tiistai 28. heinäkuuta 2015

"Festarimeininki" jatkuu

Jos viime viikolla oltiin Musareilla Valkeakoskella, niin nyt sitten jatketaan sitä täällä. Mallusjoella alkoi sunnuntaina Takinkääntö viikko ja eilen miesystävän pomon bändi esiintyi siellä. Ei kun nokka kohti Mallusjokea ja kuuntelemaan. Lähdettiin joskus klo 21 haminoilla ja kello oli yli 23, kun kotiuduttiin. Ihan hyvää musaa The new Bat -bandi soitti.


Tämä päivä on mennyt jotenkin ohi. Iltapäivän aluksi kävin kaverilla kahvilla, minkä jälkeen suuntasin arvauskeskukseen, kun verenpaineet ovat "hieman" koholla. Samalla kuulin saarnan siitä, kuinka pitäisi syödä tasaisin väliajoin, kun verensokeria ottaessa tuli ilmi, että syömiseni on mitä on. Onneksi verensokeri oli just ja just alle 6. Tuli siinä samalla puheeksi käsieni tärinä, joka alkoi jo ollessani 15-16 vee eli se on jatkunut pauttiarallaa 30 vuotta. Sain terveyskeskuksen ihanimmalle lääkärille ajan tuon käsien tärinän takia. Ei ole normaalia, että syödessä kädet tärrää niin paljon, ettei meinaa saada ruokaa suuhun. Kotona nyt voi porsastella, mutta en edes halua syödä julkisissa paikoissa, koska tuo käsien tärinä vaikeuttaa syömistä. Koska tuota tärinää on pahana kotonakin, ei kyse ole mistään kahvikuppineuroosista tai vastaavasta.
Toivottavasti saadaan siihenkin joku selvyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)