Niin on taas reilu viikko mennyt. Oikeastaan olen ollut koko viikon tosi väsynyt. Yksi syy voi olla se, että Käsityökeskuksella oli lasten kudontakurssi ja tunnetusti en pidä lapsista kovin paljon. En osaa olla luonteva niiden kanssa. Työnkuva on ollut lasten auttamista kangaspuiden kanssa ja kuteiden kerimistä, jotta lasten ei tarvitse kuin kutoa.
Ensi viikolla on toinen lasten kudontakurssi. Plääh! Ja viikonloppuna pitsipäivät eli ensi viikolla tulee viisi päiväinen viikko, mutta sitten se loppuu - jatkuakseen taas elokuun puolessavälissä.

Kotona olen hieman jaksanut kutoa, mutta yhtäkään huivia en ole saanut pingotettua. Taitaa huivien pingottaminen siirtyä, koska nyt täytyy pakkailla tavaroita. Muutan heinäkuun alussa samassa talossa olevaan kaksioon.
On se uskomatonta, miten paljon sitä kertyy tavaraa ja vaatetta, kun mitään ei ikinä raaski heittää pois. Tähän mennessä on kolme jätesäkillistä pois menevää tavaraa ja homma ei ole vielä edes puolivälissä.
Löysin pakatessani yhden laatikon, mitä en ollut vuosiin avannut - siellä oli äidin tavaroita. Niin sitä tuli itku niitä penkoessani. Tuntui toisaalta kuin olisin ollut tekemässä jotain luvatonta penkoessani niitä..

Tänään en aio tyhjentää kuin yläkaapit keittiöstä ja eteisestä ja muuten keskityn kutomiseen. Ainakin tuo on suunnitelma, mutta ainahan suunnitelmat voivat muuttua.

Viime viikolla kävin Kultsilla kahvilla ja hain samalla lainaan muovilaatikoita muuttoa varten. Samalla reissulla puhuttiin henkeviä kuolemasta, jäljelle jäävien omaisten surusta ja käytännön asioista. Parhaani mukaan olen Kultsille tukena sen, minkä hän antaa minun olla siinä tehtävässä. Muuta annettavaa minulla ei ole kuin se, että olen kokenut aikaisemmin tämän, mitä hän käy nyt läpi. Kaikkien suru on kuitenkin yksilöllistä eli en voi antaa hänelle mitään yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa käsitellä asiaa, mutta vertaistukea kuitenkin.

Olin suunnitellut nukkuvani tänään pitkään, mutta heräsin ovikelloon, kun naapuri tuli norkoilemaan aamukahvia. Keitettyäni kahvin totesimme ettei meillä ole maitoa, joten siirryimme kahvikuppien kanssa heille. Mahtoi se olla näky :D
Tulee kyllä ikävä häntä, kun hän muuttaa pois. ( muutan häneltä vapautuvaan kaksioon) Onneksi ajomatka hänen uuteen kotiinsa ei ole kuin 40min, joten sitä voi silti ajella kahville ( sen mitä rahavarat antavat myöten)

Aurinkoista sunnuntaita! Tää menee nyt kutomaan :)