On se, heti kun manasin lumen puuttumista, alkoi sitä tulla taivaantäydeltä. Miesystävä on kolmena viimeisenä yönä lähtenyt klo 3-4 töihin auraamaan. No, onpahan minunkin tullut kudottua. Kaksi yötä meni siten, että aamupäivällä otin kolmen tunnin tirsat, mut viime yönä tuli nukuttua jo kaikki 5 tuntia. En sitten jaksanut kolmatta yötä noin olemattomilla unilla. Olenkohan ullut vanhaksi? Se on kuitenkin ollut mukavaa, että olen saanut paljon kudottua. Jostain syystä saan öisin enemmän aikaan kuin päivällä. Omituista.
Kuivakakkuja pitäisi alkaa vihdoinkin tehdä tai tulee ahdistus. Tai no, ahdistus on tullut jo. Homma seisoo lähinnä sen takia, ettei olla päästy Ukkokullan kanssa kauppaan hakemaan jauhoja ym. tarvikkeita.No, jos tuo lumentulo helpottaisi ja päästäisiin joko huomenna tai perjantaina kauppaan. Niin tai näin, niin maanantaina täytyy tehdä piparitaikina, koska perinteeseen kuuluu pipareiden leipominen Itsenäisyyspäivänä.
Nyt on pakko myöntää, että väsyttää. Kolmas aamukahvikupillinen menossa eikä silmät meinaa pysyä auki millään. Täytyy varmaan mennä kävelemään ( apua! Mitä mussa tapahtuu???) pieni lenkki, jos sitä piristyisi edes vähän. Pitäisi saada nuo puikot taas liikkumaan.
Päivä alkaa saada mielenkiintoisia piirteitä. Aloin kaivata yksiä lankoja ja kaivoin seurantakoodin esille ja menin katsomaan Schenkerin sivuilta, missä paketti on menossa. Nyt tulee se mielenkiintoinen kohta; paketti on ollut maanantaina täällä ja se on merkitty noudetuksi klo 11.29. Itse en ole sitä hakenut, eikä miesystävänikään muista sitä hakeneensa. ( muisti saattaa pätkiä, kun on lyhyillä yöunilla ollut kolme edellistä yötä auraamassa) Soitin äsken Ärrälle ja kysyin onko paketti siellä.Vanhalla ärrällä se ei ollut ja uudella ärrällä oli ryysis menossa elu myyjä lupas soittaa ryysiksen helpoitettua. Olis ihan kiva, että se paketti löytyisi jostain.
Mut tää herääminen ottaa koville - olen 4 tuntia yrittänyt herätä, mutta edelleen haukoittelen erittäin hartaasti. Olen saanut kyllä kudotua vähän. Nyt taitaa olla ensimmäisen päiväkahvin aika eli ei kun kahvinkeittoon.
Selvisi se pakettiasiakin: se on vielä matkalla eli se noudettu tarkoitti sitä, että se on noudettu kuljetukseen. Väsyneet aivot tekivät mulle tepposet :) Laitoin Ukkokullallekin viestin, että voi rauhoittua :)
Jee! Taas valmistuu yksi sukka ja saan viimeisen lahjasukan aloitettua. Kuvat tulevat vasta joulun jälkeen, koska en halua pilata saajien yllätystä.
Taitaa olla päikkäreiden aika (klo 17.26) - ei meinaa enää nähdä silmukoita, kun silmät ovat niin väsyneet.
Tavataan taas :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)