Olotilaa voisi kuvata sanoin väsynyt mutta onnellinen ja tyytyväinen :)
Viikonloppu Valkeakoskella on vietetty ja paljon tuttuja nähty :) Paras oli, kun näin luokkakaverini ala-asteelta. Itse en olisi tuntenut häntä, mutta hän tiedusteli varovasti olenko se minä. Sääli vaan, että olimme vähän pahassa paikassa, ettemme voineet jutustella pitempään. Toista kertaa emme enää törmänneet siellä. Ihmettelen, että hän tunsi minut 30 vuoden jälkeen...
Perjantaina ystäväni piti soittaa aamulla ennen kuin lähtee ajamaan tänne,mutta toisin kävi. Tai siis soitti hän - ovikelloa. Minulla oli siinä kohtaa vielä puolet aamukahvista juomatta. Tuli siis lentävä lähtö.
Perjantai-iltana käytiin katsomassa Musareilla Jonne Aaronia (tosi upea ja hyvä keikka ) ja saattaa olla, että aloin tykätä Jonne Aaronin kappaleista, nyt kun kuulin muitakin kuin sen Taivas itkee hiljaa, josta kyllä tykkään tosi paljon. (oli nyt taas vaikeasti selitetty, mutta koettakaa pysyä perässä)
Jonnen keikan jälkeen käytiin grillaamassa ja sitten takaisin musareille kuuntelemaan Heikki Saloa ja Ismo Alankoa. Kotiin selvittiin jokus aamukolmen maissa. Ihmettelen suuresti, miten pysyin hereillä...
Lauantaina päivä meni siinä kotosalla ja illalla grillailtiin taas ennen lähtöä musareille. Lauantaina menimme jo aikaisemmin, kun yksi joukosta halusi nähdä Lopun ajan miehen keikan. Itselläni mielenkiinto kohdistui Don Johnson Big Bandiin ja asian harrastuksesta ja yleisestä mielenkiinnosta Von Herzen Brothersiin. Pakko sanoa, että olin pettynyt molempiin.
Sunnuntaina käytiin serkkuni ravintolassa syömässä, minkä jälkeen isäntäperheeni lähti tuomaan minua takaisin kotiin. Kotona olin joskus klo 18 maissa.
Kokonaisuutena oli tosi ihana ja rentouttava viikonloppu. Toisaalta oli kyllä kiva tulla kotiinkin. Tämä alkuviikko on mennyt nukkuessa - jäi yöt hieman lyhyiksi viikonloppuna. Ei sitä jaksa enää samallalailla kuin nuorena ;D
Tuttuja ja kavereita näin yllättävän paljon, mikä oli aivan ihanaa! Vaikka lähteminen oli vaikeaa, en näin jälkeenpäin kadu lähtöäni yhtään.
Ihana kuulla että sulla oli mukava reissu mutta kyllä se koti on aina koti.
VastaaPoistaJuu, reissu oli tosi mukava!!! Sää suosi ja näin paljon tuttuja. Mutta kuten sanoit, koti on aina koti
PoistaKiva kuulla että oli mukava reissu! Lähteminen on usein vaikeaa, on niin helppo vain jäädä kotiin. Ja on se jännä miten "vanhana" ei enää jaksa niin kuin nuorempana XD
VastaaPoistaSinä sen sanoit ;D ;D
Poista