maanantai 9. joulukuuta 2013

Leivontaprojekti ohi

Nyt on leivontaprojekti saatu onnellisesti päätökseen. Saattaa olla, että jotain kakkuja tai pikkuleipiä teen vielä, mutta ne ovat sarjassa tekemiseniloa; "pakolliset" on nyt tehty. Viimeisimpänä valmistui toinen satsi pipareita, joista osasta nappasin kuvan tähän.

 
 
Eilen illalla sain myös Tähtimaton valmiiksi. Tämän piti olla joululahja ystävättärelleni, mutta päätinkin antaa sen hänelle piristykseksi. Oli ihan mukava ottaa kutomisen lomassa virkkaustyökin. (jostain syystä kuva kääntyy matkalla blogiin, siksi tämä on näin oudon näköinen - alunperin kuva on otettu pystyyn. En jaksa alkaa räpeltää tätä nyt oikeinpäin. )
 
 


Äsken sain höyrytettyä tuo sinisen ja höyryttämistä odottaneen toisen maton. Tänään joululahjaurakka jatkuu taas sukilla. Kaksi paria pitäisi vielä kutoa + nämä tekeillä olevat. Onneksi on monta päivää ja yötä vielä jäljellä. :)
Jossain vaiheessa pitäisi aloittaa joululahjojen paketointi ja pakkaus, ettei jäisi viime tippaan. Se on oma ruljanssinsa, kun täytyy laittaa ne moneen eri kassiin, koska Koskissa on monta paikkaa, missä pitää käydä tonttuilemassa. Pikkuserkkuni lupasi tarjota lounaan ja kummini / tätini harkitsee, josko hän tarjoaisi ennen kotimatkalle lähtöä lämpimiä voileipiä. Niitä en osaa itse tehdä ja edellisen kerran sain 2006 vuoden kesällä, mikä oli äidin viimeinen kesä.
Ajatella - 17.12. tulee jo 7 vuotta äidin kuolemasta. Tuntuu kuin se olisi ollut max vuosi sitten. Niin ne vuodet menee - eteenpäin ajatellen tuntuu pitkältä ajalta, mutta taaksepäin se on uskomattoman nopeasti mennyttä aikaa.

Säästä voisi sanoa sen verran, että on aika kaunis päivä. Pääasiassa aurinko paistaa, mutta taivaalla ajelehtivista muutamasta pilvestä höytyilee kevyttä pakkaslunta rauhalliseen tahtiin.

Jottei elämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista ( sain Kelasta myönteisen päätöksen lääkkeiden erityiskorvattavuudesta määräajaksi ), hajosi mun silmälasieni toinen sanka eilen siitä kiinnityskohdasta. Nyt se on korjattu teipillä, koska en halua enää investoida näihin laseihin, kun tiedän saavani keväällä uudet lasit. Näkö on muuttunut sen verran. Nyt vain toivotaan, että saisin peruutusajan silmäpolille ennen varsinaista aikaani, mikä on 4.2.2014. Todennäköisesti saan monitehot ja sitähän ei tiedä, kauanko niiden tekemiseen menee ennen kuin ne ovat kädessä tai siis päässä. Kaikkea sitä pitää sattua. Ikinä ennen ei ole näin käynyt lasien kanssa.

Nyt siirryn kutomon puolelle. Mukavaa päivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ahkera uurastuksesi olet saavuttanut tuloksia ,rauhallista Joulun odotutsa puikkojen kera.

    VastaaPoista
  2. Mulla irtos kerran linssi laseista, ja sen jälkeen mä panikoin siitä ruuvista varmaan triljoona kertaa, kunnes kehykset vaihdettiin.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)