Viime viikolla tuli sitten lunta yli oman tarpeen. Miesystävä joutui lähtemään töihin neljänä yönä klo 3.00, jotta saivat kaikki paikat aurattua tiettyyn aikaan mennessä. Aika raskasta tuollainen.
Tässä oli muutama päivä, jolloin ei satanut lunta, mutta taas tulee. Saas nähdä, onko heillä ensi yönäkin lähtö töihin.
Tuossa eräänä päivänä havahduin ajatukseen, että kiukutti olla nainen. Etenkin, kun ruoanlaitto on minun harteillani. Ette uskokaan, kuinka tuskastunut olin siihen, että se olen aina minä, joka laittaa ruokaa. Olin niin saanut tarpeekseni siitä. Ei ollut kaukana, etten saanut itkupotkuraivaria (kuvainnollisesti), mutta mitäpä se olisi auttanut. Ei se ruoka itsekseenkään tule.
(oi kun ihanaa, Talitintti tuli tuohon ikkunalaudalle ja hetki tuijotettiin toisiamme <3 )
Sain sen ison sukkaprojektini valmiiksi ja sen jälkeen kudoin miehekkäälleni Jussisukat. Vielä pitäisi kutoa toiset, jossa ne salmiakit ovat mustalla sekä Antti -sukat. Oli vaan pieni projekti saada niistä Jusseista sopivat, kun miehekkäällä on niin siro pohje ja nilkka. Pari kertaa piti purkaa, mutta vihdoin sain ne sopiviksi....Ja älysin jopa kirjoittaa ohjeen ylös ;)
Nyt työnalla on joululahjasukat Ystävälleni. paljon pitäisi vielä tehdä, mutta saas nähdä miten käy. Kuivakakkujakin pitäisi leipoa, mutta en ole hankkinut edes aineita vielä. Tulee kiire niidenkin kanssa. Kuten huomaatte, joulustressi alkaa iskeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)