maanantai 15. lokakuuta 2012

Ei tartu puikot käteen, ei :(
Kai se on osittain siitä kiinni,että jälleen kerran tuskailen laskujen ym asioiden kanssa. Tuntuu,että ikäviä asioita kertyy taas yli oman tarpeen,joita sitten jää pyörittelemään mielessään.
Toisaalta tuntuu,että näin vanhemmiten musta on tullut joissakin asioissa liian kiltti (lue:nysvä) enkä saa sanottua ,miltä musta tuntuu tai miten minä näen / koen jonkin asian. Kai se on sitä,että yrittää suojella itseään ylimääräisiltä konflikteilta ja mielipahalta.
Äsken juuri sain eräältä ystävältäni palautetta,että mun on pakko alkaa sanoa asioita ääneen eikä vain pyöritellä mielessäni.
Siinä lauseessa on totuudensiemen.

Lohtulankaa helpottamaan stressiä tekisi mieli,mutta eipä anna budjetti periksi. Ja vaikka antaisikin,niin varmaan tilausta seuraavana päivänä iskisi jo moraalinen krapula siitä,kun menin ostamaan lankaa. Parempi siis käydä vain kuolaamassa nettilankakauppojen sivuilla ihanuuksia. ;)

Autokin pitäisi käyttää leimalla. Siinä ei pitäisi olla muuta kuin ajaa konttorille ja antaa katsastussedän todeta,ettei autossa ole mitään vikaa,mutta ainahan yllätyksiä voi tulla.

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä jotta alat sanoa asioita ääneen ja suoraan! Jos sä pidät asiat sisälläsi niin möykky vaan kasvaa ja sä väsyt.
    Rahahuolien kanssa pyöriskelee varmaan suurin osa meistä, kaikki maksaa niin hitosti. Mutta kummasti sitä vaan mennään eteenpäin :)
    Lohtulankaa? Oletkos ollut kiltti, jos vaikka joulupukki toisi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä mielestäni aika kiltti ollut... Ehkä joissain asioissa olisi voinut olla EHKÄ hieman kiltimpi,mutta yleisarvosanaksi antaisin itselleni kyllä "kiltti" ;D

      Poista
  2. Totta. Auton kanssa voi tulla yllätyksiä, uudenkin auton. Joskus syynä on kuski, joskus jokin muu.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)