Kotona en saa oikein mitään tehtyä. Pelkästään ruoan laittaminen tuntuu vastenmieliseltä, enkä millään haluaisi tehdä sitä. Olisin ihan valmis siirtymään kaupan "kuraläppiin" tai valmislaatikoihin, mutta kun tuo miesystäväni haluaa oikeata ruokaa. Onneksi hän on olemassa, sillä ilman häntä voisi syömiseni olla sitä sun tätä.
Kutominenkin tökkii. Pakotan itseni kuitenkin kutomaan, koska lupasin kutoa sen reilun 30 paria niitä helavyösukkia. Kaiken kukkuraksi menin ilmoittautumaan KyJyyn ( Kesäyöstä Jouluyöhön ) Pitäisi 20 työtä tehdä jouluaattoiltaan mennessä. Siinähän ne tulisi, jos saisin kudottua nuo tilaussukat. Mutta kun ei meinaa huvittaa...
Laitan kuvaa sukista, kun saan kaikki koon 45 sukat valmiiksi. Niitä puuttuu enää 3 paria näiden kesken olevien lisäksi. Sitten pääsee siirtymään kokoon 44.
Miesystävän talon pihaan tehtiin kasvi- ja kukkamaa viritelmä. Hän rakensi laatikon, johon toiselle puolelle istutettiin 5 perunaa. Neljä niistä on taimella (vasemmassa alakulmassa niin pieni, ettei vielä näy edes kuvassa). Toiveita siis omanmaan perunasta. Siihen toiselle puolelle piti tulla tilliä, sipulia ja retiisiä, mutta yllätys - hän ei ole saanut tuotua siihen multaa. No, ehkä ensi vuonna sitten.
Pihassa oli myös kaivonrengas, joka oli heinittynyt pahasti. Revin heinät irti ja möyhin mullan, että sain niiden juuretkin pois. Tuohon reunalle istutin pikkupetunioita. Seuraavaan "kierrokseen" istutan syksyllä tulppaanin sipuleita. Nyt ajattelin, että laitan vielä kehäkukkaa tuohon renkaaseen. Ihan keskimmäiseksi haluaisin jonkin monivuotisen kukan, joka kukkisi pitkälle syksyyn.
Kun kerran pääsi istuttamisen alkuun, pitihän sitä kotiinkin jotain laittaa. Parvekkeelle laitoin kukkalaatikoihin 7 pikkupetuniaa ja lattialle 2 runkotomaattia. Olisin ottanut amppelitomaatin, mutta puutarhalla ei ollut yhtään jäljellä ja sen takia jouduin ottamaan runkotomaatit. Sitten tuli kuitenkin mieleeni, että soitan ystäväni tyttären kukkakauppaan ja kuinka ollakaan, siellä oli vielä yksi amppelitomaatti. Arvatkaa, hainko sen ;)
Nyt parvekkeella on siis 3 tomaattia. ( kuvassa on roikkumassa vielä lyhty, mutta nyt sen paikalla on se amppelitomaatti)
Punaisia tomaatteja en pysty syömään, mutta säilön tomaatit vihreinä mausteliemeen, jolloin voin syödä niitä.
Oli niin pienet alut siis raakileet, että niitä saanee odottaa vielä tovin, että ovat sen kokoisia, että voi säilöä. Soitin tuohon Varpiolle ja kysyin, saisiko sieltä vihreitä tomaatteja. Sai. No, minähän menin hakemaan 2kg. Vähän petyin, kun olivat isohkoja, vaikka olin pyytänyt pieniä ja kertonut mihin tarkoitukseen tarvitsen niitä. No, sama se siihen hintaan oli (2kg maksoi vajaan 5e) Tänään nyt vihdoin sain tehtyä liemen ja tehtyä ne tomaatit. Nyt sitten odotetaan ainakin kuukausi, ennen kuin pääsee maistelemaan.
Ensi viikolla päässee säilömään niitä "oikean" kokoisia eli pieniä tomaatteja.
Jotenkin tykkään tuosta,kun saa sormet multaan... pienessä mittakaavassa ainakin ;D
Kai tässä täytyy mennä välillä kutomaan.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)