torstai 12. tammikuuta 2017

"On maisema kuin lakana, lunta eessä, lunta takana..."


... Ja sen lisäksi on perjantai ja 13.päivä. Itse en ole kovin taikauskoinen, mutta kyllä tuohon aina kiinnittää huomion.

Ukkokulta lähti viime yönä klo 2 auraamaan. Yritin mennä siinä kohtaa nukkumaan,mutta eihän siitä mitään tullut. Niinpä kudoin melkein klo 4.30 asti. Nyt aamulla en tiedä mihin heräsin, mutta 6.30 ponkaisin ylös. Ihan omituista.

Ei sen puoleen, tulipahan kudottua. Lupasin pidentää ystäväni ystävän villasukkien terää, kun terä oli liian lyhyt. Kyseessä oli parin sentin pidennys, joten ensin mietin sukkien pingottamista. Silläkin olisi saanut melkein sen tarvittavan lisäpituuden. No, purin kuitenkin kärkikavennukset ja kudoin sen 2cm ja kärkkavennukset uusiksi.

Viime viikolla Ukkokulta toi kassillisen parsittavia sukkia joltain tuttavaltaan.(kyseessä vanha mies,jonka vaimo on jo vanhainkodissa) En ole ikinä tykännyt sukkien parsimisesta, mutta tuo oli vähän pakkorako. Yksi sukka oli niin rei'llä etten edes yrittänyt sen parsimista. Niinpä päätin kutoa sen tilalle uuden parin.

Ukkokulta vilustui viime viikolla (tai sai joltain tartunnan) ja vaikka kuinka yritin suojella itseäni, sain minäkin sen flunssan. Ei kiva. Parina päivänä oli pientä lämpöä, mutta muuten olen selvinnyt pelkällä nuhalla. Onneksi. Ei tässä muita oireita olisi tarvittukaan.

Olen saanut sen verran sukkia aikaan, että laitan tähän postaukseen muutamat kuvat.

Lankana OnLine super socke silk

Lanka Regia silk color
Lanka OnLine Cotton Stretch

Novita Nalle Kukkaketo "Sinikello

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kuvahaun tulos haulle uusivuosi



Kuvahaun tulos haulle uusivuosi

Siinä se tuli sanottua :) Olkoon tämä vuosi yhtä onnellinen tai onnellisempi kuin viime vuosi oli.

Minun vuoteni ei päättynyt kovin iloisissa merkeissä. Ystäväni tiiviistä nuoruuden ystäväporukasta nukkui yllättäen pois joulunpyhinä vain 53 -vuotiaana. Hän olisi täyttänyt 28.12. 54v. ja tarkoitukseni oli soittaa silloin hänelle. Meillä oli tapana soittaa toistemme syntymäpäivänä, vaikkei muuten yhteyttä pidettykään. Nuoruudesta oli jäänyt niin syvä ystävyys, että se kesti aina puolenvuoden hiljaiselonkin. Nytkin oli tarkoitus soittaa hänelle joko hänen syntymäpäivänään tai sitten uudenvuodenpäivänä. Pitämiseksi jäi. :(
Edellisen kerran näin hänet joskus 6-7 vuotta sitten, mistä tuntuu olevan iäisyys. No, onhan siitä kymmenisen vuotta eli pieni iäisyys ainakin. Niillä kerroilla,kun näimme, ei väliaika ja välimatka tuntuneet missään, vaikka olenkin asunut pois Koskista jo 17 vuotta. Mihin tämä aika on mennyt????

Ystäväni poismeno pisti ajattelemaan, miten vähän sitä kuitenkin pitää ystäviinsä (etenkin nuoruuden ystäviin ja miksei muihinkin) yhteyttä. Niin helpolla sitä pitää heitä tavallaan itsestäänselvyytenä ja ajattelee, että mihinkäs he häviäisivät. Tai sitten ajattelee kuten minä, että kun on ollut näin pitkä tauko näkemisessä / juttelussa, onko enää mitään yhteistä puhuttavaa. Tein tuon kysymyksen Facessa omassa päivityksessäni ja yllättävän moni siihen vastasikin. Kaikki olivat järjestäen sitä mieltä, että puhuttavaa löytyy. Sovittiinkin heti parin ihmisen kanssa, että soitellaan nyt heti alkuvuodesta. Kun ei vain jäisi pitämiseksi.
Mutta tuntuu tuo ystäväni poismeno jotenkin oudolta. Hän oli oikeastaan ensimmäinen pitkäaikainen ystäväni, joka nukkui pois. Valitettavasti. Hänellä olisi pitänyt olla vielä vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä.
Nyt soimaan hieman itseäni, että Koskissa käydessäni ei muka ikinä ollut aikaa nähdä tms. Toisaalta, hänkään ei enää asunut Koskissa vaan oli muuttanut muualle. Nyt voi enää vain jossitella.

Puikot ovat pysyneet aika hyvin kädessä - olen saanut jotain valmistakin. Kaikista en voi laittaa kuvaa, koska osa menee lahjaksi ;) Se olisi ikävää, että lahjan saaja näkisi lahjansa täällä. Tiedän hänen, ainakin välillä, käyvän lukemassa täällä päivityksiä.

Tässä ystäväni avovaimolle tekemäni sukat. Lankana Nalle Kukkaketo "Ruusu"



Pidin pienen kahvipaussin,kun laitoin ajatuksia järjestykseen. Kovasti tekisi mieleni muistella menneitä, mutta ei se niin mene. Kohtuuden nimissä menneitä toki voi muistella, muttei niihin auta jäädä rypemään. Äidin kuoleman kanssa sorruin siihen - ja ajoittain sorrun vieläkin. Mutta kai sitä voi olla iso ikävä äitiään vielä 10 vuoden jälkeenkin. Aina välillä kun tulee asioita, jotka haluaisi kertoa äidilleen, kun muille ei voi. Uskon, että meillä kaikilla on sellaisia asioita, joita ei ole tarkoitettu kuin oman äidin korville. Äiti kun rakastaa lastaan ilman ehtoja ja isompia vaatimuksia. Äiti sanoi oman äitinsä kuoleman jälkeen, kuinka iso paikka jäi tyhjäksi ja kuinka paljon asioita, joita ei voi kertoa kuin omalle äidille. En ymmärtänyt sitä silloin (äiti kun oli jo 61v. oman äitinsä kuollessa), mutta äitini kuoltua ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun olisin soittanut äidille ja kauhistellut ystäväni kohtaloa. Tuollaisissa(kin) tilanteissa äidin puuttumisen huomaa;etenkin, kun äitikin tunsi tuon ystäväni.