perjantai 9. elokuuta 2013

Päivät vierivät ihan huomaamatta. Olen nyt toista viikkoa nuhissut ja yskinyt. Naarasin ilmeisesti Koskin reissulta kesäflunssan :(

Tiistaina aloitin taas työkokeilun samassa paikassa kuin keväällä. Nyt vaan meni pakka sekaisin. Paikan ohjaaja on sairastunut vakavasti ja hänet leikattiin keskiviikkona.  Hänen kesälomasijaisensa työsopimus loppui keskiviikkona ja samalla loppui mun työkokeiluni ainakin toistaiseksi.
Kaikki syksyn kurssit on peruttu ja käsityökeskuksen mahdollisesta aukeamisesta ilmoitetaan myöhemmin. Sen vetäjän sairasloma saattaa kestää kuukausia. Ei kiva.
Nyt sitten täytyy miettiä, alanko etsiä uutta työkokeilupaikkaa vai mitä... Tykkäsin vain niin kovasti olla siellä. Toisaalta, elämälle ja tuleville tilanteille ei voi mitään.
Ajatukset ovat kyllä sen ohjaajan luona - toivon, että hän toipuu ja palaa pian takaisin töihin.

Käsityörintamalla on ollut hyvin hiljaista. Sain aloitettua Kultsin vessanmaton, mutta sitäkään ei ole tullut tehtyä moneen päivään. Täytyy yrittää, jos saisin sen tänään taas kätösiini.

Viime yöksi luvattua ukkosmyrskyä ei tullut. Tai no, heräsin jossain kohtaa siihen, että ukkosti, mutta se ei voinut olla paha, kun tällainen ukkosenpelkääjä nukahti melkein samantien uudestaan. Pää on nyt jotenkin omituinen eli en tiedä, yrittääkö se tehdä ukkoskuuroa vai johtuuko tämä flunssasta.

Yritän alkaa päivitellä taas useammin... Tässä on ollut luvattoman pitkiä taukoja.

5 kommenttia:

  1. Olipas ikäviä uutisia nuo keskuksen asiat. Toivotaan, että siellä toivutaan hyvin ja että sinäkin pääset taas jatkamaan kokeilua.

    VastaaPoista
  2. Voi harmi tuo työkeskuksen juttu toivotaan pikaista paranemista sinne päin ja saisit jatkaa tutuksi tulleessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan harmi. Täytyy nyt kuulostella tilannetta ja pitää peukkuja

      Poista
  3. I am sad for the leader. :( And I am sad for you.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)