maanantai 7. huhtikuuta 2014

Nyt voin paljastaa millaisen huivin tein ystävälleni 60vee lahjaksi. Se on tällainen


Lankana Novitan Usva ja ohje on Novitan lehdestä kesä 2013. Saaja ainakin sanoi olevansa ilahtunut huivista.... Ja varmaan onkin.

Muuten ilmassa on edelleen matalapainetta. Tuntuu, että kaikki asiat stressaavat ihan hirveästi ja aika-ajoin tulee tunne, että voisi heittää pyyhkeen kehään. Olo on vaan niin loppu, eikä tilannetta helpota se, että elämme vuodenaikaa, jota vihaan eniten.
Käsityöt eivät tahdo edistyä millään. Tuntuu, että olen noita tekeillä olevia sukkia tikuttanut ties kuinka kauan.

Päivällä käväisin pikaiseltaan ystävättärelläni kahvilla. Syy pikaiseen käyntiin oli se, että hänellä oli vieras, jolla on saksanpaimenkoira. Kahvin sain juotua, mutta sitten oli pakko lähteä, koska koiran takia alkoi silmät kirvellä. Niitä kirvelee edelleen, vaikka huuhtelin käteni ja pesin silmäni. Tylsää.
Vein mennessäni myös ystävättäreni sukat, jotka valmistuivat tänään. Lankana niissä on Schoeller + Stahlin Fortissima Mexico cotton stretch ja lankaa meni 72g. Väri on 85.


Ei kun seuraavat sukat puikolle iltapuhteeksi ja rinnalle vihdoin se huivi.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Huivi on kaunis ja sukat myös. Sukat taitaa olla jo kesämallia kun puuvillaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana näköinen huivi ja kauniin värinenkin,sukatkin ovan hienot.

    VastaaPoista
  3. Hieno huivi. Varmasti suuritöinen. Kauniit on kyllä sukatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, kyllä sitä tiesi tehneensä, mutta oli kaiken työn arvoinen.

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)