Aloin eilen kirjata ja kuvata lankojani. Eilen sain 89 lankaa laitettua kirjanpitoon ja tänään 68. Surkea saldo tälle päivälle :( On vaan niin väsynyt olo, etten ole saanut kunnon draivia päälle. Ystävättäreni poikkesi äsken kahvilla ja sanoi, että voinhan ottaa tavoitteeksi, että ovat kesään mennessä laitettu. Joopa joo. Minut tuntien lankataulukon olisi pitänyt olla valmis nyt heti ja oikeastaan mieluummin eilen. On siinä hommaa ja kun se on niin hidasta. Toisaalta, oma on syyni; päätin laittaa taulukkoon valmistajan, langan nimen, painon/kerä, paljonko yhteensä grammoina ja kerinä, väri- ja eränumerot, langan väri sanallisesti, puikkokoko, tiheys, kerän metrit ja sitten vielä kohta "muuta". Ja pitäis vielä kutoakin, kun olen mukana siinä UWAssa ja sukkavaihdossa.
Sukkavaihtosukat valmistuvat hyvällä tuurilla tänään. Huomenna saan ne pingotukseen ja maanantaina postiin. Olen siis ihan hyvissä ajoin, kun postitus oli sovittu tammikuun loppuun mennessä.
Noiden sukkien valmistuttua keskitytään UWAan ja lankataulukkoon.
Huoltomies kävi aamulla hakemassa mallihyllyn tuohon yhteen kaappiin. Ei mennyt kuin reilut 2 tuntia, kun hän palasi kolmen hyllyn kanssa. Nyt täytyy vain hankkia hyllyn kannattimia, niin sitten on kolmas lankakaappi valmiina vastaanottamaan täytettä :)
Yllättävän vaikeaa vain ratkaista, miten langat sijoittaa, jotta ne olisivat mahdollisimman järkevästi ja helppokäyttöisesti. Ökysukkalangat saavat olla edelleen muovilaatikossa kaapin ulkopuolella, mutta taviksia laitetaan kaappiin, kuten esim, Nallet ja 7 Veikat.
Lisäksi muut langat, kuten huivilangat ym ja kuteet saavat mennä kaappiin pois silmistä.
Vajaan parin tunnin päästä olisi sauna. Oikein odotan, että pääsen hautomaan itseäni lämpimään. Jos siellä aukeaisi hartiat sen verran, että kutominen sujuisi illalla taas vauhdikkaasti.
Huomenna on yksi pakollinen meno,mutta muuten aion keskittyä taas päivällä tuohon lankaprojektiini ja illalla sitten taas kudotaan.
Nyt menen oikaisemaan hetkeksi.
Mukavaa torstaita kaikille!
Oi, tuollainen lankakaappi olisi oikein ylellisyyttä! Sinulla on kyllä aika urakka lankojen taulukoinnissa, mutta perusteelliset tiedot kyllä helpottavat jatkossa taulukon käytettävyyttä. Sitkeyttä tarvitaan urakkaasi!
VastaaPoistaSe on ylellisyyttä. Vielä kun saan tuon projektin valmiiksi. Mielenkiintoista nähdä, minkä verran jää kaappien ulkopuolella.
PoistaOothan hokassu että räpeltämö hakee itse osan langan tiedoista, niin ei tarvi kaikkia alusta asti kirjoittaa.
VastaaPoistaNo en.... Höh! Mut kun kerran aloitin vaikeimman kautta, niin teen sen pelkkää ilkeyttäni itseäni kohtaan vaikeimman kautta loppuun. Ja joka tapauksessa kuvat on otettava, kun olen hävittänyt vanhat kuvat ja on tullut uusia lankoja
PoistaPlus, että siitä stahsistä saa tehtyä excel-taulukon sitten..
PoistaHienoa... Aina vaan paranee... ;D Pitäisiköhän mun sittenkin vaihtaa systeemiä...
Poista