Olen yllättynyt, miten puuhakkaalta olo tänään tuntuu. Kävin heti aamusta postissa ja poikkesin samalla ystävättärelläni kahvilla. Hieman nolotti, kun oikeastaan kutsuin itse itseni sinne kahville. Toisaalta - olemme niin hyvät ystävät, että hän varmaan olisi sanonut, jos ei olisi käynyt. Uskon niin.. Ja kyllä sinne mennessäni pyysin anteeksi, kun kutsuin itseni heille käymään.

Nyt ajattelin istua hetkeksi kutomaan ystävättärelleni sukkia ( uwatyö tämäkin ) ja aloittaa sitten perunateatterin. Suunnitelmissa on tehdä kinkkukiusausta. Olisi päässyt helpommalla, jos olisi ostanut kaupasta valmista perunasipulisekoitusta, mutta siitä tulee niin paljon parempaa, kun tekee alusta asti itse. Ja kun kerran on pelit ja vehkeet, millä saa helpolla perunasuikaleita.

Ulkona on pakkasta -9 ja välillä höytyilee hieman lunta. Lisäksi siellä on liukasta. Huomasin sen, kun otin lipat tuossa kotipihassa kotiintullessani. Pitäisi ehkä keskittyä enemmän tällaisella kelillä etenemiseen kuin kaikkeen muuhun. Onneksi ei sattunut - ainoastaan ego sai pienen kolhun ;)

Joskus myöhemmin. Puuhakkuus katosi, kun sain sen kinkkukiusauksen uuniin. Höh.
Toinen syy saattoi olla se, että antauduin taas ajatusten vietäväksi, mikä ei tiedä useimmiten hyvää. Miksi ihmisen pitää olla näin hirveästi tunteiden vietävissä?
Jospa kutominen auttaisi - etenkin, jos ottaisi jotku pitsisukat työnalle, jotta olisi pakko keskittyä kuvion tekemiseen eikä vain kutoa tavallista perussukkaa aivottomasta...