maanantai 6. tammikuuta 2014

Hyvää Loppiaista!

Hiphei! Sain eilen ensimmäisen sukkavaihtosukan valmiiksi ja toisen aloitettua. Samalla Uwakin on lähtenyt hyvin käyntiin. Etenkin eilisen nuorten MM- lätkäfinaalin aikana sukka eteni melkoista vauhtia. Mutta Suomi voitti Ruotsin. Jeeee!!

Tänään en ole vielä saanut oikein päivää käyntiin - olisikohan kyse kahvin puutteesta... Täytynee keittää kuppillinen ja katsoa, auttaako se.
Minulla on taas melkoiset suunnitelmat. Sen lisäksi, että teen Uwa -töitä sekä menen vanhoissa käsityölehdissä olleita ohjeita läpi, ajattelin, että pitäisi päivittää stashi Ravelryyn ja tehdä samalla uusi Excel -taulukko koneelle. Jossain kohtaa lakkasin merkitsemästä ostettuja ja käytettyjä sekä hävitettyjä lankoja ylös, joten minulla ei ole enää mitään käsitystä lankojeni määrästä. Ainakaan kiloissa. Kuvat antakoot jonkin käsityksen siitä, minkä verran niitä on. Makuuhuoneen lisäksi ne alkavat vallata jo olohuonettakin...

                                                    2 vaatekaapillista . Kaapit ovat aika syviä

                                                    ..vähän kapiokirstun päällä....

                                          ja sohvan takana.....

                                          Uwa -pussukat korissa sohvan vieressä...
                                          ... ja loput makuuhuoneen seinustalla muovilaatikoissa  

Mieli tekisi aloittaa tuo lankaprojekti, mutta sitten voi olla jo liikaa keskeneräisiä asioita kerralla. Jos nyt tekisi ensin tuon ohjerumban loppuun ja sitten siirtyisi lankojen järjestelyyn Uwan ohessa. Olisi se kiva saada jotain valmistakin. Ensimmäinen ja tärkein asia on saada tuo sukkavaihtokuvio kunnialla loppuun.

Täällä on taas tylsä, pimeä päivä. Vaikka lumi ja pakkanen eivät ole kivoja, niin kyllä talvella saisi olla lunta edes sen verran maassa, että olisi hieman valoisampaa. Tämä on tylsää, kun aina on pimeää.

Kai tästä täytyy aloittaa joko se ohjerumba tai mennä kutomaan - menee muuten koko päivä harakoille.
                  

6 kommenttia:

  1. Wau mikä varasto! Olen täysin amatööriasteella lankavarastojen suhteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä kasvaa. Mulla näes oli pohjana nettilankakauppani jäämistö, minkä päälle alkoi tulla uusia lankoja. Mutta nythän mulla on enää vähän lankaa - vielä vuosi sitten oli huone langoille....

      Poista
  2. MInä, kun luulin, että minä oon hamsteri ;) Mahtava lankapaljous!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Ja mullahan on nykyään enää vain vähän lankaa... Vielä vuosi sitten mulla oli kokonainen huone langoille... :)

      Poista
  3. Kyllä sulla noita lankoja vielä näkyy piisaavan,mä olen kuvannut kaikki lankani nyt on helppo katsoa mitä löytyy minkäkin verran mitäkin on.

    VastaaPoista
  4. Mulla pisti silmään tuolta touseks ylimmältä hyllyltä tollasia neon-värisiä lankoja. Onko sukkalankoja? Vaihtaisitko johonkin? :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)