..mitä ei välttämättä säästä uskoisi. No, eilen ja tänään on ollut lämmintä, mutta lupaavat taas loppuviikoksi vain +14C. Toivottavasti ovat väärässä. En rakasta helteitä, mutta olisi edes 20 lämmintä. Uimaankaan en ole vielä rohjennut mennä - epäilen veden olevan vielä aika raikasta. Viime syksystä asti odottanut touko-kesäkuuta, että pääsee uimaan ja nyt kelit ovat sitten olleet tällaisia. Ihan epäreilua!
On taas jotenkin saamaton olo - tai siis sellainen, että kaikki tekeminen täytyy suunnitella etukäteen ja sitten aloittaa asennoituminen suorittamiseen. Eilen sain tehtyä kevään / kesän ensimmäisen raparperipaistoksen ja raparperikiisselin. Molemmat olivat yhtä hyviä kuin muistinkin. Tänään, kun aloitin päivän kaurapuurolla ja raparperikiisselillä, tuli ihan lapsuusvuosien kesät mökillä vanhempien kanssa mieleen. *huoh*
Kävin toissapäivänä hoitajan vastaanotolla ja tuli siinä verenpaine puheeksi, kun pitäisi yhtä lääkeannosta muuttaa. Alapaine oli sitten koholla jonkin verran. Minun käskettiin kesän ajan kerran viikossa mittauttamaan verenpaine tk:ssa. Meidän tk:n asenne vaan on, että jos menee hoitajalle, on se resurssien väärinkäyttöä ja voi viedä joltain oikeasti aikaa tarvitsevalta ajan. (verenpaineen mittaaminen kun vie niin kauan) Seuraavaksi ehdotettiin tk:n itsepalvelupistettä. Okei... Kysyin onko siinä se isompi vai pienempi mansetti. Oli se pienempi, kun isompi on varastettu eikä siihen ole ostettu toista varastettavaksi eli se siitä vaihtoehdosta. Seuraavaksi minulle todettiin, että osta oma, ei se maksa kuin 50-60 euroa. Minulle se on tosi iso raha. Tuolla rahalla syö pari viikkoa. Jää ilmeisesti sitten paineet mittaamatta,
Voitte uskoa, että alkoi ärsyttää tosi paljon.Lisäksi siellä vastaanotolla kävi ilmi, että hoitosuhteeni tuohon paikkaa tutulle hoitajalle loppuu tämän vuoden lopussa. Hoitosuhde kun ei saa kestää 2 vuotta kauempaa. Ihmettelen, mitä sitten? Tosi asia on, että tarvitsen ne käynnit - ne pitävät niin sanotusti toivoa yllä.
Illalla pakotin itseni ottamaan taas sukanteelmän käsiin. Vielä olisi 26 paria niitä helavyösukkia tekemättä. Päätin tehdä koko kerrallaan, jolloin työ pienenee aina 10 parin jälkeen :) Eikö kuulostakin lohduttavalta. Jossain kohtaa, pian, pitäisi kutoa yhdet synttärisukat ja joululahjojakin pitäisi tehdä. Alan ahdistua pelkästä ajatuksesta. Tänä vuonna en kehtaa enää ohittaa joulua ilman lahjasukkia, kun viime jouluna kukaan ei saanut tavaksi muodostuneita villasukkia.
Alkoi eilen, taas kerran, ärsyttää se, että vaikka itse kuinka hoitaa asiat, menee jokin pieleen sen toisen osapuolen kanssa. Nytkin tappelen kahden eri paikan kanssa, joihin olen hoitanut asiat ajallaan, mutta toisessa päässä homma tökkii. Huomenna täytyy eikun maanantaina soittaa yhteenpaikkaan, jotta saan rahat jatkumaan katkotta kesäkuun jälkeen. Hakemus on mennyt maaliskuussa, päätös on tehty, mutta sitä ei ole saatu lähetettyä Kelaan. Soitin edellisen kerran 5.päivä ja täti lupasi kiirehtiä. Eilen kun katsoin sivuiltani, ei mitään ollut tapahtunut. Alkaa tulla kiire - ensinnäkin kesäkuu loppuu ihan kohta ja toisekseen, ihmiset alkavat jäädä juhannuksesta lomille. Tuon asian olisi syy selvitä ensi viikon aikana.
Nyt alan kiihtyä sen verran, että on ehkä aiheellista ottaa tylsä sukka ja mennä kutomaan. Aurinkoista päivää teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)