Taas on livahtanut aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin :(
Olen yrittänyt sisukkaasti kutoa, mutta jotenkin se tökkii. Ei niin, ettenkö saisi aikaan vaan, että kutomisesta puuttuu se kutomisen ilo. Kudottavaa on vain niin paljon, ettei luonto anna vain olla ja ihmetellä.
JaVastakin on melkein puolet tehty eli sen suhteen ei tule kiire. Tai no, viimeisenä työnä on neulepusero, mikä ei kyllä valmistu vappuaattoon mennessä :(
Viime aikoina ei ole edes valmistunut mitään, mutta keskeneräisiä on senkin edestä.
Ystäväni kävi tänään värjäämässä tukkani. Kauhukseni kuulin, että minulla on harmaita hiuksia!!!! Ei reilua! Toisaalta, äitikään ei ollut paljon yli 30v, kun hän alkoi jo harmaantua. Ehkä se on geeneissä. No, onneksi värit on keksitty.
Muutenkin on vähän siipi maassa. Älkää kysykö, minkä takia - en osaa eritellä syytä. Jotenkin vain on mitta täynnä kaikkea eikä millään ole oikeastaan mitään väliä, Ja olen tosi väsynyt. Nukkuminen on mitä on - välillä nukun suht hyvin, mutta välillä uni jää kolmeen,neljään tuntiin ja pahimmillaan nekin pätkissä. Onko ihme, ettei fiilikset ole ihan kohdallaan.
Viime sunnuntaina pidin ne Party Lite -kutsut. Suurinosa kutsutuista tuli ja myyntikin oli niin hyvä, että sain emännän lahjana ne, mitkä halusinkin.
Muutenkin se oli ihan mukavaa vaihtelua normaali rytmiin. Kaiken lisäksi se esittelijä oli tosi hyvä.
Tiedättekös mitä, nyt en jaksa kirjoittaa enempää. Menen kokeilemaan, jos saisi hetken uinahdettua, edes 30 min.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
lauantai 30. tammikuuta 2016
lauantai 16. tammikuuta 2016
Aatoksia pakkaaspäivän ratoksi
Niin se Postikin nostaa taas hintojaan helmikuussa. Perusteeksi Postilta sanotaan, että lähetysten, kirjeiden ja pakettien, määrä on vähentynyt. No, kai se niillä hinnoilla väheneekin. on edullisempaa laittaa tekstiviesti tai e -kortti kuin lähettää postilla. Sama paketeissa - Posti on hinnoitellut itsensä ulos. Okei, Smart -paketti on ollut edullinen verrattuna normi pakettiin, mutta nyt senkin hinta nousee yli seitsemään euroon (siis se pienin, mutta toki nousevat muutkin koot)
Samaan aikaan, kun Posti ilmoittaa hinnankorotuksista, tuo R-kioski mini-ärräpaketin normaalin pakettinsa (6,50e sis laatikko) rinnalle , hintaan 4,50e, mikä sisältää myös laatikon hinnan. Painoa tuolla minipaketilla saa olla 5kg ( postin max 2 kg on korotusten jälkeen 7,10e ja tuo max 5kg on 8,10e) Sanoisin, että mielenkiintoinen ajoitus - liekö sattumaa vai taktikointia, mene ja tiedä. Olen tullut siihen tulokseen, että jos lähetyksellä ei ole kiire ja vastaanottajan lähellä on R-kioski, alan suosia lähettämistä sitä kautta.
Eikä jää Matkahuollon lähi- ja bussipaketitkaan enää kovin kauas Postin hinnoista...
Tiedän toki, että Postilla on käyty kovia Yt -neuvotteluja ja toimipaikkoja on karsittu ja karsitaan yhä ja sen, ettei se ole Postin palveluhenkilöiden syy, että hinnat nousevat, mutta silti aion miettiä vastaisuudessa, mitä kautta lähetän. Samoin, jos itse tilaan jotain, mikä täytyy lähettää, katson tarkkaan, mikä mahdollisista lähetystavoista on edullinen. Siinä mielessä on asiat hyvin, että täältä löytyy niin Posti, "Ärrä" kuin Matkahuoltokin... Ja Siwa siwapakettia varten.
Alkuillasta pitäisi mennä kaverille kynttiläkutsuille. Yhtään ei huvittaisi, mutta kai sitä täytyy välillä mennä neljän seinän ulkopuolellekin. Onneksi Ystäväni houkutteli kanssa mua ja koska sovittiin, että otan hänet matkanvarrelta kyytiin, niin pakkohan minun on mennä eikö vaan...
Sieltä kun kotiudun, aion istua sohvannurkkaan kutomaan enkä liikahda sieltä ennen nukkumaanmenoa.
Ulkona on ollut taas aika raikasta. Eilen pakkanen alkoi kiristyä ja yön alin on mittarin mukaan ollut -26. Hyrrrr! No, joulu on ohitettu eli kevättä ja kesää kohden mennään. Kuulin radiosta tässä päivänä eräänä, että tammikuu on tosi kylmä ja vasta helmikuussa lauhtuu. Lisäksi väittivät, että tulee hellekesä. Muuten en helteestä välitä, mutta pääseepähän uimaan ja saadaan taas aamu-uintiputki käyntiin. Viime kesä oli tosi surkea - kävinköhän kerran vai kaksi aamu-uinnilla. Sää ei vaan suosinut.
Asiasta nakkiin. Sain itselleni eilen toisen sukkaparin valmiiksi. Lankana Nalle Kukkaketo -sarjan Ruusu.

torstai 14. tammikuuta 2016
Tulin vain pikaisesti
laittamaan kuvat valmistuneista JaVa -töistä. Polvisukat ovat Ystäväni synttärilahja ( ohje Novita Talvi 2015 -lehdestä) ja toiset sukat ovat minun ikiomat <3 Jeee! Sain itse kutomani sukat. Nyt on JaVa -töitä valmiina 3 / 12
Kävin tuossa päivällä Ystäväni luona synttärikahvilla ja nyt pitäisi taas alkaa kutoa niitä Helavöitä. Sitä ennen teen kyllä toiset omat sukkani valmiiksi.
Mukavaa torstaita kaikille.

tiistai 12. tammikuuta 2016
Talvi saapui
eli saatiinhan sitä lunta tännekin. Alkaisi jo riittää, kun maa on saatu tasaisen valkoiseksi. Uhkaavasti näyttää, että vielä huomenna keskiviikkonakin sataa. Toivottavasti ei tule sitä 73 senttiä kuten Merikarvialla.
Olen yrittänyt epätoivoisesti kutoa synttärilahjasukkia Ystävälleni. Polvisukat, joista toinen on valmiina ja toinen on menossa nilkassa. En ole kauheasti kutonut kirjoneuletta, joten kutomiseen menee hieman enemmän aikaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni. Myönnetään, että ensimmäiseen sukkaan tuli virhe, mutta kun teen saman virheen toiseenkin sukkaan, voin kivenkovaan väittää kuvion olevan oikeastikin sellainen. Että olen ovela :D
Asiasta kuudenteen, löysin Facesta aivan ihanan lihaperunalaatikon ohjeen. Siihen tarvitaan
8 isoa, jauhoista perunaa
2,5 dl ruokakermaa
1 pkt Koskenlaskija ( voimakas)
400g jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
paprikaa
1 sipuli
2-3 dl juustoraastetta
Perunat kuutioidaan ja laitetaan voideltuun vuokaan. Päälle 1-2 tl suolaa. Jauheliha ja pilkottu sipuli paistetaan ja maustetaan ja kaadetaan perunoiden päälle, minkä jälkeen se ja perunat sekoitetaan.
Älä pesu pannua, jolla paistoit jauhelihan, vaan kaada sinne ruokakerma ja hieman vettä, jolla huuhtelit kermapurkin sekä Koskenlaskijasta n. ½ pakettia. Pyörittele pannulla, kunnes juusto on sulanut. Kaada neste perunoiden päälle vuokaan.
Paista 175-200C :ssa n. 3h (minulla meni 200C:ssa 3h uunin alatasolla) folion alla. Kun perunat ovat pehmenneet, lisää päälle juustoraaste ja paista ilman foliota kunnes juusto on sulanut (n. 15 min)
On mielestäni tosi hyvää. Siitä taisi tulla uusi lemppari.
Täytynee nostaa pylly tästä tietokoneelta ja mennä kutomaan. Ei ne sukat näin valmistu.
Mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä, kun menette nukkumaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016
HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2016 !
Niin ne päivät vääjäämättä menevät osittain ihan huomaamatta, mutta toisinaan taas ovat niin pitkiä.
Joulusta ja jouluvalmisteluista selvittiin ja sukuloimassa käyntikin oli mukava, vaikka koville se reissu ottaakin. Matkaan menee reilu 1,5h / suunta ja Koskissa on 5 paikkaa missä pitää käydä. Saa oikeasti kellottaa sen reisssun ja siltikin kotiutuminen menee lähemmäs puoltayötä
Jälleen oli sovittu, ettei mitään paketteja, korkeintaan jotain itsetehtyä. ( Mähän en ehtinyt tehdä muuta kuin tilata Pirkkikseltä lahjakortteja annettavaksi. Lahjakortilla saa... Yllätys yllätys...Sukat. Saaja saa kyllä toivoa millaiset haluaa. Toistaiseksi vain yksi on ilmoittanut mitä haluaa. Hänelle tärkeintä on se, että ovat violetit /lilat.
Jouluksi tuli taas leivottua roppakaupalla kakkuja ja kaikki meni. Tai no, saattaa minulla olla pakastimessa vielä sitruunakakunpuolikas. Kiva se vaan on, että ihmiset tykkäävät Mammun perinne kakuista. Mammu arvatenkin paukuttelee henkseleitä pilvenreunalla, kun näkee mitä kirjoitan ;)
Ensi jouluksi pitää taas leipoa muutama kakku - äkkiä laskien 17 kpl. No, onpahan tekemistä.
Olin ilmeisesti ollut hyvin kiltti, kun sain monen monituista pakettia. Rakkaimmat ovat miesystävän tekemä puikkolaatikko (johon mahtui vain 20cm sukkapuikot. Toinen laatikko 15cm:lle on jo tilattu) Se oli taidokkaasti tehty vielä vanhan näköiseksi ja hopealla piirretty vanhanajan krumeluureja siihen. Päälle on vielä kirjoitettu "Minkan Puikot". Että se on magee <3
Lisäksi sain tädiltäni / kummitädiltäni kaksi hänen tekemäänsä huivia. Etenkin se toinen lämmitti pikkuriikkisen enemmän kuin toinen, sillä olin katsellut lehdestä ja päättänyt tehdä sen jossain kohtaa itselleni. Ilmeisesti mainitsin sen ääneen, kun Joulupukki toi sellaisen. Laitan kuvan, kun saan pingotettua siihen vähän leveyttä. Se oli suunniteltu juttu, koska mulla on paremmat paikat pingottaa.
Toinen häneltä saamani huivi oli käsivarsi tekniikalla tehty tuubihuivi. Enpähän palele, kun näyttää nämä pakkaset kiristyvän. Katsoin klo 3 mittaria ja lukema oli -14,4C. Hyi, miten kylmä.
Kätyri -pipot alkavat olla isompikin hitti. Tuntuu, että teen niitä koko ajan. No, nyt buumi helpotti, kun sain nuo allaolevat 3 pipoa valmiiksi. Nuo kaksi päätyivät joululahjaksi. En sitten tiedä, minkä verran aiheuttivat hilpeyttä...
Muuten tämä alkuvuosi on osittain syvältä. Toissayönä nukuin 1,5h ja tänä yönä en nukkunut sen enempää. En käsitä, miksen saa nukuttua. Jos satun nukahtamaan, ampaisen viimeistään kahden tunnin päästä ylös eikä väsytä enää. Ei voi syyttää päikkäreitäkään, koska en ole niitä ottanut. En vain tiedä, kauanko kroppa kestää näin vähillä unilla. Tämä on niin syvältä.
On tässä valvomisessa se hyvä puoli, että tulee kudottua... periaatteessa. Nytkin olen istunut 2 tuntia koneella kirjoittamassa tänne ja surffaamassa käsityöblogeja. Täytyy ryhdistäytyä ja mennä kutomaan, Olisi tarkoitus saada sukka siihen malliin, että ystäväni tulee sovittamaan sitä. Se on menossa hänelle synttärilahjaksi, mutta iski uskonpuute, käykö se vai vaihdanko mallin lennossa. Jännitys tiivistyy. Nyt menen keittämään toisen aamukahvin ja sitten puikot heilumaan.
Mukavaa päivää kaikille ja Onnea Vuodelle 2016!
tiistai 15. joulukuuta 2015
Pauttiarallaa viikko jouluaattoon
Äkkiä on mennyt tämä syksy - nyt ollaan jo niin pitkällä, että jouluun on viikko ja päivä. Lahjat jäivät tekemättä eli ihmiset saavat joululahjoiksi lahjakortteja. Parit sukat ehdin kutoa, mutta muuten aika on mennyt leipomiseen ja lepäämiseen. Pakko myöntää, että leipomusten välillä on ollut pakko ottaa / pitää lepopäiviä. Ei vaan ole jaksanut painaa niin kuin ennen.
Miesystävän työkaveri pyysi tekemään pari kätyripipoa, jotka valmistuivat eilen.
Viime perjantaina exäkin poikkes hakemaan sukkansa. Luulin, että nuo karhusukat ovat vaikeammat tehdä, mutta erehdyin, Oikeastaan niitä oli ihan kiva kutoa. Vois tehdä miesystävällekin tällaiset.
Lisäksi nämä Pallaksesta menevät perussukat olivat hänelle.
Niin kuin olen aiemmin jupissut, että ainoat ohuet sukkani menivät rikki aika pahasti. Kävin tässä eräänä päivänä kaverilla viemässä tiikerikakun, niin hän halusi antaa minulle kuvan sukat. Olin otettu. Nyt tassuillani on yhdet ohuemmat sukat. Kenkiinhän noita ei voi laittaa noiden nauhojen takia.
Lisäksi eilen valmistui myös miesystävän pomon joululahja. Ajateltiin antaa maustekakku sukkien lisäksi joulumuistamisena hänelle.
Tänään pitäisi aloittaa 3 -vuotiaalle Minioni (Kätyri) pipo. Se varmaan valmistuu aika nopsaan, vaikka hieman joudunkin soveltamaan ohjetta lapselle sopivaksi.
Kohta pitäisi tai siis parin tunnin päästä mennä käymään ystävällä aamukahvilla ja viemään yhdet puikot. Samalla täytyy poiketa ottamaan lankapaketti matkahuollosta, kun piti tilata Minionin keltaista lisää.... ihan varmuuden vuoksi.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Se olisi sitten joulukuu,Ystäväiseni
Niin ne kuukaudet ja viikot menevät - nyt ollaan jo joulukuun puolella ja jouluaatto on 22 päivän päästä. Arvatkaas, kuka ei ole tehnyt vielä yhtäkään joululahjaa ( ellei kuivakakkuja lasketa) ?
Arvasitte ihan oikein: Minä.
Oikeastaan olen ratkaissut ongelman siten, että he, joiden lahjaa en ehdi valmistaa, saavat jouluna lahjakortin esim. sukkiin ja toimitus on keväällä. Vannon, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki lahjat ovat valmiita ja paketoituina. Nih!
Tämä viikko alkoi maanantaina siten, että leivoin 5 sitruunakakkua Mammun hyväksi todetulla ohjeella. Puolikkaan jätin syöntiin, mutta se ei kauan säilynyt, kun miesystäväni hieman maistoi sitä. Oli kuulemma hyvää. Sanoin, että se paranee vielä, kunhan vähän aikaa saa maustua, mihin hän totesi, että sittenhän se on varmaan älden hyvää. Hän on sellainen herkkupylly, että varmaan hän tietää ;D
Eilen yritin kutoa, mutta oli niin nuutunut olo, ettei siitä oikein tullut mitään. Täytyisi ihan oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja asennoitua siihen kutomiseen. Illalla kutominen alkoi sujua, mutta sitten tuli väsy ja piti mennä nukkumaan. Ei oikein osu yksiin nämä ajoitukseni.
Toisaalta, olen saanut jotain valmistakin. Ystäväni joululahjasukat ovat odottamassa paketointia, kuva tulee joulun jälkeen. Tiedän hänen lukevan blogiani, joten en pilaa yllätystä ;)
Tämän talon huoltomies pyysi kutomaan itselleen Regia Activesta sukat. Olin jo aiemmin kutonut hänelle parin samasta langasta eri värisenä. Nyt hän sai kaksi paria, niin pärjää taas hetken.
Tuli noista huoltomihen sukista mieleeni, että on se ihanaa, kun saa uusia villasukkia. Kaikkihan tiedämme sanonnan "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä", omalta kohdaltani sanoisin, että sukankutojalla itsellään ei ole ehjiä sukkia. Kuvassa on mun ainoat ohuesta sukkalangasta kudotut villasukkani. Toissapäivänä heitin ne sitten roskikseen, koska tuo isompien reikien sukka muuttui sellaiseksi, ettei ollut oikein mistään kiinni. Täytyisi jostain repiä aikaa kutoa itselleni sukat.
On minulla yhdet vahvemmat ehjät sukat ( aivan ihanat kettusukat), mutta ne ei mahdu kenkiin.
Tänään heräsin hyvissä ajoin ja ajattelin aloittaa piimäkakku-urakan heti aamusta. Juu, tarkoitus oli hyvä, mutta kello oli yli puolenpäivän ennen kuin aloitin. Nyt on 2 valmiina ja tämän päivän viimeiset 3 ovat uunissa.
Törmäsin taas siihen, että piimää on purkillinen liikaa. Koska mä muistaisin, että 2 purkkia riittää 10 kakkuun..? Täytynee olla fiksu ja kirjoittaa ohjeen kulmaan, että vain kaksi purkkia piimää. Nyt olen siinä tilanteessa, että pakko tehdä vielä kolmas 5 kakun satsi. Ihmettelen vaan, mihin joudun niiden "ylimääräisten" kahdeksan kakun kanssa.. No, onneksi pakastin on keksitty, eikä ne mene siellä pahaksi. Masentavaa vain ajatella, että vasta kolmannes piimäkakuista tehty, kunhan nuo viimeistet tulevat uunista.
Kun nuo kakut saa pois, aion istua kutomaan. Seuraavat kakut saavat odottaa huomiseen. Todennäköisesti.
Säästä voisin pikaisesti mainita, että meillä ei ole vielä nähty lunta ollenkaan. On säätiedotus lupaillut lunta / räntää tänne meille, mutta totuus on ollut toinen. En kauheasti lunta kaipaa, mutta saisi olla sen verran, että olisi hieman valoisampaa.
Arvasitte ihan oikein: Minä.
Oikeastaan olen ratkaissut ongelman siten, että he, joiden lahjaa en ehdi valmistaa, saavat jouluna lahjakortin esim. sukkiin ja toimitus on keväällä. Vannon, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki lahjat ovat valmiita ja paketoituina. Nih!
Tämä viikko alkoi maanantaina siten, että leivoin 5 sitruunakakkua Mammun hyväksi todetulla ohjeella. Puolikkaan jätin syöntiin, mutta se ei kauan säilynyt, kun miesystäväni hieman maistoi sitä. Oli kuulemma hyvää. Sanoin, että se paranee vielä, kunhan vähän aikaa saa maustua, mihin hän totesi, että sittenhän se on varmaan älden hyvää. Hän on sellainen herkkupylly, että varmaan hän tietää ;D
Eilen yritin kutoa, mutta oli niin nuutunut olo, ettei siitä oikein tullut mitään. Täytyisi ihan oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja asennoitua siihen kutomiseen. Illalla kutominen alkoi sujua, mutta sitten tuli väsy ja piti mennä nukkumaan. Ei oikein osu yksiin nämä ajoitukseni.
Toisaalta, olen saanut jotain valmistakin. Ystäväni joululahjasukat ovat odottamassa paketointia, kuva tulee joulun jälkeen. Tiedän hänen lukevan blogiani, joten en pilaa yllätystä ;)
Tämän talon huoltomies pyysi kutomaan itselleen Regia Activesta sukat. Olin jo aiemmin kutonut hänelle parin samasta langasta eri värisenä. Nyt hän sai kaksi paria, niin pärjää taas hetken.
On minulla yhdet vahvemmat ehjät sukat ( aivan ihanat kettusukat), mutta ne ei mahdu kenkiin.
Tänään heräsin hyvissä ajoin ja ajattelin aloittaa piimäkakku-urakan heti aamusta. Juu, tarkoitus oli hyvä, mutta kello oli yli puolenpäivän ennen kuin aloitin. Nyt on 2 valmiina ja tämän päivän viimeiset 3 ovat uunissa.
Törmäsin taas siihen, että piimää on purkillinen liikaa. Koska mä muistaisin, että 2 purkkia riittää 10 kakkuun..? Täytynee olla fiksu ja kirjoittaa ohjeen kulmaan, että vain kaksi purkkia piimää. Nyt olen siinä tilanteessa, että pakko tehdä vielä kolmas 5 kakun satsi. Ihmettelen vaan, mihin joudun niiden "ylimääräisten" kahdeksan kakun kanssa.. No, onneksi pakastin on keksitty, eikä ne mene siellä pahaksi. Masentavaa vain ajatella, että vasta kolmannes piimäkakuista tehty, kunhan nuo viimeistet tulevat uunista.
Kun nuo kakut saa pois, aion istua kutomaan. Seuraavat kakut saavat odottaa huomiseen. Todennäköisesti.
Säästä voisin pikaisesti mainita, että meillä ei ole vielä nähty lunta ollenkaan. On säätiedotus lupaillut lunta / räntää tänne meille, mutta totuus on ollut toinen. En kauheasti lunta kaipaa, mutta saisi olla sen verran, että olisi hieman valoisampaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)