perjantai 3. tammikuuta 2014

Nyt voi olla tyytyväinen...

Sain nimittäin käytyä kaikki kansioissa ja irrallaan olevat neuleohjeeni läpi. Tuli siinä uudelleen järjestämisen lomassa heitettyä pois sellaisia, millä en uskonut olevan käyttöä. Vaikka niitäkin tuli noin 7-8cm nippu, piti silti ottaa neljä kansiota käyttöön. Yllättäen sukkaohjekansio on heti jo valmiiksi lähes täynnä. ( pahanpäivän varalle on 2 tyhjää kansiota ) Miten niin, joku on tulostellut sukkaohjeita...? *pälyilen muina henkilöinä kattoon *
Mutta oli siinä aikamoinen homma.

Joskun ennen puoltapäivää entinen naapurini (jonka asuntoon muutin) soitti ja kyeli, olenko kotosalla. Olivat tyttärensä kanssa täälläpäin liikkeellä ja ajattelivat, josko tarjoaisin heille kahvit. Mielellänihän minä.
Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa. Täytyy yrittää jonain viikonloppuna ajella käymään heillä.

Ystävättäreni piti tulla iltapäivällä kahville, mutta hän on ilmeisesti kadonnut :o
Ei näkynyt, eikä tullut viestiin vastausta. Kurjaa, jos hänet on viety. Vakavasti puhuen, hänelle on varmaan vain tullut jokin este.

Sain eilen kudottua ensimmäistä Uwaakin jonkin verran. Nyt täytyy ryhdistäytyä sen kanssa, koska se sukkapari on myös Sukkavaihdon sukka, joka pitää lähettää tämän kuun loppuun mennessä. Eiköhän ne valmistu; nyt on kuitenkin vasta 3.päivä.

Nyt siirryn kahvinkeittimen kautta kutomoon ( = sohvannurkkaan ).

Mukavaa illanjatkoa!

6 kommenttia:

  1. Tuollaiset päivät ovat ihan niitä mukavimpia:) kun saa vain touhuta mieleisiään asioita.

    VastaaPoista
  2. Sinähän olet ollut oikein reipas kun olet noin suuren urakan tehnyt,toivottavasti kansiot pysyy järjestyksessä(mulla ei ole pysynyt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, älä edes pelottele tuollaisella :o
      En kyllä yhtään ihmettelisi, jos minunkin kansioni menevät sekaisin vaikka päättäisin kuinka, ettei ne mene.

      Poista
  3. Ohhoh sulle on jokunen ohje kertynyt =) Minulla on irto-ohjeita puoli kansiollista ja niistäkin olen osasta jo luopunut. Tuntuu ettei kaikkia ihanuuksia ehdi tekemään kuitenkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan niitä vuosien ( lue: vuosikymmenten) aikana kertynyt. Se on tämä hamsterin vika, kun ei varmuuden vuoksi raaski luopua mistään. Siinä olet oikeassa, että tuskin kaikkia ehtii ikinä tehdä, mut onpahan valinnan varaa ;D

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)