Juustoepisodi jatkuu edelleen. Kauppias sanoi perjantaina, että hän menee itse aamulla tukkuun ja juusto on noudettavissa maanantaina klo 9.00 alkaen. Menin klo 10.30 toiveikkaana hakemaan juustotankoa - turhaan. Ei ollut kauppias eikä kukaan muukaan käynyt tukussa. Siinä kohtaa avasin sanaisen arkkuni ja teksti, mikä tuli ulos, ei ollut kovin mairittelevaa. Nyt juttu on niin, että minä en astu jalallanikaan enää siihen kauppaan. Että osaa pänniä lujaa!
Päivä alkoi taas hyvissä ajoin. Aamukahvin jälkeen laitoin lakanat pesukoneeseen ja jatkoin violetin Eiku -huivin kutomista. Huivi onkin jo melkein valmis - puolet viimeisen kerroksen nirkoista puuttuu enää. Seuraavaksi laitan taas sukat puikoille. Ne tulevat minulle :) Lankana tulee olemaan Madelinetoshin lanka, jonka sain joskus eräältä ystävältäni synttärilahjaksi. Itse asiassa sain kaksi kerää - yksi mulle ja toinen Kultsille eli siitä toisesta kerästä teen sitten Kultsille sukat.
Lisäksi on parit sukat jo tilattukin edellämainittujen lisäksi.
Muuten tänään ei ole ollut mitään sen ihmeellisempää... Tasapaksu päivä.
Aika-ajoin surkuttelen sitä, että se työkokeilukuvio meni pieleen sen vetäjän sairastumisen takia, mutta ei tilanne muuksi muutu surkuttelemalla. Olen koettanut keksiä toista paikkaa, mutta huonolla menestyksellä. Jotain pitäisi kyllä keksiä, koska mökkiintyminen alkaa taas iskeä - vaikka minulla onkin taas auto, jolla pääsee liikkumaan ilman isompia järjestelyjä. Toisaalta, mihin sitä menisi. Täällä on tasan kaksi paikkaa, ( lue: kaksi ystävää ) joiden luona voisi käydä, mutta heidänkin työssäolonsa säätelee käyntejä eikä sitä aina viitsi muutenkaan heidän riesanaan olla.
Koskiin voisi mennä, mutta sinne taas on niin pitkä matka, ettei siellä lähdetä käymään " muuten vaan ". No, tämä on nyt tätä.
Taidan siirtyä sohvannurkkaan ja katsoa, josko puikot tarttuisivat taas käsiin.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Ei mitenkää reilua toimintaa kauppiaalta,kiva että olet saanut neulonta vireen päälle.
VastaaPoistaEi olekaan.
VastaaPoistaKutomisvire johtunee siitä, kun laitoit mulle sitä energiaa :)
Pitkästä aikaa blogivierailulla. Harmillinen ja aika outo tapa kauppiaaltasi. Toivottavasti juttu saa onnellisen lopun ja sie juustosi.
VastaaPoistaSinulle olis haaste miun blogissa!
Juu, eikö olekin.
PoistaKäyn jossain kohtaa nyppäämässä sen haasteen.
Hyvin omituinen kauppias...
VastaaPoistaValmiin huivin kuvia odotelessa =)
Älä muuta sano...
PoistaKyllä niitä tulee, kun saan taas aikaiseksi pingottaa.
3 huivia odottaa pingottamista
Strange situation! Maybe he is not completely honest in other matters either. Just keep knitting. You'll be fine.
VastaaPoista