Ajattelin kirjoittaa vielä muutaman rivin ennen kuin yritän saada unenpäästä kiinni. On ollut taas viime aikoina hyvin vaihtelevaa tuo nukkuminen. Tuntuu, että joko nukun paljon tai sitten unet jää 2-4 tuntiin / yö. Kuluttavaa. Onneksi tein silloin eräänä päivänä sen lihakeiton, niin ei ole tarvinnut tehdä ruokaa,
Toissapäivänä sain hoitajalleni menevät tilaussukat valmiiksi. E niillä kuulemma olisi ollut kiire, mutta ajattelin tehdä ne pois nyt, kun on vielä villasukkien aika. Tai no, itse pidän villasukkia melkein läpi vuoden - paitsi kuumimmilla helteillä.
Jaha... taaskaan en saa IE:n puolella lisättyä kuvaa :( No, tehdään se sitten mutkan kautta eli tällaiset niistä tuli. Lankana Austermann Step.
Eilen valmistui ystäväni miehen sukka ja sen parikin on jo melkein valmis - enää puuttuu puolikas terästä. Heti, kun saan sen valmiiksi ja kuvattua, saan ystäväni paketin valmiiksi ja sen voi kiikuttaa postiin.
Seuraavat aivottomat menevät ystäväni kaverille.
Säästä voisi sanoa sen verran, että lunta on tullut viime yöstä alkaen ihan riittävästi. Päivällä kävi aura pihassa ja jälleen kerran minun autotallini edestä ei aurattu, vaikka muiden edestä aurattiin. Ei siis ollut ensimmäinen kerta. Nyt meni kokonainen herneenpalko nenään. Toisin sanoen,, nappasin siitä valokuvan ja laitoin sen viestin mukana isännöitsijälle. Oli aika tulikiven katkuinen se viestini. Jotenkin olen kyllästynyt siihen, että aina juuri minun tallini edusta jää auraamatta.
Huomenna pitäisi maksaa laskuja, kun tulee rahaa. Valitettavan huonosti on langat ja kirjat tehneet kauppansa. Toivottavasti ihmiset vielä innostuisivat niistä.
Nyt hetkeksi vielä kutomaan ja sitten yrittämään, josko uni tulisi silmään. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.
Ikävä tuo auraustilanne. Hienot sukat siltikin! Sinulla on lahjoja käsityön saralla.
VastaaPoista