lauantai 25. lokakuuta 2014

3 päivää siitä, kun Kultsi kävi ns. jäähyväiskäynnillä. Pari päivää oli tosi vaikeita, koska päälimmäisenä oli se, etten näe häntä enää tai en ainakaan niin usein. Nyt on alkanut jo helpottaa ja olen ihan oikeasti tyytyväinen, että hänkin löysi jonkun rinnalleen. Mutta ei se muuta sitä, että välillä huomaan odottoavani tekstaria tai jotain Kultsilta. Varmaan tuokin painuu taka-alalle,kun aikaa kuluu. Uskoisin ja toivon niin.

Kutominen on ollut vähän niin ja näin. Puikot kyllä tulevat käteen, mutta niiden käynnistäminen on niin ja näin. Olen jo luopunut ajatuksesta tehdä ihmisille joululahjaksi sukkia. Katsotaan ensi vuonna uudestaan. Tiedän, että jotkut tulevat pettymään, kun eivät saa sukkia joululahjaksi, mutta aina ei voi voittaa.

Tänään tuntuu olevan päivä, jolloin en saa mitään aikaiseksi. Pitäisiköhän sitä suoda itselleen ns.vapaapäivä - kaikesta.

Eilen kävin otattamassa pakokaasumittauksen paikallisella korjaamolla. Ei sekään sitten voinut mennä helpoimman kautta. Niiden kone ei antanut mittaustulosta vaan herjasi jostain viasta, jota ei ole kuitattu pois. Korjaaja joutui hakemaan toisen vempeleen ja etsimään, mitä vikaa se herjaa. Herjas ajonestoa. Autohan temppuili käynnistymisen kanssa alkusyksystä. No, hän kuittasi vian pois ja sen jälkeen saatiin sitten tehtyä se pakokaasutesti ja tulostettua lappu katsastusta varten. Olin ajatellut selviäväni reissusta 10 eurolla, mutta katin kontit. Maksettavaa tuli paljon enemmän.
Illalla varasin sitten ajan katsastukseen. Täällä meillä A-katsastus maksaa ilman pakokaasuja 59e, mutta Lahdessa K1 -katsastuksessa vain 39e. Ajan siis Lahteen. Pitäkää maanantaina peukkuja, että Allu ( almera) saa leiman.

Kai menen taas jatkamaan tylsän lauantain viettoa. Toivottavasti teillä on parempi lauantai.

2 kommenttia:

  1. Anna nyt vaan aikaa itselesi kyllä se siittä helpottaa ja nyt vaan ajattelet itseäsi ja tulevaisuuttasi kohti ajatukset ethän tiedä mitä ihanaa siellä suo odottaa,,,,,,

    VastaaPoista
  2. Give yourself time. Take one day at a time. I am sad for that car. I hope all goes well with it.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)