keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Miksei tästä tule mitään???

Niin suurieleisesti uhosin vuodenvaihteessa, että tänä vuonna kirjoitan tosi säännöllisesti blogiini. Onko näin käynyt? Ei.
En käsitä,mikä tässä on niin vaikeaa. Monta kertaa olen ollut tulossa kirjoittamaan aatoksiani, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. *huoh*

Ollut aikas lämmin toukokuu - ehkä turhankin lämmin mun makuuni. Monta kertaa olen suunnitellut kastavani talviturkin, mutta saatuani kesäflunssan (on muuten sitkeä) en sitten kuitenkaan ole mennyt. No, on tässä vielä kesää jäljellä. 
Nuhan kanssa aina pärjäisi, mutta tämä yskä. Mmmrrrrrrrr!!!! Olen nukkunut ainakin 1.5 viikkoa sohvalla, että Ukkokulta saa nukuttua eikä herää koko ajan mun yskimiseen. Ei ole kovin hyvä nukkua tuo meidän sohva - ainakaan niin ettei sitä levitä, jolloin siitä tulisi 120cm leveä.
Eilen yskä ei ollut valppaana eli ehdittiin nukahtaa ennen kuin tuli ärsytysyskä. Että oli ihana nukkua sängyssä pitkästä aikaa. Olen kyllä juonut puolipulloa yskänlääkettä. Ja kun siitepölyt ovat nyt näin runsaita, aloin syödä myös antihistamiinia. Ei sitä tiedä, vaikka osa nuhasta ja yskästä johtuisi niistä.
Alkuvaiheessa, kun tämä yskä kesti ja kesti, ehdin jo huolestua, että olen tullut sukkalangoille allergiseksi, mutta ehken kuitenkaan. Mun maailmani murenisi, jos en pystyisi kutomaan.

Unet ovat jääneet 2-4 tunnin mittaisiksi tämän nuhinan,yskimisen ja kuumuuden takia. Joko mä olen kertonut, että vihaan kesää. Talvella pystyy sentään pukeutumalla säätelemään, mutta kuumaa vastaan on aika vaikea taistella. Uiminen olisi yksi, mutta kun ei vielä uskalla tän flunssan takia.
Toinen syy, miksi venytän uimaanmenoa on se, että mun jalkanihan ovat olleet tosi turvoksissa viimeiset pari kuukautta ja viimeisen kuukauden,kun on ollut kuumaa, ne ovat olleet ihan mahdottomat. Kaiken huippu oli se, että oikeaan sääreen tuli säärihaavan alku. Onneksi mut saatiin painostettua lääkäriin ja lääkärin määräämät antibiootteja sisältävät rasvalaput paransivat tuo jalan. On se vielä ehkä hitusen punaisempi kuin toinen eli pidän sitä silmällä ja desinfioin Neo Amiseptilla useamman kerran päivässä.

Käsitöitähän pitää tietenkin tehdä koko ajan - oli sitten mikä vuodenaika hyvänsä. Nyt olen saanut tehtyä viime vuodenksi tarkoitetut synttärilanjasukat ja toiset sukat, Mutta olen saanut taas yhdet joululahjasukatkin tehtyä. Kyllä ne pikkuhiljaa valmistuu nekin. Jouluun on sentään vielä aikaa. :)


Niina Laitisen Äitienpäiväsukat 2018 nilkkuriversiona

Niina Laitisen Ystävänpäiväsukat 2017

kaverin miehelle joululahjasukat

ihana koulukaverini lukiosta ilahdutti mua pitkillä sukilla. Nyt munkin jalat tarkenevat :)
Mä tiesin, että jotain unohtui. Tässä toukokuun kynnet; mä otin ja repäisin itseni pois perinteisestä ;D
Vedenvihreää ja blingiä. Mut kyllä mun kädet näyttävät vanhan ihmisen käsiltä. Huoh :(


Oliskohan tässä päivitystä riittämiin tämän päivän osalta... Heipähei seuraavaan kertaan.
Nauttikaa kesästä!

Kuvahaun tulos haulle kesä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)