Huomenta! Että osaa olla harmaata ja sumuista. No, kaipa se kuuluu syksyyn.
Pakotin eilen itseni kutomaan sitä viimeistä torkkupeittoa. Ei huvittaisi yhtään kutoa sitä;mieluummin tikuttaisin sukkaa tai jotain pienempää. Hartiat nimittäin kipeytyivät eilen, kun täytyy vähän väliä vääntää ja kääntää sitä peittoa. Yritän motivoida itseäni muistuttamalla, että enää yksi langanvaihto ja sitten on viimeiset langat menossa. En vaan meinaa motivoitua millään....

Huomenna pitäisi herätä klo 5.30. Mulla on tai siis autolla on huolto Lahdessa klo 7.30. Sinne ajaa n.30min (ehkä enemmänkin,kun Renkomäki - Laune väli on yhtä tietyötä) ja täytyy mennä yrittämään autoa käyntiin hyvissä ajoin. Se ei aina tykkää lähteä käyntiin, kun jostain syystä ajonesto ei mene pois päältä. Saavat huomenna katsoa senkin siellä. Vaikka Ukkokulta onkin ihan Guru korjaamaan autoja, niin tätä hän ei pysty korjaamaan. Todennäköisesti tulee uudet avaimetkin ja niiden koodaaminen.
Varsinainen syy huoltoon on se, että mun auto kuuluu sellaiseen ryhmään, jonka apparin turvatyyny saattaa laueta itsekseen ja lennättää muovinpalasia kaamein seurauksin näin vanhemmiten. Jokunen vuosi sitten oli kanssa takaisinkutsu tuon samaisen apparin turvatyynyn takia.

Syksy on yleensä mun vuodenaikani, kun pimenee eikä ole kuuma. Tänä vuonna sitä ihanaa tunnetta ei ole tullut. Tuntuu, että olen ajatellut asioita liikaa, minkä seurauksena meinaa tulla lamaantuminen, joka heijastuu mm. tuohon saamattomuuteen käsitöiden kanssa. Pelottaa ajatella, miten käy leipomusten ja loppujen joululahjojen kanssa. Turhan paljon on vielä tekemättä ja sitten on vielä yhdet tilaussukat ( polvisukat) ohuesta sukkalangasta.
Lisäksi on tullut kauhea huoli siitä, että olen jo 48v eli olen varmasti jo ylittänyt elämäni puolivälin. Ensimmäinen tavoitteeni on 63v, jolloin olisin elänyt vajaan 3kk kauemmin kuin äiti. Toinen etappi on 65, jolloin olisin samanikäinen kuin isä oli kuollessaan ja kolmas tavoite on elää yli 80 vuotiaaksi. Lyhyesti sanottuna, stressaan siitä, että olisi vielä paljon lankaa kudottavana ( en ole ehtinyt kutoa elämässäni vielä tarpeeksi) ja hyvää elämää elettävänä Ukkokullan kanssa. Noita kun riittävästi pyörittää mielessään, on seurauksena takuuvarma stressaantuminen. Juu, tiedän että pitäisi elää päivä kerrallaan ja siten, että jos heräisi seuraavana aamuna keittämään kuolleena kahvia, voisi sanoa, että on elänyt riittävän pitkän ja hyvän elämän. Nyt tulee se surullisen kuuluisa "Mutta......"
Miksi ihmisen pitää miettiä tuollaisia? Miksei voi vain nauttia elämästä päivä kerrallaan? on elämän tuhlaamista, kun surkuttelee tuollaisia kuin minä teen. Siinä unohtaa helposti elää. On aika ankeaa sitten (ehkä) vanhana ajatella taaksepäin ja miettiä, miksen silloin aikani tehnyt näin ja näin. Kaipa elämän kuuluu välillä olla ahdistavaa, jotta osaa iloita ja nauttia pienistäkin asioista.

Nyt menen kutomaan sitä peittoa - ei tästä muuten mitään tule.