torstai 24. heinäkuuta 2014

Nyt olen kerrankin ylpeä itsestäni. Kastoin tänään talviturkin heti aamulla ennen yhdeksää :) Että vesi oli alkushokin jälkeen aivan ihanan lämmintä. Siellä olisi voinut lillua vaikka kuinka kauan, eikä yhtään olisi haitannut, vaikka olisi muuttunut kokonaan ryppyiseksi. Oli se niin ihanaa. Sovittiin jo, että huomenaamulla uudestaan. Menemme vain aikaisemmin, kun huomenna on se päivä, kun lähdetään viettämään uudestaan kadotettua nuoruutta kotiseudulle.
Muutaman nuoruusajan ystävän / kaverin kanssa on sovittu, että yritetään nähdä jossain välissä. Se olis tosi kivaa.
Sen verran menokenkä vipattaa, että laukku on jo melkein valmiiksi pakattu - käsityötä myöten. Tuskin ehdin kutoa mitään, mutta pakko se on varmuuden vuoksi ottaa mukaan. Myös uimapuku on pakattu, sillä kotiseutuni on ympäröity järvillä ja aivan varmasti haluan mennä uimaan, kun nyt sain pään auki. Olisi pitänyt jo aikaisemmin suostua lähtemään, kun kaksi täkäläistä kamuani ovat houkutelleet. Mutta ei; minä vaan olen ollut sitä mieltä, etten lähde läskeineni minnekään yleiselle rannalle. Miten niin minulla on huono itsetunto....

Tänään ei ole ollut ollenkaan niin paha päivä kuin edeltävät päivät ovat olleet. Vaikka tiedän, ettei tämä olo ole pysyvää, yritän nyt nauttia mukavista asioista, kuten tuo aamullinen uintireissu, tuleva viikonloppu kavereineen kaikkineen ym.

Säästä voisi sanoa sen verran, että lämpötila on huidellut tuolla 29 asteessa. Ihan liian kuumaa! Aamulla, kun lähdettiin klo 8 jälkeen uimaan, näytti mittari jo 24,8. Aamulla! Haloo!!
Nyt sitten päivän kuumuus kostautuu - ukkonen jyrähtelee harvakseltaan. On vielä sen verran kaukana, että uskallan pitää konetta auki.

Hienoa! Lupaavat pe-su välille 28-30 astetta lämmintä sinne, minne olen menossa. Uimaan on päästävä. Jos kukaan muu ei lähde, niin minä menen sitten vaikka yksin. Näin on näreet.

Huomenna käyn myös tekemässä passianomuksen, kun sain tuonne entiselle kotipaikkakunnalleni nopeimmin ajan. Sitten voikin alkaa kerätä rahaa lankamatkailua varten ;)

Lämmintä torstai-iltaa kaikille!


4 kommenttia:

  1. Kyllä toi uiminen tekee hyvää näillä helteillä. Itse heitin talviturkin pois Heinäkuun alussa Saimaan rannalla mökillä. Lasten piti tulla oikein todistamaan, että äiti on uimassa. Minua kun ei saa järveen, ellei ole tosi lämmintä vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän samanlainen, että veden pitää olla lämmintä - vaikka on avantouinnissakin puolensa.. ;)

      Poista
  2. Hyvää viikonloppu reissu sinulle nauti täysin rinnoin uimisesta ja muustakin.Kirjoittele kuulimisia ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, ilman muuta kirjoittelen. Mukavaa viikonloppua sinullekin

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)