perjantai 30. toukokuuta 2014

Kysely, arvonta ja kaikkea muuta

Ihmeiden aika ei ole ohi. Sain eilen aloitettua sitä lankaprojektiani. Tänään pitäisi jatkaa - vaikka se aika onkin pois kutomisesta. Täytyy vain toivoa, että ihmiset innostuvat ostamaan lankojani., rahat tulisivat enemmän kuin tarpeeseen.

Tänään en ole oikein vielä (klo 12.22) saanut mitään aikaan - olen vain ollut ja ihmetellyt. Tai no, lakkasin kynteni huomista varten. Epätoivoisesti yritän olla nuori ja laitoin limenvihreää kynsilakkaa,joka sopii huiviin / neuletakkiin ja lisäsin vielä päälle kimallelakkaa.
(älkää ihmetelkö käden omituista asentoa ;D)
 
Näyttääpäs  käteni ihan vanhan ihmisen kädeltä :o Hirveää!
Ystävättäreni poikkesi kahvilla - herkkujen kera. Että minä nautin näistä kahvituokioista. Vielä kun joskus taas saamme aikaiseksi pitää käsityötapaamisen..
Ystävättäreni lähdettyä kävin kaupassa. Päivän ruokana on jauhelihakeitto. Lisäksi ostin Kultsin toimeksiannosta risottoon aineet ja teen sen hänelle alkuviikosta. Hän on tehnyt ylitöitä sen minkä kerkiää ja menee taas viikonlopuksi. Täytyyhän sitä ystävää jeesata - hänkin on auttanut niin paljon minua.

Pitäisi varmaan laittaa tuo yo-lahja ja kortti lähtökuntoon ja katsoa huomisen vaatteet esille, samoin meikit (puuteri ja ripsiväri, kaikki muut meikit katosivat muutossa omakotitalosta kerrostaloon jokunen vuosi sitten. Samoin katosi 2 uunipannua ja yksi uunipelti, rautainen paistinpannu, 6 x 9 muffinssin kokoisia vuokia ja...)

Tuttavani tulee huomenna aamukymmeneltä tekemään minulle kampausta. Täytynee laittaa kello soimaan kahdeksalta, että saa rauhassa heräillä ja juoda aamukahvia.

Nyt tämä siirtyy joko tekemään sitä keittoa tai penkomaan lankoja. Palaillaan taas!

Ps. Olen tässä miettinyt, että jos Neulomossa tulee KyJy ( Kesäyöstä Jouluyöhön) lähdenkö mukaan vai pidänkö itsekseni varjokyjyn. Toisaalta Kyjyillessä tulisi valmista eri lailla kuin haahuilemalla, mutta toisaalta siinä sitoutuu tekemään tiettyjä juttuja, jotka ehkä haluaisi syksyn mittaan vaihtaa muuhun. Täytyy miettiä..

Tai hei, laitanpa pienen kyselyn pystyyn vaikka ajalla 30.5.-15.6. , jolloin te, rakkaat lukijani, voitte äänestää osallistunko KyJyyn vai en. Vastanneiden kesken arvon yhden Eiku -huivin.
Osallistua voitte kommentoimalla juu / ei tähän postaukseen.

15 kommenttia:

  1. Nyt tarttee kyllä sanoa ei kun on noita häähörhöilyjä tänä kesänä. Vaikka minut tuntien... T. Mammukka Neulomosta

    VastaaPoista
  2. Tietenkin Sinä osallistut!
    Hyvää kesää.

    VastaaPoista
  3. Jos yhtään siltä tuntuu, niin osallistu ihmeessä! Ja eihän tuollaista tempausta kannata liian vakavasti ottaa :)

    VastaaPoista
  4. Tekisi mieleni sanoa, että älä osallistu. Tee neulomuksia ihan omaan tahtiin ja ole tekemättä, jos siltä tuntuu. Älä ota stressiä. Jos osallistut, niin pakostakin stressi rupeaa jossain välissä painamaan päälle, vaikka kuinka on luvannut itselleen, että nyt ei sitten stressata tässä kyjyssä

    VastaaPoista
  5. Juu, osallistut, mutta et stressaa. Kaikkea hyvää. T. Kristiina

    VastaaPoista
  6. Osallistu, mutta älä stressaa!!!!! T. Pultteri

    VastaaPoista
  7. Jos ilman stressiä onnistuu, niin ilman muuta. Muista kuitenkin kuunnella ennen kaikkea itseäsi.

    VastaaPoista
  8. Kyllä - mutta vain jos ilman stressiä onnistuu - projektia ei tarvitse saada valmiiksi! Tekee yhden työn kerrallaan ja luo muihin vain ne vaadittavat, helposti purettavat silmukat, niin ei jää keskeneräisiäkään töitä mielen rasitteeksi.

    VastaaPoista
  9. Totta kai osallistut ,mutta EHDOTTOMASTI ilman stressiä muista se päätästä tehdessäsi.

    VastaaPoista
  10. Tottakai osallistut :) Niin taidan minäkin taas kerran vaikkei koskaan ehdikään kaikkia neuloa loppuun asti. Mutta osallistuminen ja se suunnittelu on silti mukavaa :)

    VastaaPoista
  11. Tottakai osallistut, jos ei järjestetä niin facebookissa on ryhmä joka järjestää kaikenlaisia kivoja tempauksia..

    VastaaPoista
  12. Juu, tietysti osallistut.
    - Susanna maalta ja neulomosta

    VastaaPoista
  13. Osallistu sinä, minä en edes haaveile ehtiväni... :-) .t.atzalea Neulomosta

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)