sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hahaa! Sainpas sukat valmiiksi ja yhdet 2.5mm puikot vapautettua UWAan :D Eilen illalla vain iski ongelmaksi se, että mitä teen kokonaisen päivän ennen kuin pääsee aloittamaan UWA -työt. Se, että olisin päivän kutomatta mitään, ei ollut vaihtoehto; en yksinkertaisesti osaa olla, jos ei ole edes aloitettua työtä odottamassa. Jos olen tekemättä jotain käsityötä, on silloin masennus saanut vallan, mikä sekin on nähty. Onneksi tällä hetkellä kutominen maistuu.
Niinpä aloitin sukat serkun pojalle Novita Kantrista - koko on "siro" 45.

Puoliltapäivin Kultsi tuli käymään kahvilla ja teimme yhdessä perunasalaattia huomista uudenvuodenaattoa varten. Kumpikin nautimme sitä tahoillamme eli teimme sen kahteen astiaan. Tuntui mukavalta tehdä sitä yhdessä, kaikki oli kuin ennen vanhaan, jolloin olimme aviopari. On se eron tuoma tuska jo alkanut helpottaa - enää en itke läheskään niin usein Kultsin käynnin jälkeen kuin aiemmin. Olen oppimassa siihen, että hän on hyvä ystäväni ja että nyt rakennamme vahvaa ystävyyssuhdetta.

Ennen kuin unohdan,niin tässä kuva niistä eilen valmistuneista sukista, joiden olisi tarkoitus olla minulle. Ainakin värivalinta viittaa vahvasti siihen. Lankana on Fabel ja väri 151p.

 
 
Olisi kauhea vimma saada uutta lankaa vyyhti tai pari. Juu, on jo katsottuna valmiiksi mitä haluan...
Ruskovillan Silkki/Babycamel -lankaa. Olen huomenna menossa naapurin kanssa käymään siellä ja ihmettelen,miten saan vastustettua kiusausta tuhlata viimeiset rahani siihen. Tietenkin sitä pitäisi pari vyyhtiä ostaa... Saas nähdä miten likan käy.. ;) Toisaalta sain joululahjaksi tädiltäni rahaa eli voisin antaa ne niin sanotusti joululahjaksi tädiltäni. Hmmm, tuohan alkaa vaikuttaa suunnitelmalta  :D
Jos päädyn ostamaan sitä, laitan heti tänne kuvan saaliista.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat olet tikuttanut värikin on kaunis,
    hemmottele vaan itseäsi kun olet tädiltäsi rahaa saanut saathan sitten mieluisan lahjan.

    VastaaPoista
  2. Näin mäkin vähän sitä ajattelin ;D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)