sunnuntai 19. lokakuuta 2014

2 viikkoa mennyt edellisestä postauksesta...  Osaksi varmaan johtuu siitä, että tauti ei kuitenkaan päästänyt heti irti vaan piti ihan viime päiviin asti puolikuntoisena.
Toinen syy on se, että on liikkeellä pahaa matalapainetta. Syytä en nyt tähän kirjoita sen tarkemmin, mutta aika iso vaikutus sillä on minuun, vaikka yritän vakuuttaa itselleni muuta.

Tämä ko. asia on saanut minut miettimään, mitä on onnellisuus.Onko se sitä, että saa olla terve? Vai sitä, että ympärillä on ystäviä, jotka välittävät? Entä mikä osuus on sillä, että tuntee itsensä rakastetuksi ja tarpeelliseksi - ja osaa välittää ne tunteet myös toiselle ihmiselle? Vai koostuuko onnellisuus noista kaikista asioista ja muistakin? Kaipa onnellisuus oikeasti koostuu jokapäiväisen elämän pienistä hetkistä, jotka ilahduttavat meitä.
 Jollain tasolla olen onnellinen, mutta toisaalta taas en. On niin monta asiaa, jotka vaikuttavat minuun tällä hetkellä.
Olen jopa miettinyt, että muuttaisin takaisin kotiin Pirkanmaalle. Siellä sentään joskus voisi ovikello soida ja joku tulla ihan yllättäen poikkeamaan. Täällä sitä tilannetta ei tule. ( tuo menee yksinäisyyden piikkiin) Olisi se niin ihanaa, kun joku tulisi käymään yllättäen. Lisäksi kotona Pirkanmaalla ovat kaikki tärkeimmät sukulaiseni ja kaverini eli siellä tuskin olisi yksinäistä, ja aina olisi joku paikka, minne voisi mennä käymään.
Myös siinä mielessä muutto voisi olla kova sana, että saisin vieroitettua itseni Kultsista; eihän se ole normaalia, että päivittäin soitellaan ja nähdään aika usein. Meidän yhteinen aikamme on ollutta ja mennyttä ja jäljellä on ystävyys.
Tiedän, että täällä on eräs, jonka maailma varmaan kaatuisi, jos muuttaisin pois, mutta mutta...
Yritä tässä nyt sitten pähkäillä, mikä on oikea ja fiksu ratkaisu. Mutten voi kieltää, etteikö alitajunta työstä tuota muuttoasiaa.

Käsitöitä olen saanut vähän tehtyä ja valmistakin on tullut. Kyjyssä on valmiina 16/20. Enää neljä työtä ja sitten olisi kyjy tehtynä. Saatan sittenkin saada sen klaarattua.
Tällaiset olen saanut kuluneen 2 viikon aikana valmiiksi:

Kultsille tein uudesta Regian uudesta Active -langasta kahdet sukat; vihreät Eeva Savirannan Petäjä -sukat ja mustat tavikset.




Tuossa langassa on jippona se, että langassa on "Outlast-teknologia, joka kehitettiin alunperin NASA:n astronautteja varten. Phase-Change-Material (PCM) ottaa lämmön talteen ja vapauttaa sen tarvittaessa. Outlast-ominaisuus on Regian erityisessä akryylikuidussa.
Näin se toimii: Ihomme altistuu lämmönvaihteluille. Kun keho lämpenee, luovutamme lämpöä ja hikoilemme alentaaksemme lämpötilaa. Outlast-teknologia imee ylimääräisen lämmön ja varastoi patentoituihin Outlast mikrokapseleihin. Kun kehon lämpötila laskee, varastoitunut lämpö vapautuu. Tuloksena tasainen lämpö ihoa vasten.

Materiaali 40% villa, 40% akryyli, 20% polyamidi"

Lisäksi valmistui yksi peruspipo ja perussukat 7 Veikasta. Sukat ovat syksyn uutuusvärejä.




 Nyt pitäisi laittaa seuraavat Petäjä -sukat puikoille eli taidanpa siirtyä tuonne kutomon puolelle. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hei! Muuta pois vaan sinne Pirkanmaalle, jos Sinusta itsestäsi ajatus tuntuu hyvältä. On se mukavaa kun on sukulaiset, ystävät ja tutut lähellä. Mistäpäin Pirkanmaata olet lähtöisin, jos saan olla utelias? Mieti nyt itseäsi tässä muuttoasiassa. Oma hyvinvointisi painaa varmasti vaakakupissa paljon. :) Olet ollut taas ahkera käsityörintamalla! Syysterkuin "Pultteri" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lähtöiisin Valkeakoskelta. Täytyy edetä askel kerrallaan ja selvitellä missäpäin siellä on vuokra-asuntoja ja mihin hintaan. Täällä mulla on halpa vuokra ja ihana azunto

      Poista
  2. Hyvin sun KyJy on edennyt turhaan alkuun hermoilit eihän noissa neljässä sulla kauvaa mene.Kauniita sukkia on valmistunut.
    Kyllä muutto saataa sua piristää ja kuten kirjoitit välimatka Kultsiin voisi tehdä sulle hyvää.
    Toivottavasti löytäisit kivan ja edullisen asunnon sieltä.
    Laitahan s-postia mitä sulle kuuluu sille toiselle "rintamalle".

    VastaaPoista
  3. Wau mitä lankaa! Tarkoitan sitä lämpöominaisuutta. Ja sä osaat tehdä hienoa jälkeä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)