jotkut asiat on hyvä pitää vain omana tietonaan.

Ei maar, nyt täytyy alkaa hankkiä lähtöä sinne polvipiikille. Viimeinen piikitys tällä haavaa. Onneksi. Ei se niin kivalta tunnu, kun neulaa ujutetaan polven sokkeloihin.

Parempaa päivää, rakkaat lukijani.