Tällaiset päivät, jolloin työt alkavat vasta klo 12, eivät ole minun makuuni. Aamulla en osannut nukkua, mutta en toisaalta osannut oikein tehdäkään mitään. Aamu on mennyt kutoessa ja kelloa vahtiessa.
Sain minä ne serkkuni pojan koon 45 sukat Novita Kantrista valmiiksi. Vihdoinkin. Hyvä minä!
nyt puikoilla on serkun tytölle Sauna -sukat sekä Kultsin toinen tumppu. Aivottomaksi työksi otan varmaan perussukat Stepistä Kultsille.
Eilen virkkasin töissä toisen Esteri -kassin, limenvihreän. Se tulee minulle, kunhan on rahaa lunastaa kassini pois ja ostaa siihen puiset sangat. Joku pönttö on hävittänyt rahapulassa kotona olleet puiset sankansa. Kuka on voinut olla niin tyhmä ?!? Tässä taas nähdään vanha totuus, ettei mitään pitäisi hävittää.
Nyt menen vielä hetkeksi kutomaan ja sitten alan hankkia työkokeilupaikalle suuntaamista.
Palaillaan ehkä illemmalla.
Tulin vielä illalla kertomaan, että aamun fiilis "iltavuorosta" oli ihan oikea. Mieluummin aikaisemmin töihin ja aikasemmin kotiin. Kai...
Tämä päivä meni töissä tumppuja kutoessa. Toin sen virkkaamani kassinkin kotiin - sangat pitäisi vielä jostain saada. Edullisesti. Laitan kuvan, kunhan olen saanut sangat siihen kassiin.
Muutenkin fiilikset laskivat tosi paljon. Laitoin äsken laskut koneelle odottamaan maksupäivää ja totesin, että "kuusessa" ollaan - rahat suorittavat nopean ohimarssin. Vielä tarvitsisi vähän lisää, että eläisi jollain kuukauden. No, huomenna alettava katsoa lankoja, joista en raaskisi luopua, myyntiin.
Sydän vuotaa verta!
torstai 11. huhtikuuta 2013
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Tervehdys jälleen. Työpäivä on takana ja olen palannut kotiin möllöttämään.
Tänään virkkasin töissä ontelokuteesta Esteri -laukun . Se oli suht nopea tehdä eli valmistui kolmessa tunnissa. Olen ihan tyytyväinen kädenjälkeeni.
Kultsi ilahdutti minua poikkeamalla käsityökeskuksessa moikkaamassa minua :) Oli kiva katkos virkkaamiseen. Yritin houkutella häntä ostamaan itselleni limenvihreää ontelokudetta - huonolla menestyksellä. Pakko oli kuitenkin yrittää ;)
Aamulla oli tosi vaikea herätä ja yhä edelleen minua jännitti sinne työpaikalle meno. Toivottavasti tämä jännittäminen häviäisi - kuten myös se, että minua ahdistaa aina aamuisin. Ei tuo ahdistaminen kauheasti helpota päivän mittaankaan. Että minua alkaa kyllästyttää jo tämä olotilani, mutta minkäs teet. Ei ole kauheasti voimia / halua edes yrittää muuttaa tilannetta - olen jotenkin muuttumassa apaattiseksi tilanteeni suhteen... Vähän hällä väliä -fiiliksissä mennään.
Kuten sanottu, nyt olen kotona ja kunhan saan tuon kahvin juotua, istun sohvalle kutomaan ja möllöttämään.
Palaillaan taas!

maanantai 8. huhtikuuta 2013
Viimeinen vapaapäivä menossa eli huomenna taas työkokeiluun. Ei niin, etteikö se ole ihan mukava paikka, mutta... Jotenkin vain meinaa ahdistaa. Ehkä tähän tottuu - täytyy kuitenkin muistaa, että olen ollut siellä vasta 3 päivää.
Vapaiden aikana on tullut kudottua ja nukuttua ;) Aloin tehdä Kultsille hänen pipoonsa sopivia tumppuja TeeTee Pallaksesta. Malli on sama, mitä teen työkokeilussakin eri värisenä. Kultsin tumpuista toinen on valmis ja toinen aloitettu.
Lisäksi sain vapaiden aikana serkkuni Sauna -sukat valmiiksi. Jouduin taas toteamaan, että violetti on vaikea väri kuvata :( Todellisuudessa sukat ovat violetit eivätkä siniset. Lankana on Regiat Extra twist merino.
Vapaiden aikana on tullut kudottua ja nukuttua ;) Aloin tehdä Kultsille hänen pipoonsa sopivia tumppuja TeeTee Pallaksesta. Malli on sama, mitä teen työkokeilussakin eri värisenä. Kultsin tumpuista toinen on valmis ja toinen aloitettu.
Ne serkkuni pojan koon 45 sukkaset eivät kauheasti ole edistyneet... Miksiköhän ei? Tänään ajattelin aloittaa serkkuni tytölle Sauna -sukkia pinkistä Austermann Stepistä. Joululahjaksi menossa nekin.
Muuten fiilikset ovat olleet vaihtelevia. Jotenkin ahdistaa taas kaikki. Välillä tulee sellainen tunne, etten jaksaisi enää edes elää, kun kaikki ajatukset tuntuvat olevan liikaa; vain rohkeus tehdä asialle jotain puuttuu.
Ehkä taloudellinen tilanne on yksi syy ja toinen se, että edelleen jännittää tuo työkokeilujuttu. Lisäksi olen alkanut jo stressata asioita, jotka tulevat eteen kesäkuun lopussa. Miksi niitäkin pitää ihmisen stressata näin hyvissä ajoin?
Onneksi ystävättäreni ja Kultsi poikkesivat viikonloppuna kahvilla, jolloin tuli vähän irtaantumista tästä ajattelusta.
Ystävättäreni poikkesi kahvilla :) Oli tosi mukavaa, kun hän kävi. Ilman hänen ja Kultsin käyntejä tilanne olisi pahempi kuin se nyt on. Ihanaa, kun ihmisellä on ystäviä <3
Kuuntelin tuossa radiota ja tietenkin sieltä tuli sellaisia kappaleita, mistä tuli Kultsi mieleen ja se meidän eromme :( En ole vieläkään päässyt siitä yli. Tuskin koskaan kokonaan pääsenkään - Kultsilla tulee aina olemaan iso paikka sydämessäni.
Nyt taitaa olla viisainta lopettaa tämä kirjoittaminen ja mennä kutomaan, ennen kuin teksti menee synkemmäksi.
Mukavaa päivää kaikille!
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Viikon työ on nyt takana. Paikkana käsityökeskus on ihan kiva. Tämä viikko on mennyt tumppua kutoessa. Malli vaikuttaa niin kivalta, että ajattelin laittaa kotona samanlaiset tumput alulle. Tuleepahan malli tutummaksi ;)
Lisäksi ihmiset siellä työpaikalla ovat ihan mukavia.
Ystävättäreni poikkesi meillä aamukahvilla tuoden tullessaan vaikka millaisia herkkuja. Varsin "ravitseva" aamukahvi. Hih. Oli mukavaa, kun hän poikkesi, tässä olikin mennyt muutama päivä niin, ettemme ole nähneet.
Oli jo ikävä yhteisiä kahvihetkiämme.
Tänään ajattelin kudoskella sitä serkkuni Sauna -sukkaa ja laitan alulle ne tumput. Toisin sanoen, ne serkun pojan sirot koon 45 sukat jäävät taas odottamaan vuoroaan. Onneksi niissä on jo ensimmäinen valmiina ja toinenkin aloitettuna.
Nyt kutomaan. Saatan palailla vielä kuvan kera tänään, kun näen minkä verran saan tumppua alulle.
Aurinkoista päivää!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Ystävälleni tekemät Sauna -sukat olivat tänään menneet perille ja saaja oli tyytyväinen. Se on aina mukava kuulla :)
Tällaiset sukat hän sai
Tänään tikuttelin työkokeilussa edelleen sitä tumppua. Siinä on niin kiva - ja helppo - malli, että taidan kutaista sellaisia kotonakin. Voidaan sanoa, että lisää joululahjaideoita ;D
Töiden jälkeen olin tosi väsynyt - ehkä se johtuu siitä, etten malta / kehtaa pitää taukoja, vaikka mulle suositeltiin niitä ennen työkokeilun alkua. Tämän kokeilun tarkoitus kun on katsoa, minkä verran jaksan ja pystyn tekemään. No, jos huomenna saisin otettua rauhallisemmin...

tiistai 2. huhtikuuta 2013
Eka päivä takana
Nyt on ensimmäinen työkokeilupäivä takana. Ensimmäiset pari tuntia meni vähän ihmetellessä, mutta sitten sain tehtäväkseni kutoa valmiille tumpulle parin. Sitä oli aloitettu, mutta katsoin parhaimmaksi purkaa aloituksen ja aloittaa kokonaan alusta. Sen parissa menee ainakin huominen ja varmaan torstaistakin osa, vaikka tekisin pelkästään sitä. Työaika on näin aluksi kolmena päivänä viikossa 4h päivässä. Pikkuhiljaa olisi tarkoitus nostaa tuntimäärää siten, että kokeilun loppupuolella olisin viitenä päivänä 6h päivässä. Tietenkin se riippuu jaksamisestani.
Työntekijöitä siellä on 3+ minä. Ihanan pieni paikka :)
Kotona keitin ensimmäiseksi ison kupin kahvia. Oli työpaikallakin kahvis, mutta oli niin säälittävän pieni kuppi ettei ole tosikaan. Pitäisiköhän viedä oma saavi sinne? ;D
Muutenkin rauhoituin pitemmän aikaa kotona ja odotin, että hirveä tärinäni lakkaa.
Nyt voisi alkaa suunnitella taas kutimen pariin siirtymistä..
Kiitos muuten kaikille, jotka olette tsempanneet ja rohkaisseet minua tämän työkokeilun alkamisen suhteen. Kaikki on tullut enemmän kuin tarpeeseen :) Lämmin kiitos koko sydämestäni!
Ulkona on aurinkoinen, kaunis päivä. Uskomatonta kyllä, auringossa tuntuu jopa lämpimältä. Vielä kun nuo lumet sulaisivat, niin kaikki olisi hyvin.

maanantai 1. huhtikuuta 2013
Jännittää ihan hirveästi se huominen työkokeilun alku. Elättelin toivoa, että olisin pystynyt ottamaan tämän päivän rennommin, mutta toisin taisi käydä. Ihmettelen miten saan kudottua mitään tänään - sen verran on paniikki päällä.
Ystävättäreni poikkesi päivällä tai siis alkuillasta kahvilla ja vähän hänen lähtönsä jälkeen tuli Kultsi.
Molemmat tsemppasivat minua sitä huomenna alkavaa työkokeilua varten. Kaikki tsemppaus on tevetullutta - jännitän niin, että maha on sekaisin.
Onneksi olen vähän saanut kudottua ja näin pidettyä ajatuksia pois huomisesta.
Pitäkää tekin peukkuja, että se työkokeilu menee hyvin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)