tiistai 12. tammikuuta 2016

Talvi saapui

eli saatiinhan sitä lunta tännekin. Alkaisi jo riittää, kun maa on saatu tasaisen valkoiseksi. Uhkaavasti näyttää, että vielä huomenna keskiviikkonakin sataa. Toivottavasti ei tule sitä 73 senttiä kuten Merikarvialla.

Olen yrittänyt epätoivoisesti kutoa synttärilahjasukkia Ystävälleni. Polvisukat, joista toinen on valmiina ja toinen on menossa nilkassa. En ole kauheasti kutonut kirjoneuletta, joten kutomiseen menee hieman enemmän aikaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni. Myönnetään, että ensimmäiseen sukkaan tuli virhe, mutta kun teen saman virheen toiseenkin sukkaan, voin kivenkovaan väittää kuvion olevan oikeastikin sellainen. Että olen ovela :D

Asiasta kuudenteen, löysin Facesta aivan ihanan lihaperunalaatikon ohjeen. Siihen tarvitaan
8         isoa, jauhoista perunaa
2,5 dl  ruokakermaa
1 pkt   Koskenlaskija ( voimakas)
400g   jauhelihaa
            suolaa
            mustapippuria
            paprikaa
1         sipuli
2-3 dl juustoraastetta

Perunat kuutioidaan ja laitetaan voideltuun vuokaan. Päälle 1-2 tl suolaa. Jauheliha ja pilkottu sipuli paistetaan ja maustetaan ja kaadetaan perunoiden päälle, minkä jälkeen se ja perunat sekoitetaan.
Älä pesu pannua, jolla paistoit jauhelihan, vaan kaada sinne ruokakerma ja hieman vettä, jolla huuhtelit kermapurkin sekä Koskenlaskijasta n. ½ pakettia. Pyörittele pannulla, kunnes juusto on sulanut. Kaada neste perunoiden päälle vuokaan.
Paista 175-200C :ssa n. 3h (minulla meni 200C:ssa 3h uunin alatasolla) folion alla. Kun perunat ovat pehmenneet, lisää päälle juustoraaste ja paista ilman foliota kunnes juusto on sulanut (n. 15 min)

On mielestäni tosi hyvää. Siitä taisi tulla uusi lemppari.

Täytynee nostaa pylly tästä tietokoneelta ja mennä kutomaan. Ei ne sukat näin valmistu.
Mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä, kun menette nukkumaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2016 !

Niin ne päivät vääjäämättä menevät osittain ihan huomaamatta, mutta toisinaan taas ovat niin pitkiä.

Joulusta ja jouluvalmisteluista selvittiin ja sukuloimassa käyntikin oli mukava, vaikka koville se reissu ottaakin. Matkaan menee reilu 1,5h / suunta ja Koskissa on 5 paikkaa missä pitää käydä. Saa oikeasti kellottaa sen reisssun ja siltikin kotiutuminen menee lähemmäs puoltayötä
Jälleen oli sovittu, ettei mitään paketteja, korkeintaan jotain itsetehtyä. ( Mähän en ehtinyt tehdä muuta kuin tilata Pirkkikseltä lahjakortteja annettavaksi. Lahjakortilla saa... Yllätys yllätys...Sukat. Saaja saa kyllä toivoa millaiset haluaa. Toistaiseksi vain yksi on ilmoittanut mitä haluaa. Hänelle tärkeintä on se, että ovat violetit /lilat.

Jouluksi tuli taas leivottua roppakaupalla kakkuja ja kaikki meni. Tai no, saattaa minulla olla pakastimessa vielä sitruunakakunpuolikas. Kiva se vaan on, että ihmiset tykkäävät Mammun perinne kakuista. Mammu arvatenkin paukuttelee henkseleitä pilvenreunalla, kun näkee mitä kirjoitan ;)
Ensi jouluksi pitää taas leipoa muutama kakku - äkkiä laskien 17 kpl. No, onpahan tekemistä.

Olin ilmeisesti ollut hyvin kiltti, kun sain monen monituista pakettia. Rakkaimmat ovat miesystävän tekemä puikkolaatikko (johon mahtui vain 20cm sukkapuikot. Toinen laatikko 15cm:lle on jo tilattu) Se oli taidokkaasti tehty vielä vanhan näköiseksi ja hopealla piirretty vanhanajan krumeluureja siihen. Päälle on vielä kirjoitettu "Minkan Puikot". Että se on magee <3



 Toinen lahja, mikä saatiin miesystävän kanssa lahjaksi. oli taikinakone. Se tuli rakkaalta ystävältämme, mutta jotenkin se tuntuu niin kauhean isolta ja kalliilta lahjalta. Etenkin, kun hän sai allaolevat sukat ja sukkalahjakortin. Nolottaa, vaikka hän kuinka on sanonut, ettei ole mitään noloilemista,



Lisäksi sain tädiltäni / kummitädiltäni kaksi hänen tekemäänsä huivia. Etenkin se toinen lämmitti pikkuriikkisen enemmän kuin toinen, sillä olin katsellut lehdestä ja päättänyt tehdä sen jossain kohtaa itselleni. Ilmeisesti mainitsin sen ääneen, kun Joulupukki toi sellaisen. Laitan kuvan, kun saan pingotettua siihen vähän leveyttä. Se oli suunniteltu juttu, koska mulla on paremmat paikat pingottaa.
Toinen häneltä saamani huivi oli käsivarsi tekniikalla tehty tuubihuivi. Enpähän palele, kun näyttää nämä pakkaset kiristyvän. Katsoin klo 3 mittaria ja lukema oli -14,4C. Hyi, miten kylmä.

Kätyri -pipot alkavat olla isompikin hitti. Tuntuu, että teen niitä koko ajan. No, nyt buumi helpotti, kun sain nuo allaolevat 3 pipoa valmiiksi. Nuo kaksi päätyivät joululahjaksi. En sitten tiedä, minkä verran aiheuttivat hilpeyttä...


 Tämä alimmainen, korvaläpällinen version tein  miesystävän kaverille, joka antoi sen kummipojalleen, joka on ihan mieletön 3 vee Minions -fani. Täytyyhän hänellekin pipo tehdä. Saas nähdä tuleeko pipo takaisin korvallisten siirtämistä varten. Olin kyllä fiksu kiinnittäessäni ne ompelemalla eli ne saa ratkottua pois ja siirrettyä. Hankalaa mallata niitä kohdalleen, kun ei ollut päätä käytettävissä.





Muuten tämä alkuvuosi on osittain syvältä. Toissayönä nukuin 1,5h ja tänä yönä en nukkunut sen enempää. En käsitä, miksen saa nukuttua. Jos satun nukahtamaan, ampaisen viimeistään kahden tunnin päästä ylös eikä väsytä enää. Ei voi syyttää päikkäreitäkään, koska en ole niitä ottanut. En vain tiedä, kauanko kroppa kestää näin vähillä unilla. Tämä on niin syvältä.

On tässä valvomisessa se hyvä puoli, että tulee kudottua... periaatteessa. Nytkin olen istunut 2 tuntia koneella kirjoittamassa tänne ja surffaamassa käsityöblogeja. Täytyy ryhdistäytyä ja mennä kutomaan, Olisi tarkoitus saada sukka siihen malliin, että ystäväni tulee sovittamaan sitä. Se on menossa hänelle synttärilahjaksi, mutta iski uskonpuute, käykö se vai vaihdanko mallin lennossa. Jännitys tiivistyy. Nyt menen keittämään toisen aamukahvin ja sitten puikot heilumaan.

Mukavaa päivää kaikille ja Onnea Vuodelle 2016!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Pauttiarallaa viikko jouluaattoon

Äkkiä on mennyt tämä syksy - nyt ollaan jo niin pitkällä, että jouluun on viikko ja päivä. Lahjat jäivät tekemättä eli ihmiset saavat joululahjoiksi lahjakortteja. Parit sukat ehdin kutoa, mutta muuten aika on mennyt leipomiseen ja lepäämiseen. Pakko myöntää, että leipomusten välillä on ollut pakko ottaa / pitää lepopäiviä. Ei vaan ole jaksanut painaa niin kuin ennen.

Miesystävän työkaveri pyysi tekemään pari kätyripipoa, jotka valmistuivat eilen.



Viime perjantaina exäkin poikkes hakemaan sukkansa. Luulin, että nuo karhusukat ovat vaikeammat tehdä, mutta erehdyin, Oikeastaan niitä oli ihan kiva kutoa. Vois tehdä miesystävällekin tällaiset.
 

Lisäksi nämä Pallaksesta menevät perussukat olivat hänelle. 
 

Niin kuin olen aiemmin jupissut, että ainoat ohuet sukkani menivät rikki aika pahasti. Kävin tässä eräänä päivänä kaverilla viemässä tiikerikakun, niin hän halusi antaa minulle kuvan sukat. Olin otettu.  Nyt tassuillani on yhdet ohuemmat sukat. Kenkiinhän noita ei voi laittaa noiden nauhojen takia.
 
 Lisäksi eilen valmistui myös miesystävän pomon joululahja. Ajateltiin antaa maustekakku sukkien lisäksi joulumuistamisena hänelle.




Tänään pitäisi aloittaa 3 -vuotiaalle Minioni (Kätyri) pipo. Se varmaan valmistuu aika nopsaan, vaikka hieman joudunkin soveltamaan ohjetta lapselle sopivaksi.

Kohta pitäisi tai siis parin tunnin päästä mennä käymään ystävällä aamukahvilla ja viemään yhdet puikot. Samalla täytyy poiketa ottamaan lankapaketti matkahuollosta, kun piti tilata Minionin keltaista lisää.... ihan varmuuden vuoksi.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Se olisi sitten joulukuu,Ystäväiseni

Niin ne kuukaudet ja viikot menevät - nyt ollaan jo joulukuun puolella ja jouluaatto on 22 päivän päästä. Arvatkaas, kuka ei ole tehnyt vielä yhtäkään joululahjaa ( ellei kuivakakkuja lasketa) ?
Arvasitte ihan oikein: Minä.
Oikeastaan olen ratkaissut ongelman siten, että he, joiden lahjaa en ehdi  valmistaa, saavat jouluna lahjakortin esim. sukkiin  ja toimitus on keväällä. Vannon, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki lahjat ovat valmiita ja paketoituina. Nih!

Tämä viikko alkoi maanantaina siten, että leivoin 5 sitruunakakkua Mammun hyväksi todetulla ohjeella. Puolikkaan jätin syöntiin, mutta se ei kauan säilynyt, kun miesystäväni hieman maistoi sitä. Oli kuulemma hyvää. Sanoin, että se paranee vielä, kunhan vähän aikaa saa maustua, mihin hän totesi, että sittenhän se on varmaan älden hyvää. Hän on sellainen herkkupylly, että varmaan hän tietää ;D

Eilen yritin kutoa, mutta oli niin nuutunut olo, ettei siitä oikein tullut mitään. Täytyisi ihan oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja asennoitua siihen kutomiseen. Illalla kutominen alkoi sujua, mutta sitten tuli väsy ja piti mennä nukkumaan. Ei oikein osu yksiin nämä ajoitukseni.
Toisaalta, olen saanut jotain valmistakin. Ystäväni joululahjasukat ovat odottamassa paketointia, kuva tulee joulun jälkeen. Tiedän hänen lukevan blogiani, joten en pilaa yllätystä ;)
Tämän talon huoltomies pyysi kutomaan itselleen Regia Activesta sukat. Olin jo aiemmin kutonut hänelle parin samasta langasta eri värisenä. Nyt hän sai kaksi paria, niin pärjää taas hetken.

Tuli noista huoltomihen sukista mieleeni, että on se ihanaa, kun saa uusia villasukkia. Kaikkihan tiedämme sanonnan "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä", omalta kohdaltani sanoisin, että sukankutojalla itsellään ei ole ehjiä sukkia. Kuvassa on mun ainoat ohuesta sukkalangasta kudotut villasukkani. Toissapäivänä heitin ne sitten roskikseen, koska tuo isompien reikien sukka muuttui sellaiseksi, ettei ollut oikein mistään kiinni. Täytyisi jostain repiä aikaa kutoa itselleni sukat.
On minulla yhdet vahvemmat ehjät sukat ( aivan ihanat kettusukat), mutta ne ei mahdu kenkiin.

 

Tänään heräsin hyvissä ajoin ja ajattelin aloittaa piimäkakku-urakan heti aamusta. Juu, tarkoitus oli hyvä, mutta kello oli yli puolenpäivän ennen kuin aloitin. Nyt on 2 valmiina ja tämän päivän viimeiset 3 ovat uunissa. 
Törmäsin taas siihen, että piimää on purkillinen liikaa. Koska mä muistaisin, että 2 purkkia riittää 10 kakkuun..? Täytynee olla fiksu ja kirjoittaa ohjeen kulmaan, että vain kaksi purkkia piimää. Nyt olen siinä tilanteessa, että pakko tehdä vielä kolmas 5 kakun satsi. Ihmettelen vaan, mihin joudun niiden "ylimääräisten" kahdeksan kakun kanssa.. No, onneksi pakastin on keksitty, eikä ne mene siellä pahaksi. Masentavaa vain ajatella, että vasta kolmannes piimäkakuista tehty, kunhan nuo viimeistet tulevat uunista.

Kun nuo kakut saa pois, aion istua kutomaan. Seuraavat kakut saavat odottaa huomiseen. Todennäköisesti.

Säästä voisin pikaisesti mainita, että meillä ei ole vielä nähty lunta ollenkaan. On säätiedotus lupaillut lunta / räntää tänne meille, mutta totuus on ollut toinen. En kauheasti lunta kaipaa, mutta saisi olla sen verran, että olisi  hieman valoisampaa.
 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Jos edellisessä päivityksessä ei ollut näkynyt vilaustakaan lumesta, niin nyt on. Maassa on sen näköinen valkoinen kerros kuin olisi tomusokeria heitelty sinne tänne. Toista se on Koskissa, missä tuli kuulemani mukaan perjantaina 30cm lunta. Ihan hirveä ilmasto sielläpäin ;)

Olen kudoskellut sukkia, mutta enemmän pitäisi saada kudottua. Kutominen alkaa jäädä kohta paitsioon, kun täytyy aloittaa joulukakkujen tekeminen. Olen jo hamstrannut jotain aineita, mutta täytyy ottaa kantaja mukaan, kun lähtee hakemaan jauhoja, margariineja ja sokereita.
Ensimmäiseksi teen sitruunakakut - hain tänään sitruunoita, maitoa ja korppujauhoja... Siinä olisi viiteen "sittikseen" aineet.
Huomenna en ehdi varmaan leipoa, mutta jos sitten torstaina ja perjantaina.
Viikonloppuna täytyy hakea kaikki muut puuttuvat aineet ja siirtyä tekemään piimäkakkuja.
( väliajat tietenkin kudotaan)

Facessa on taas kerran keskustelu / taistelu siitä, kumpi on oikein : neulotaan sukkia vai kudotaan sukkia. Itse olen aina kutonut ja aionkin kutoa. Tuo on kai vähän riippuvainen murrealueestakin, miten sukkien yms. kutominen ilmaistaan. Välillä vaan tuntuu, että Facessa saadaan mitättömän pienestä asiasta ihan hirvittävä sota.

Asiasta ihan kuudenteen, paitsi että kutomisessa pysytään. Miesystäväni ja hänen työkaverinsa ovat kohdanneet iloisia ilmeitä kulkiessaan Kätyri -pipoissaan. En ole ollenkaan varma, olisiko minulla kanttia vetää sellaista pipoa päähän ja liikkua ihmisten ilmoilla. Epäilen ettei...

Nivelrikkoiset polveni ovat olleet ihan älyttömän kipeät viimeisen kuukauden - etenkin tuo vasen. kuulisittepa millaisen rutinan se pitää istuutuessa. Miesystäväni kuuli sen ja oli sitä mieltä, että liitutauluun terävällä esineellä vetäminen ei ole mitään tuon polven rutinan rinnalla. Ei se  kovin kipeää tee, mutta ärsyttävää se on. Ei tee mieli kovin tiheään tehdä istuun-ylös-istuun-ylös sarjoja.
Varasin eilen ajan arvauskeskukseen, että saan kortisonipiikit polviini; jos vaikka sitten taas helpottaisi.

Parit sukatkin ovat valmistuneet, mutta laitan kuvia sitten kerralla enemmän. Vielä ajattelin ottaa samaan kuvakavalkaadiin yhdet Karhu -sukat ja yhdet perussukat Regia Activesta. Nuo Activet ovat menossa tämän talon huoltomiehelle, kun hän ihastui niihin, mitkä kudoin hänelle aiemmin.

Mutta nyt laittamaan ruokaa! Sii juu!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ihan uskomaton marraskuu - nytkin ulkona on +7 lämmintä eikä lumesta ole näkynyt vilaustakaan; vettä kyllä jaksaa sataa. Ei niin, että lunta kovasti kaipaan, mutta olisi luonto kauniimpi ja päivät hieman valoisampia, kun olisi lunta.

Tietokone on alkanut oikutella oikein kunnolla. No, onhan tämä jo n. 10 vuotta vanha eli siihen nähden kestänyt ihan hyvin. Täytyisi vaan rikastua, että saisi uuden läppärin. Siitä tulikin mieleeni, että täytyy tehdä taas varmuuskopio koneesta. En tykkäisi yhtään, jos kone hajoaisi ja kaikki menisi sen siliän tien. Olen koettanut opettaa itseni siihen, että tekisin kerran viikossa varmuuskopion. ( hyvä päätös, joka toimii säännöllisen epäsäännöllisesti )

Puikotkin ovat pysyneet aika hyvin kädessä. Sain tehtyä kaikki koon 38 Helavyö -sukat eli enää olisi kokoja 42/43 ja 44/45 jäljellä.


Lisäksi tein miesystävän työkaverille Kätyrit -pipon. Hän oli niin tykästynyt  siihen miesystäväni pipoon. Sen verran pipoilla on eroa, että toisella on kaksi silmää ja toisella yksi. Täytyyhän saman työpaikan pipoilla olla jotain eroa :) Tovi sitten kuulin, että pipon uusi omistaja oli tyytyväinen pipoonsa. Hyvä niin.
Yllätin itseni olemalla niin fiksu, että kirjoitin varmuuden vuoksi molempiin pipoihin ohjeen, niin seuraavien kanssa ei tarvitse pähkäillä.


Seuraavaksi pitäisi laittaa puikoille ensimmäiset joululahjasukat. Arvatkaa, tuleeko kiire joululahjojen kanssa.....
Ja arvatkaa, kuka viime vuonna vannoi, että seuraavana vuonna joululahjasukat ovat valmiina jo kesällä...
Jos ensi vuonna ei tulisi kiire.

Mitäköhän ruokaa sitä keksisi tälle päivää.... Kai teen tylsästi jotain pastaa ja siihen kastikkeen ja hitu juustoraastetta. Mutta ennen sitä ihan pakko saada kahvia!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 5. marraskuuta 2015

Vaikea uskoa,

että on marraskuu alkanut. Viime päivinä lämpötila on heilunut siinä +13C:ssa ja elämme marraskuuta. Toista se oli ennen vanhaan, tähän aikaan oli jo talvi. Tänään oli aamulla maa kuurassa ja yöllä on käyty pakkasen puolella.

Kävin eilen siellä neurologian polilla. Päässä kaikki hyvin eli ei löytynyt muuta kuin aivot. Se olisikin ollut noloa, jos ei olisi mitään löytynyt :)
Se vapina on neurologin mukaan ns. hyvänlaatuista vapinaa eli vaikka se on ärsyttävää, se ei käy hengenpäälle, Hän laittoi minut vielä varmuuden vuoksi verikokeisiin, jolla hän sulkee pois vielä kaksi mahdollisuutta. Ajatella, että kerrankin osui "Lääkäri" kohdalle. Sain lääkkeen, jolla yritetään saada sitä vapinaa pois tai ainakin vähennettyä sitä. Läääkäri laittaa postissa minulle soittoajan kuukauden päähän, jolloin katsotaan, onko lääke auttanut. Sain tänään haettua sen ja huomisaamusta aloitan. Toivottavasti se auttaisi - on tämä vapina sen verran ärsyttävää.

Maanantaina käytin auton katsastuksessa ja leima tuli vielä kehujen kanssa. Katsastusmies sanoi, että erinomaisessa kunnossa ikäisekseen - se kun ei ole enää mikään uusi auto. Vaikka tiesin auton saavan leiman, niin silti jännitti viedä se. Sille ei tehty mitään, ei edes katsottu läpi, ennen katsastusta. Pakokaasut kävin mittauttamassa muualla, koska konttorilla se on ihan sikakallista.

Parina päivänä olen käynyt ystävättärelläni kahvilla. Että hänen kanssaan on aina mukava jutella. Tänään sovittiin, että hän tulee huomenna käymään meillä. Jeee, taidankin ottaa huomisen levon kannalta enkä poistu kotoa mihinkään. Olen sen ansainnut - tällä viikolla on ollut joka päivä jotain menoa.

Vielä vajaa 2 tuntia ja sitten pääsee saunaan. Onneksi tässä talossa on vuokraan kuuluva saunavuoro ja tuo sauna alakerrassa. On saunassakäynti ihan eri asia kuin suihku,

Aurinkoista loppuviikkoa ja palaillaan taas :)