tiistai 20. elokuuta 2013

Jostain syystä tämä kirjoittaminen on nyt jotenkin vaikeaa. Tuntuu, että olen koko ajan niin väsynyt, etten jaksa kirjoittaa ja toisaalta sitten en tiedä mitä kirjoittaisin. Tai siis kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutta oma sensuuri estää kirjoittamasta kaikkea.

Työkokeilupaikan vetäjästä ei ole mitään uutta tietoa. Laitoin tänään hänen ystävälleen viestin, mutta hänkään ei ollut kuullut mitään uutta - tai sitten ei halunnut kertoa. Mene ja tiedä. On se vaan niin kurjaa, kun tämä työkokeilu keskeytyi. Täytynee yrittää keksiä joku muu paikka. Sääli, tykkäsin niin tuosta paikasta.

Käsityörintamalla on ollut suht hiljaista. Sain kuitenkin virkattua Kultsille Tähtimaton Esteri ontelokuteesta. Koska kudetta jäi, tein itselleni pienemmän maton. Tältä se matto näyttää:

 
Olisi ollut kauhea vimma virkata mattoja enemmänkin, mutta se(kin) tyssäsi valuutan puutteeseen. Jos sitten veronpalautuksista saisi hankittua tuota kudetta lisää.
Mikään kutominen ei ole koko kesänä innostanut, eikä innosta vieläkään. Mikä minun on? Nyt täytyy olla jotain pahasti vialla.
 
Taidan tästä mennä keittämään kahvia ja ihmettelemään maailman menoa.
 
Mukavaa tiistaita kaikille!
 


6 kommenttia:

  1. Kaunis matto,lepäile nyt rauhassa kyllä se neulomis intokin viellä palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Toivon todella, että kutomisinto palaa...

      Poista
  2. Ihana matto tosiaan. Yritähän keräillä voimia.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen matto =) Kyllä se neuleinto vielä palailee, olet vaan kärsivällinen =)

    VastaaPoista
  4. You must not rush! Your desire to knit will come back, when the time is right. You should rest and take it easy for now.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)