lauantai 26. lokakuuta 2013

Tänäänkin on ollut osittain vaikea päivä. Kaiken tekeminen ja etenkin se aloittaminen on tuntunut tosi vaikealta. Pakko vaan on tehdä...

Aamupäivällä kävin Kultsilla kahvilla ja vein samalla hänen jälkimmäisen Juhannusruusu -mattonsa.
Siinä kahvitellessa sitten tuli esiin, että hän haluaisi virkkaamani maton myös olohuoneeseen. Sen maton halkaisija olisi 125cm. Päädyimme Asteri -mattoon . Kotiuduttuani sit
ten tilasin kuteet :)
Muuten päivä meni ruokaa laittaessa ja pyykkiä pestessä.

Illalla sain vihdoin pingotettua ne huivit. Tuo poltettuoranssi huivi on tehty Dropsin alpakasta ja violetti (uskokaan pois, se on violetinkirjava vaikkei kuvassa siltä näytäkään) on muistaakseni Regian Hand-dye effectiä. Malli on sama vanha Eiku. Pingottaessani tuota violettia mä sain melkein slaagin; olen unohtanut kutoa sen verkon jälkeen ne 4 kerrosta ainaoikeaa. Lähellä oli, etten kettuunnuksissani purkanut nirkkokerrosta ja kutonut niitä puuttuvia kerroksia. Rauhoituttuani hetken totesin, että "okei, tuosta puuttuu ne kerrokset. Voivoi."
Tällaiset ne siis ovat.


Ja sitten ne lupaamani Nalle Luontopolku Tuohi ja koko on 42/43. Toiset samanlaiset ovat tekeillä.

 
 
Nyt yritän rauhoittua sohvannurkkaan kutomaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kauniita huiveja olet taasen neulonut ja ihan hyvähän tuokin huivi on ilman noita kerroksia onhan vähän erinlainen.Sukatkin on kivan väriset.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)