Mä olen niin väsynyt koko ajan. Yksi syy on varmaan tämä kevät, joka ei tosiaankaan ole mun vuodenaikani. Tai sitten nukkuminen on vaan niin kivaa 😴😴 Mutta on se toisaalta tylsää,kun on jatkuvasti väsynyt.
Sää on ollut vaihtelevaa,mutta nyt on ollut muutaman päivän ajan lämmintä. Eilen ulkoilin parvekkeella jo pelkällä t-paidalla eikä tullut kylmä. Nythän se kyllä lupaa taas viileämpää. Olen kahden vaiheillä eli sanonko, että saisi jo lämmetä vai olisinko ihan hiljaa. Lämpimässä on vain se hyväpuoli, että tulee mahdollisuus mennä uimaan. Sekin on paino sanalla "mahdollisus" - viime kesänä en käynyt kertaakaan uimassa.
Puikot ovat heiluneet jonkin verran. Meinaa vähän jo ajoittain tökkiä,mutta kun en osaaa istua tekemättä mitään, joten kudon kaikesta huolimatta.
Mutta asiasta nakkiin - mun pitäisi ilmeisesti lopettaa ruoanlaittaminen;nappasin pellistä melkein kiinni ilman patakinnasta ja poltin etusormen tyven. Seurauksena rakkula,joka puhkesi. Voitte uskoa, että se oli pari päivää kipeä, vaikka oikeaoppisesti pidin sitä kylmän veden alla hyvän tovin. Nyt se on jo parantunut sen verran, että voi kunnolla kutoa.
Olen edelleen ajautunut ajattelemaan asioita syvällisemmin, mikä ei tiedä hyvää. Suurin tai siis suurimmat ongelmat ovat ne, etten suostu hyväksymään sitä tosiasiaa, että täytän 50 kesällä (juu, tiedän että ikä on vain numeroita,mutta silti...) ja toisaalta se, ettei mulla koskaan ollut oikeaa,vakituista työpaikkaa. Jotenkin sen takia olen aina tuntenut itseni kakkosluokan kansalaiseksi. Ei se muutenkkaan kivaa ollut olla työkkärin pompoteltavana. Mulle sitä ei kauheasti osunut, koska yritin omatoimisesti löytää töitä tosi kiivaasti ja kävin vaikka mitä kursseja pelkästään sen takia, että oli ns. normaali elämänrytmi. Mutta ei kun ei. Ehkä se oli etukäteen päätetty mulle elämä,missä kiitutetaan kuukausi kerrallaan eteenpäin. Mutta peestä tämä on ollut.
Eiköhän tämä valivali ollut tässä. Lähden kutomaan. Aurinkoista päivää teille vähäiset,mutta sitäkin arvokkaammat lukijani.
Seuraavalla kerralla taas kuvia mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)