maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ei tullut tänä vuonna kesää..

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan eikä kesästä ole näkynyt kuin pieni vilahdus. Uintisaldo taitaa jäädä yhteen, mutta tulipahan talviturkki kastettua. Vaikken helteitä rakastakaan, niin ei tämäkään sää ollut kiva. Tietysti, jos hakemalla hakee hyviäpuolia, niin en palanut tänä kesänä ;D

Niinkuin tuolla aiemmin kerroin, laitoin parvekkeelle kesäkukkien lisäksi tomaattiamppelin ja kaksi runkotomaattia. Alkaa näyttää siltä, että täällä on kohta tomaattiköynnös. Nuo runkotomaatit kasvattavat varsia ja lehtiä hirveää vauhtia, mutta tomaatteja ei ole tulossa kuin muutama. Onkohan joku nimeltämainitsematon laittanut liikaa lannoitevettä niille.... Mitä olette mieltä?

Tällä hetkellä tomaatit ovat kasvaneet tuostakin. Pisimmät latvat ovat tuon amppelin purkin yläreunan kohdalla kiipeämässä kohti kattoa.
Amppelitomaatista keräsin eilen tomaatteja, jotka pitäisi käsitellä vihreiksi säilyketomaateiksi. No, jos huomenna tai ylihuomenna keittelisi liemen ja tomaatit.

Viime torstaina lähdettiin miesystäväni kanssa Koskiin kavereill...ystävilleni viettämään pitkää viikonloppua. Koskissa oli Musarit ja torstaina oli Popeda, joten olihan sinne pakko päästä. Ystäväni antoi kolmen päivän rannekkeen synttärilahjaksi, joten sekin mahdollisti sinne menon.
Pakko sanoa, että kyllä Pate jaksaa edelleen vetää tosi hyvän keikan - niin kuin muutkin popedalaiset. Miesystäväni otti kuvia, koska pitempänä hän sai otettua korkeammalta kuin minä. Oltiin porukalla aika edessä, muttei kuitenkaan nyt ihan eturiviin ängetty. Oli hauska huomata,että Popedaa oli katsomassa hyvin laaja ikähaitari - jos ei nyt lapsenlaset ja mummot/vaarit ja kaikki siltä väliltä, niin hyvin lähellä sitä. Patesta tuli otettua enemmän kuvia, kun hänen takanaan ei ollut koko aikaa niin paha vastavalo kuin Costellon takana. (olisin halunnut enemmän kuvia Costellosta) Laitan tähän nyt muutaman kuvan, jotta tekin pääsette fiilistelemään :)






Popedan lisäksi siellä oli mm.Maija Vilkkumaa, Jenni Vartiainen, Egotrippi ja Viikate. Vartiaisesta on pari kuvaa, mutta ne on niin kaukaa otettu, että olisi voinut yhtä hyvin jättää ottamatta.

Yllättäen illat venyivät pitkälle yöhön, kun kotiuduttuamme majoituimme vielä istuskelemaan kuistille ja turisemaan. Sellaista se on, kun käy vain kerran vuodessa. Vastapainona aamuisin kyllä sitten nukuttiin aikas myöhään.
Muutaman kaverinkin näin vuosien tauon jälkeen, mikä oli tosi ihanaa. Esimerkiksi näin yhden parhaista kavereistani ala-asteelta. On nähty kerran ala-asteen jälkeen vuonna '94 eli ei turhan usein :D
Lisäksi näin pari sellaista tyyppiä, jotka moikkasivat käyttäen nimeäni, mutta minun on pakko myöntää, ettei ole käsitystäkään siitä, ketä he olivat. Hups.....

Kaiken kaikkiaan minulle teki kyllä henkisesti hyvää käydä Koskissa ja olla muutama päivä pois näistä samanlailla pyörivistä päivistä. Ylellisintä oli se, että sain vain olla ja joku muu huolehti ruuat ym. Tarjouduin kyllä auttamaan, mutta kun käskettiin vain olla, niin mitä siitä riitaa tekemään ;)
Samalla Koskin reissulla käytiin moikkaamassa tätiäni ja kahvittelemassa sekä ennen lähtöä kotiin moikattiin pikkuserkkuani. Vaihdettiin samalla pikkuserkkuni kanssa synttärilahjat. Vein hänelle vihreitä säilöttyjä tomaatteja sekä sukat. Ystävättäreni täällä kotona sai aiemmin jo samanlaiset, mutta vaaleansiniset. Ovat samalla Kyjy -töitä.Tarkoitan siis tällaisia sukkia:







Nyt pitäisi taas alkaa tikuttaa niitä Helavyösukkia, mutta kun motivaatio on nolla. Täytyy toivoa, että se motivaatio löytyy. Varmaan yksi syy, miksi motivaatio on hukassa, on se, että kaksi kynttä katkesi tosi pahasti ja ko. sormet ovat kipeät. Peukalonkynsi katkesi puolestavälistä kynttä ja laastarista huolimatta repesi niin pitkälle, että se oli pakko repäistä pois - olisi kuitenkin jäänyt johonkin kiinni. Toisen käden nimettömän kynsi taas katkesi hieman sormenpään alapuolelta. Ei hitto, mä kuulostan diivalta, joka järkyttyy,kun kynsi katkeaa.... Ei ollut tarkoitus. Ärsyttää vaan ja ne on aika kipeät.

 
 

9 kommenttia:

  1. Kivan näköiset sukat. Mäkin haluun...

    VastaaPoista
  2. Auts, kuulostaa kipeältä tuo kynsien katkeaminen noin syvältä.
    Ihanat sukat, pitää laittaa malli mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykästyin tuohon malliin. Ne ovat tosi helpot tehdä, vaikka ohje vaikuttaa sekavalta eka lukemalla.
      Tekis mieleni laittaa rakennekynnet siksi aikaa, että nuo kasvavat, mutta taitavat olla aika kalliit...

      Poista
  3. Ihanat sukat,mistä saisi ohjeen.
    Kiva kuulla että olet reissannut kyllä se maiseman vaihdos tekee hyvää.

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat olet neulonut, kiva malli! Mukava muutenkin lukea, että olet käynyt virkistäytymässä. Aurinkoista loppukesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Juu, selkeästi maisemanvaihdos teki hyvää. Toivottavasti vaikutus kestää pitkään ;)

      Poista
  5. Sometimes it feels good once you travel a bit.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)