Siinä se tuli sanottua :) Olkoon tämä vuosi yhtä onnellinen tai onnellisempi kuin viime vuosi oli.

Minun vuoteni ei päättynyt kovin iloisissa merkeissä. Ystäväni tiiviistä nuoruuden ystäväporukasta nukkui yllättäen pois joulunpyhinä vain 53 -vuotiaana. Hän olisi täyttänyt 28.12. 54v. ja tarkoitukseni oli soittaa silloin hänelle. Meillä oli tapana soittaa toistemme syntymäpäivänä, vaikkei muuten yhteyttä pidettykään. Nuoruudesta oli jäänyt niin syvä ystävyys, että se kesti aina puolenvuoden hiljaiselonkin. Nytkin oli tarkoitus soittaa hänelle joko hänen syntymäpäivänään tai sitten uudenvuodenpäivänä. Pitämiseksi jäi. :(

Edellisen kerran näin hänet joskus 6-7 vuotta sitten, mistä tuntuu olevan iäisyys. No, onhan siitä kymmenisen vuotta eli pieni iäisyys ainakin. Niillä kerroilla,kun näimme, ei väliaika ja välimatka tuntuneet missään, vaikka olenkin asunut pois Koskista jo 17 vuotta. Mihin tämä aika on mennyt????

Ystäväni poismeno pisti ajattelemaan, miten vähän sitä kuitenkin pitää ystäviinsä (etenkin nuoruuden ystäviin ja miksei muihinkin) yhteyttä. Niin helpolla sitä pitää heitä tavallaan itsestäänselvyytenä ja ajattelee, että mihinkäs he häviäisivät. Tai sitten ajattelee kuten minä, että kun on ollut näin pitkä tauko näkemisessä / juttelussa, onko enää mitään yhteistä puhuttavaa. Tein tuon kysymyksen Facessa omassa päivityksessäni ja yllättävän moni siihen vastasikin. Kaikki olivat järjestäen sitä mieltä, että puhuttavaa löytyy. Sovittiinkin heti parin ihmisen kanssa, että soitellaan nyt heti alkuvuodesta. Kun ei vain jäisi pitämiseksi.

Mutta tuntuu tuo ystäväni poismeno jotenkin oudolta. Hän oli oikeastaan ensimmäinen pitkäaikainen ystäväni, joka nukkui pois. Valitettavasti. Hänellä olisi pitänyt olla vielä vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä.

Nyt soimaan hieman itseäni, että Koskissa käydessäni ei muka ikinä ollut aikaa nähdä tms. Toisaalta, hänkään ei enää asunut Koskissa vaan oli muuttanut muualle. Nyt voi enää vain jossitella.

Puikot ovat pysyneet aika hyvin kädessä - olen saanut jotain valmistakin. Kaikista en voi laittaa kuvaa, koska osa menee lahjaksi ;) Se olisi ikävää, että lahjan saaja näkisi lahjansa täällä. Tiedän hänen, ainakin välillä, käyvän lukemassa täällä päivityksiä.

Tässä ystäväni avovaimolle tekemäni sukat. Lankana Nalle Kukkaketo "Ruusu"

Pidin pienen kahvipaussin,kun laitoin ajatuksia järjestykseen. Kovasti tekisi mieleni muistella menneitä, mutta ei se niin mene. Kohtuuden nimissä menneitä toki voi muistella, muttei niihin auta jäädä rypemään. Äidin kuoleman kanssa sorruin siihen - ja ajoittain sorrun vieläkin. Mutta kai sitä voi olla iso ikävä äitiään vielä 10 vuoden jälkeenkin. Aina välillä kun tulee asioita, jotka haluaisi kertoa äidilleen, kun muille ei voi. Uskon, että meillä kaikilla on sellaisia asioita, joita ei ole tarkoitettu kuin oman äidin korville. Äiti kun rakastaa lastaan ilman ehtoja ja isompia vaatimuksia. Äiti sanoi oman äitinsä kuoleman jälkeen, kuinka iso paikka jäi tyhjäksi ja kuinka paljon asioita, joita ei voi kertoa kuin omalle äidille. En ymmärtänyt sitä silloin (äiti kun oli jo 61v. oman äitinsä kuollessa), mutta äitini kuoltua ymmärsin, mitä hän tarkoitti.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun olisin soittanut äidille ja kauhistellut ystäväni kohtaloa. Tuollaisissa(kin) tilanteissa äidin puuttumisen huomaa;etenkin, kun äitikin tunsi tuon ystäväni.