keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tämä kuumuus on niin sietämätöntä. Tuntuu, että alan ihan just kiukutella kuin pikkutenavat, kun on niin kuuma ja tukala olla. Kaikkein mieluiten seisoisin suihkussa 24/7. (Onneksi on kiinteä vesimaksu, hih)
Mitään en saa tehtyä ja pelkkä oleminenkin on tuskaa. Ja kun olo on tuskainen, alkaa ajatuksetkin mennä tuskaisempaan suuntaan, missä ei näy valonpilkahdustakaan. Pieni tulevan viikonlopun reissu on tietysti ihan kiva, mutta jotenkin tuntuu, että stressaan sitäkin. Varmasti on mukava reissu, mutta tämä lähteminen yhdistettynä tuskallisen kuumaan säähän ei oikein motivoi.

Ystävättäreni sai puhuttua minut lähtemään huomenaamulla uimaan, mistä olen oikeastaan ihan tyytyväinen. Kehtaisko myöntää, että oikein odotan pulahtamista järveen. En ole käynyt uimassa vuosiin. Täytyy muistaa ottaa reissuunkin uimapuku mukaan, kun kerran menee seudulle, missä on vettä joka suunnalla pienien etäisyyksien päässä toisistaan. Voisihan sitä mennä vaikka yöuinnillekin... Hmm... ei hullumpi idea. (sitä en tiedä, onko toteuttamisen arvoinen)

Yleisesti ottaen tämä viikko on ollut aika syvältä. Yöt menevät melkein valvoessa. En tiedä onko se kuumuus vai mikä, mutten meinaa saada millään unenpäästä kiinni vaikka tunnen itseni väsyneeksi. Eilenkin menin jo klo 23 sänkyyn, mutta olen katsonut viimeisen kerran kelloa vähän vaille neljä. Siinä välissä haahuilin ympäri asuntoa ja istuskelin parvekkeella ja yritin epätoivoisesti saada itseäni nukkumismielentilaan.
Huonotuulisuuteni voi tietty johtua huonosti nukutuista öistäkin. Tässä on nyt menty toista viikkoa 4-5 tunnin unilla, joten kyllähän se alkaa jo jossain näkyä.
On se, että yksi ja tällä hetkellä tärkein ja isoin toive on se, että saisi edes yhden yön nukuttua kunnolla - siis että nukahtaisi 30 minuutin sisällä sänkyyn menosta ja nukkuisi edes 7 tuntia putkeen. Ei voi olla liikaa vaadittu.

Koettakaa ystäväiseni kestää, jos nyt tulee tuskaisia blokkauksia tms. Minä olen niitä, jotka kärsivät näistä helteistä.

5 kommenttia:

  1. Terveisiä kajaanista! Täällä tuskaillaan kans tämän helvetin kuumuuden kans!! Mihinkään ei pääse pakoon kun sisällä on yhtä kuuma kuin ulkonaki. Yöt valvotaan ja päivällä kiukutellaan.
    -Tanja-

    ps. Myöhästyneet todella myöhästyneet syntymäpäivä onnittelut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Kuulee sustakin jotain, kun et puhelimeen vastaa ;) Mukavaa, etten ole ainoa kiukuttelija :D

      Poista
    2. ET oo muuten ainut joka sanoo noin :D Mä uhkasin muuttaa asumaan pakastimeen siihen asti että nää helteet on ohi! :)

      Poista
    3. Tuo on muuten hyvä idea. Täytyykin tehdä pakastimeen tilaa. :)

      Poista
  2. It was one hot summer! Crazy hot! I needed painkillers with my rheuma, even usually warm is good.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)