Viime päivät olen ollut aikalailla niksnaks naatti. Varmaan tuo viime viikkoinen leivontaprojekti aiheutti sen.
Tämä viikko on mennyt rauhallisemmissa merkeissä. Sukat edistyvät rauhalliseen tahtiin - ja koska joulu kolkuttelee jo ovelle, on kahdet sikat yhtäaikaa työnalla... Ihan kuin ne muka edistyisivät nopeammin siten.. ;)
Tänään tein äidin perinneohjeella Lasimestarin sillin maustumaan. Äiti yleensä teki sen viikko ennen joulua, mutta minä päätin tehdä sen nyt, kun tuntui olevan puhtia. Se on eri asia, onko sitä enää aattona.. ;D. Ainakin kysytään tahdon lujuutta, jos sitä yrittää säästää jouluun.
Mietin tuossa, lähtisinkö käymään tänään asioilla vai pitäisinkö pyykkipäivän ja menisin huomenna asioille. Päädyin pyykkipäivään. Yksi syy voi olla se, että mun kaikki 4 pitkähihaista puseroani ovat pyykissä. Tars varmaan ostaa joku pitkähihainen varalle tai sitten pestä useammin pyykkiä.
Olen veivannut mielessäni viimeisen viikon, teenkö itse Mammun mausteisen perunalooran vai turvaudun kaupan valmislaatikoihin. Kaupassa päädyin jo valmislaatikoihin, kun olivat -30% päiväyksen takia (laitoin ne pakastimeen odottamaan ). Eilen illalla muutin jälleen mieleni, ja kaivoin perunalooran ohjeen esille. Oli taas niin ylimalkainen ohje, hitu tätä, uskomattoman paljon tuota jne. ja loppukaneettina "kyllä sen sitten maistaa, kun on sopivaa". Epätoivo ehti jo iskeä, mutta sitten tuli mieleeni kysyä tädiltäni siitä ohjeestä. Hän on aikanaan saanut "kiristettyä" äidiltään ( siis minun Mammultani) jonkinlaisia määriä aineisiin. Huh! Helpotus valtasi mieleni. Niinpä olen nyt kallistunut siihen, että yritän ensimmäisen kerran elämässäni tehdä sen laatikon. Lopputuloksen näkee sitten myöhemmin. Todennäköisesti kerron täälläkin, miten kävi.
Kai tässä täytyy yrittää ottaa taas puikot kätöseen. Mukavaa päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)