Mihin nämä päivät menee? Mitään en ole saanut aikaiseksi, mutta silti päivät jotenkin hukkuvat. Nukahtaminen on edelleen vaikeaa iltaisin, mutta sitten, kun nukahdan, nukun niin hyvin, ettei edes kelloon herää. Viimeiksi tänään kävi niin, minkä seurauksena uintireissu jäi väliin. Laitoinkin ystävättärelleni viestiä, että mulle täytyy soittaa aamulla ja tarkistaa, että olen herännyt. Minua oikeasti harmittaa lujaa uinnin jääminen väliin. Yksin ei ole kiva mennä rannalle.
Viime viikolla nettituttuni, jonka kanssa on kirjoiteltu muutama vuosi, tuli kylään. Oli tosi mukava nähdä livenä, kun kuitenkin on kirjoiteltu niinkin kauan. Silloinkin käytiin aamu-uinnilla ja tietenkin tehtiin käsitöitä samalla, kun turistiin.
Hänen lähdettyään olin aika poikki; jotenkin jouduin skarppaamaan niin paljon enkä saanut sanottua, että nyt tars ottaa tirsat.
Vähän meinaa hirvittää jaksaminen, kun entinen lukioaikainen kaverini tulee pariksi päiväksi kylään. No, täytyy vain olla rohkea ja sanoa, että nyt tarvitsee tirsat tai muun lepohetken.
Sää on onneksi hieman viilentynyt. Enää ei ole ihan niin tuskaista päivisin. Tiedä sitten, johtuuko siitä, että olen tosi väsynyt päivisin ja nukun tosi pitkiä tirsoja. Vaikka kuinka laitan kellon soimaan, en herää siihen vaan jatkan tyytyväisenä uniani. Iltaisin olen väsynyt, mutta jostain syystä en vain nukahda.
Puikot viettävät suurimmaksi osaksi hiljaiseloa :( Eilen ne tarttuivat kyllä käteen, mutta liikkeelle en niitä saanut. Täytyisi löytää jostain se käynnistysnappula. KyJyily ei tykkää hyvää näistä tekemättömistä päivistä. (Otan turhan vakavasti tuon kyjyn, myönnetään)
Täytyisi löysätä pipoa tuon KyJyn suhteen - se ei kuitenkaan ole maata kaatava asia.
Nyt katsomaan, tekeekö puikot mitään vai ei. Mukavaa maanantaita!
Kyllä tässä itselläkin puikot ovat liikkuneet vähän tahmeasti, mutta onneksi Ylen aamu - tv auttaa ainakin vähän.
VastaaPoista