Nivelrikkoinen polveni on huutanut hoosiannaa muutaman päivän, mutta viime yö oli ihan järkyttävä. Siihen ei auttanut kuuma, kylmä eikä särkylääkkeetkään kuin noin tunnin verran, Nukkumisasentoa oli lähes mahdoton löytää, joten yöunet jäivät kolmeen tuntiin. Ei kiva. Pitäisi leikata koko polvi pois. Soitin eilen terkkariin ja sain ajan lääkärille ensi maanantaiksi - haen kortisonipiikin siihen. Onhan tässä jo 4 vuotta edellisistä piikeistä.
Sain eilen ne ystävättäreni polvisukat valmiiksi. Kyseessä oli siis Lainelaita ja lankana Novitan Nalle.
Lankaa meni 140g ja nämä olivat neljäs UWA -työ.
Illalla laitoin jo seuraavan sukkaparin alkuun. Saaja vaihtui, koska haluan muistaa erästä henkilöä, kun hän jää eläkkeelle maaliskuussa. Pitsisukat siis taas tekeillä. Tuntuu, että olen kyllästynyt tekemään koko ajan tavissukkia eli nämä pitsisukat ovat kivaa vaihtelua. On minulla tv-katselutyönä ihan perussukatkin.
Eilen päätimme ystäväni kanssa ( vai olikohan se toissapäivänä ), että alamme tehdä ainakin yhden sukkaparin jämälangoista kuussa. Molemmilla pursuaa jämälankalaatikko siihen malliin, että asialle on pakko tehdä jotain. Jos molemmat nyt saisimme tehtyä niitä, kun otettiin tällainen kampanja ja sovittiin raportointi blogiin :)
Mukavaa tiistaita kaikille. Tämä poistuu kahvinkeittimen kautta kutomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)