lauantai 25. tammikuuta 2014

Tänään olen saanut vaikka mitä aikaan. Päivä alkoi laittamalla imelletty perunalaatikko uuniin. Joo,se on virallisesti jouluruoka, mutta olen niin innoissani, kun opin tekemään sen. Tuli ihan hyvää. Laatikoiden ollessa uunissa sain älyttömän päähänpiston ja päätin tehdä mustikkamurupiirakan. Kun sitten vihdoin pääsin kutomoon eli sohvannurkkaan, oli kaikki taas hyvin.

Sain valmiiksi keskiviikkoiltana aloitetun kaulurin Novitan Isoveljestä. Lankaa meni 180g.


Saaja oli tyytyväinen :) Samalla tuli valmiiksi kolmas UWA.
Seuraavaksi pitäisi jatkaa niitä ystävättäreni polvisukkia. Nekin ovat ihan hyvällä mallilla; yksi valmiina ja toiseen pääsen ihan kohta aloittamaan kantapäätä. Jotenkin siinä kohtaa, kun saa kantapään tehtyä, tuntuu kuin sukka olisi jo valmis.

Säästä voisi sanoa sen verran, että en olisi uskonut sään lauhtuvan niin paljon kuin se lauhtui. Päivällä ei ollut kuin 7 astetta  pakkasta.

Taidan mennä kahvinkeittimen kautta jatkamaan kutomista. Mukavaa viikonloppua.

Ai joo, tässä kuva karvaisesta serkustani eli tätini kissasta.


3 kommenttia:

  1. Oletpa ollut taasen ahkera,söpö serkku sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Ja hyväluontoinenkin serkku on :)

      Poista
  2. Voi mikä suloisuus! Silittäisin takuulla, jos voisin. Ihan kuin Missukka (joka myöhemmin paljastui kolliksi).

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)