keskiviikko 30. elokuuta 2017

Niin se alkaa Elokuu taipua kohti Syyskuuta. Auttamattomasti se tekee nyt syksyä. Toisaalta, illat pimenevät ja voi kaivaa taas kynttilät esille. :) Muutenkin tykkään pimeästä vuodenajasta enemmän kuin valoisasta. Kai mä olen vähän tällainen Mörri-Möykky...

Kävin iltapäivällä kynsihuollossa. Nyt on tällaiset kyntöset




Kauheaa, miten ryppyisiltä mun käteni näyttävät! No, ei ne enää voi olla nuoren ihmisen kädet, kun en ole enää nuori hyvällä tahdollakaan.

KyJy edistyy kiitettävää vauhtia eli saan sen todennäköisesti vietyä kunnialla läpi, Viimeksi valmistui Novitan 7 Veikka Raidasta tällaiset sukat miesten koossa. Saas nähdä, kuka ne saa.


On tuo KyJyily siinä mielessä ihan kannattavaa, että ainakin tulee tehtyä joululahjoja. :)

Kyllä maailma on perseestä. Ystävälle luvattiin oma piiri varhaisjakelussa eilen, mut tänään se sitten peruttiin. Mun mielestä aika syvältä. Ystis otti siitä itseensä ja aiheesta! Mäkin olisin ottanut ja varmaan haistattanut samantien. On minussa sen verran punapään temperamenttia.

Siitä puheenollen, olen jo vuosia kirkastanut omaa hiusteni väriä purkista, mutta nyt mun hyväksi todettu väri on ilmeisesti lopetettu. Ainakaan sitä ei ole enää missään. Sitä on etsitty jo useammalta paikkakunnalta eikä missään ole sitä. Arvatkaa, kiukuttaako...
Kysyin tänään kynsihuollossa ollessani, mitä mun hiusteni värjäys maksaisi. 69e! Ei ihan heti taida olla varaa käydä kerran kuussa kampaajalla. Tämä on ollut niin ihanan edullista ostaa väripurkki tai kaksi ja ystis laittaa.

Nyt kello on sen verran, että täytynee mennä laittamaan ruokaa ja sitten pääsee kutomaan.

Mukavaa illan jatkoa kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)